Laukaassa asuva 20- vuotias Suvi Halinen ikuistaa arkielämäänsä videoina Youtubeen. Kanavan sisältö on kaunistelematonta tavallisen ihmisen elämää ilman suodatinta. Halisen Youtube -kanavalla on lähes 22 000 tilaajaa ja tilaajamäärät ovat nousussa.

Suvi puhuu videossaan ”mulla on pallit” (Kuva: Youtube/Suvi Halinen)

Halinen aloitti videoiden tekemisen vuonna 2017.

‘’Mulla oli liikaa aikaa, ja ehkä sellainen fiilis, ettei mulla ollut oikeen ketään kelle purkaa omia ajatuksia ja fiiliksiä. Ostin kameran sillä ajatuksella, että haluan ikuistaa elämää, ja lopulta innostuin editoimaan videoita omaan käyttöön’’, Halinen kertoo.

Halinen alkoi julkaista videoitaan vasta myöhemmin ystävänsä innoittamana.

‘’Mä en aiemmin edes uskaltanut laittaa itsestäni naamakuvaa instagramiin, mutta sitten mä päätin alkaa lataamaan mun videoita julkiseksi’’.

Muutto omilleen toi enemmän tilaa

Halinen kertoo videoidensa olleen spontaaneja ja rentoja alusta alkaen. Alussa hän ei kuitenkaan pystynyt täysin rentoutumaan tai näyttämään tunteitaan.

‘’Mun tapa tehdä videoita on ollut aina sellainen, etten oikeastaan mieti. Jos niistä tulee videoita, niin sitten tulee. Alkuun en puhunut kaikista asioista samalla tavalla kuin nyt, koska mietin tosi paljon, että mitä muut miettivät.’’

Halisen mukaan omilleen muutto ja koulun päättyminen auttoivat päästämään irti muiden mielipiteistä ja olla ajattelematta niiden merkitystä.

‘’Kyllä jotkut koulussa huutelivat mulle mun videoista, ja kyllä mä silloin häpesin tosi paljon niitä. Sitten, kun muutin omilleen ja pääsi työelämään, niin pääsi irti pienen paikkakunnan piireistä’’, Halinen toteaa.

Halinen puhuu avoimesti videoissa omista tunteistaan ja ajatuksistaan. (Kuva: Youtube/Suvi Halinen)

Perhe ei kuulu nettiin

Halisen videoista saa paljon irti, ja useat katsojat ovat kommentoineet samaistuvansa  Haliseen tämän videoilla. Kaikkea hän ei kuitenkaan katsojille halua paljastaa.

‘’Musta itsestäni ei sellaisia juttuja ole, mitä ihmiset eivät tietäisi. Asia, mitä en kuitenkaan koskaan ole kokenut tarvetta näyttää videoilla, on mun perhe’’, Halinen kertoo.

Halisen mukaan hän ei itsekään ole somepersoonana täysin samanlainen kuin kodin ja perheen piirissä. Hän toteaa, että videoissa todella hyvät ja huonot fiilikset korostuvat vahvemmin. 

‘’Kyllä mä myös välillä osaan olla ihan hiljaa ja tasapainoinen ihminen’’, Halinen naurahtaa.

‘’Olen oikeassa elämässä kuitenkin sitä kaikkea, mitä olen netissäkin. Ainoa asia, mitä minulle on sanottu on, että häslään koko ajan netissä, ja oikeassa elämässä olen enemmän läsnä’’.

‘’Kympin tyttöys on todistelua’’

Halinen on useasti videoissaan maininnut nuorempana suhtautuneensa elämään hyvin eri tavoin. Hän on ollut jokseenkin epävarma itsestään, ja koulussa vaatinut itseltään paljon ja tavoitellut korkeita arvosanoja. 

‘’Se nuoruuden epävarmuus on ollut vahvasti mun oman pääni sisällä. Olin kasvattanut itselleni sellaisen itsetunnon, ettei minulla ehkä ole paljoa kavereita, enkä ehkä näytä parhaimmalta, mutta ainakin minulla on koulun paras keskiarvo’’, Halinen miettii.

