Hopeasarvinokka pitää kovaa ääntä. (Kuva: Aaro Rönnberg)

Helsingin Vallilassa Sturenkadulla sijaitseva Tropicario on vuonna 2000 perustettu trooppinen eläintalo, joka on Pohjoismaiden suurin. Talo aloitti toimintansa Hämeenlinnasta, mutta tilojen jäädessä pieniksi, piti talon muuttaa Helsingin Vallilaan vuonna 2007. Talo on valittu vuonna 2008 vuoden parhaaksi perhelomakohteeksi. Vierailijoita paikassa käy keskimäärin vuodessa 60-70 tuhatta. Näytillä on erilaisia eläimiä käärmeistä lintuihin.

Tropicarion sisäänkäynti sijaitsee Sturenkadun Alepan vieressä. Sisäänkäynti on ilmoitettu suhteellisen suurella kyltillä oven yläpuolella. Kun ovesta astutaan sisään, saavutaan hieman hämärään portaikkoon, joiden alapäässä sijaitsee lippukassa. Lippukassalla odotti sympaattinen, mutta kiireisen oloinen eläintenhoitaja Jarmo Lanki, joka ei kiireidensä puitteissa ehtinyt kuvaan.

Lajeja eri puolilta maailmaa  

Tropicariossa on yhteensä noin 400 eläintä, joista suurin osa on käärmeitä ja liskoja. Lisäksi talosta löytyy muun muassa kilpikonnia, kaloja, hämähäkkejä, krokotiili sekä hyvin kovaääninen Hopeasarvinokka. Lintu on saanut nimensä nokan yläpuolella olevasta kypärämäisestä lisäkkeestä.

Käärmeitä talossa on eniten. Käärmeistä pisin verkkopyton on maailman pisin käärme. Pytonkäärmeen keskipituus on 3,5 metristä viiteen metriin. Ennätyspituus on jopa 10 metriä. Vastaavasti käärmeistä painavin viheranakonda on maailman painavin käärme. Se voi painaa jopa yli 100 kiloa. Ennätyspaino on 200 kiloa. 

Tropicarion uusin käärmetulokas on Australiasta tuleva viidakkomattopyton.

“Entinen mattopyton kuoli muutama vuosi sitten, joten päätimme hankkia uuden”, kertoo Tropicarion eläintenhoitaja Jarmo Lanki.

Eläimistä mielenkiintoisin on varmaan mustavesivaraanin suvuttomasti syntynyt poikanen, joka on maailman ainoa kyseisellä tavalla syntynyt yksilö. Poikanen kasvaa erillään emostaan, sillä mustavesivaraaninaaraat syövät jopa omia poikasiaan. Lisäksi varaanit ovat niin äkkipikaisia, että ne käyvät herkästi toistensa kimppuun. 

Viidakkomattopyton viihtyi rullalla. (Kuva: Aaro Rönnberg)

Mustavesivaraanin poikanen lepäili oksalla. (Kuva: Aaro Rönnberg)

Verkkopyton voi syödä jopa ihmisen. (Kuva: Aaro Rönnberg)

Viheranakondat voivat vaania saalistaan veden alla jopa 10 minuuttia. (Kuva: Aaro Rönnberg)

Korona pitänyt vierailut vähissä

“Korona-aika on ollut eläintalolle hiljaista sesonkia. Parhaimmat tuloskaudet ovat lomakuukausina, mutta koronan takia emme ole voineet olla auki”, Jarmo Lanki toteaa.

Vaikka talossa olikin hiljaista, en ollut ainoa vierailija. Yksi vierailijoista oli tullut Ranskasta asti, nimeltään Enzo Monrocq. 

“Tropicariossa parasta on se, että täällä on paljon erilaisia eläimiä. Mielestäni hopeasarvinokka on ärsyttävä, mutta samalla se ei ole kovin onnellisen oloinen. Todennäköisesti en tule uudestaan, koska olen Suomessa vain vierailulla”, kiteyttää Monrocq.

Tropicario on hyvä päiväkohde kaikenikäisille, jotka ovat kiinnostuneita eksoottisista eläimistä. 

Enzo Monrocq viihtyi Tropicariossa. (Kuva: Aaro Rönnberg)