Uusi taidegalleria avautui Töölöön

Syksy on saapunut ja Helsingin Hesperian puistoon tulee kodikas valo juuri auenneesta Transdeco-taidegalleriasta. Lähestyn kohti galleriaa – sen avoin ovi toivottaa ohikulkijan tervetulleeksi.


Taide herättää paljon erilaisia tunteita.

Puheensorina kuuluu kadulle ja astuessani Transdecoon minua tervehtii gallerian omistaja Tuukka Lariola, 49. Hän kertoo, kuinka kulkee edesmenneen isänsä Erkki Lariolan jalanjälkiä. Vuonna 1984 hänen isänsä perusti yrityksen, jonka toimintaan Lariola lähti mukaan 20 vuotta sitten. 

Tämän vuoden keväällä oikea aika ja paikka kohtasivat, kun Töölöön katutasosta vapautui pieni liiketila, josta Lariola suorastaan innostui. Aiemmin hän oli myynyt grafiikkaa suurina sarjoina isoille yrityksille, mutta nyt oli mahdollisuus kokeilla jotain aivan uutta.

Transdecon seinät täyttyvät grafikasta, mutta tulevaisuudessa on tavoitteena, että tilassa nähdään jotain muutakin.

“Taiteen pitää olla asiakaslähtöistä ja on hyvä olla valinnanvaraa”, kertoo Lariola. 

Galleriatilaa aloitteleville taiteilijoille

Lariolla on ajatuksia Transdecon tiloista tulevaisuutta ajatellen. Hän kertoo, että olisi hienoa tarjota galleriatilaa aloitteleville taiteilijoille, kun hetki on sopiva. Tällä hetkellä hän rakentaa gallerian nettisivuja kovaa vauhtia. Tänään on ollut hyvä hetki laittaa työt sivuun, hengähtää ja nauttia lasi kuohuvaa kutsuvieraiden ja kadulta saapuvien ohikulkijoiden kanssa.

“Tämä on hyvä lokaatio. Vieressä on kahvila Hopia, joka on toiminut vuodesta 1949. Kahvila tuo kadulle liikettä ja asiakkaita.”

Tuukka Lariolan suosikkiteos on Sari Bremerin Tiger.


Matkarahat menevät taiteeseen

Tämän hetkisessä maailmantilanteessa ihmiset eivät pysty matkustamaan normaaliin tapaan, joten rahaa käytetään johonkin muuhun. Lariola on huomannut, että ihmiset panostavat koteihinsa ja taiteeseen. 

“Taide on henkinen voimavara. Voimaa, jota taide voi tuoda.”

Avajaisissa oli Pirkko Niiniluoto, jonka keramiikkamyymälä on aikeisimmin ollut samassa tilassa.

Paikalle on saapunut Töölössä jo pitkään asunut Pirkko Niiniluoto, joka sattuu olemaan erittäin mielenkiintoinen haastateltava. Pirkko on nimittäin aikoinaan pitänyt taideliikettä samoissa tiloissa, jossa Transdeco on nyt. Pysähdymme hetkeksi keskustelemaan asiasta tarkemmin.

Taideharrastuksesta taidemyymälään

“Mieheni keräili aikoinaan taideteoksia ja silloin kierrettiin huutokauppoja. Ensimmäisen taulun ostin vuonna 1978 Tampereelta. 80-luvulta eteenpäin minua alkoi kiinnostamaan taide yhä enemmän. Taide on monipuolista ja nautin sitä katsellessani.”

Niiniluoto ilmoittautui aikoinaan Suomenlinnassa järjestetylle öljyvärimaalauskurssille, josta omaehtoinen taiteen tekeminen alkoi harrastuksena. Vuonna 2000 hän kiinnostui keramiikasta ja sen tekemisestä. Niiniluodon jäätyä osa-aikaeläkkeelle hän keskittyi tadeharrastuksiin ja avasi taidemyymälän, jossa oli tarjolla pääasiassa hänen omia töitään. 

Omaishoitajuus katkaisi taideharrastukset. Tällä hetkellä muun muassa keramiikkaa löytyy paljon hänen kotoaan ja varastostaan.


Gallerian avajaisissa vaihdettiin ajatuksia taiteesta.

“Viimeisin hankinta kotiini on Johanna Koistisen “Kaipaus”, jonka ostin täältä Transdecosta. Siinä on ruskea käsi ja oksia, joissa lehtiä. Minulla oli aiemmin vain yksi grafiikkatyö, joten ostin tämän sille kaveriksi seinälle. Tauluissa on yhtenäinen värimaailma.”

Niiniluoto odottaa Lariolan uudelta gallerialta jatkossa monipuolisuutta ja mahdollisuuksien mukaan myös monipuolista toimintaa. 

“Tämä galleria voisi myydä harrastetaitelijoiden töitä. Puitteet ovat hyvät, joten täällä voisi järjestää jotain muitakin tapahtumia, kuten tyttöjen iltoja. Sijainti on hyvä”, hän mainitsee.

Kuvat ja teksti: Elina Ekström