Mistä itsevarmuus tulee?

Halinen kertoo videollaan ‘’elämä on liian lyhyt itsensä vihaamiseen’’, ettei koe olevansa niin itsevarma kuin monet luulevat. Kuitenkin hänen kykynsä olla aito ja rehellinen kertoo toista.

‘’Mä oon välillä itsekin miettinyt sitä, että mistä se itsevarmuus tulee, sillä en tunnistaisi sitä lukio -minästä. Ehkä oon yrittänyt alkaa ajattelemaan niin, että miten suhtautuisin vaikka kymmenen vuoden päästä asioihin. Muiden mielipiteillä ei ole väliä, kunhan tykkää itsestään’’, Halinen nauraa.

Videolla hän sanoo: ”on tavallaan itsekästä ajatella, mitä muut ajattelevat mun naamasta’’.

Halinen nauttii videoiden tekemisestä ja saa paljon positiivisia kommentteja sekä julkisuuden kasvua. Hän kuitenkin uskoo pitävänsä sosiaalisen median ainoastaan harrastuksena .

‘’Mä en usko, että mä koskaan pystyisin sataprosenttisesti tekemään somea työkseni. Aina jos tulee yhteistyö ja joudun seistä jonkin yrityksen takana ja miettiä, mitä sanon tai mainostan, huomaan itsessäni, ettei sisältö ole sellaista, mitä se normaalisti on, tai mitä haluaisin sen olevan. Se on paineen lisäksi myös suurin syy, miksen koskaan täysipäiväiseksi työksi somea haluaisi ottaa’’.

Halinen urheilee paljon ulkona ja kuvaa videoita vapaa-ajallaan. (Kuva: Instagram/ @suvihalinen)

Pakettiautosta koti

Parikymppinen Suvi rakentaa itselleen kotia pakettiautosta. Halinen kertoi Voice.fi:n haastattelussa lähtevänsä auton valmistuttua pidemmälle matkalle, ja mahdollisesti irtisanoutuvansa nykyisestä työpaikastaan siivoojana. 

‘’En uskalla luottaa siihen, että pystyisin somella tekemään rahaa niin paljon, että pärjäisin. Todennäköisintä on se, että tekisin sen verran päivätöitä, joita säästäisin niin, että tiedän tarkkaan mihin asti pärjään’’.

Halinen on Niko Saarisen haastattelussa kertonut lähtevänsä reissuun yksin, mutta onko hänellä sittenkin seuraa?

‘’Olin suunnitellut lähdön aika tarkkaan: varmaan noin puoli vuotta täytyy tehdä töitä ja sitten voin mennä, mutta tottakai tähän väliin mä löysin erään jätkän. Me saatetaan ehkä olla yhdessä’’, Halinen nauraa.

Halinen toteaa tilanteen olevan epävarma.

‘’Se nyt vähän sekoittaa näitä kuvioita. Aina mietin, että kukapa mua tänne jää kaipaamaan, kun olen tämmöinen sinkku ja lapseton. Jotenkin näen kaiken vapauden siinä elämäntilanteessa’’, hän miettii.

Halinen kuitenkin pohtii lähtevänsä reissuun yksin.

Unelmat yrittäjyydestä

Halinen elää hetkessä, ja tekee paljon päätöksiä spontaanisti tunnepohjalta. Hän kuitenkin unelmoi omasta yrityksestä.

‘’Mulla oli tosi pitkään ajatus siitä, että haluan löytää ihanan miehen ja perustaa perheen. Viime aikoina olen valaistunut siihen, että ihminen pystyy olla onnellinen myös ilman sitä. Olen aina kuitenkin halunnut olla äiti, ja näin työelämässä olen haaveillut siitä, että joku päivä minulla olisi oma yritys’’, hän kertoo.

Halinen ei kuitenkaan ole varma siitä, minkä alan yrityksen hän haluaisi perustaa.

‘’Rakentaminen mua on aina kiinnostanut tosi paljon, mutta en tiedä –ehkä se selviää’’.

Artikkelikuva: Youtube/Suvi Halinen