Padel-maila.

Trendilaji padel on saapunut Suomeen rytinällä ja halleja on jo satoja. Kävin kokeilemassa tätä mailapeliä ensimmäistä kertaa. Hallilla huomasi heti, että laji on suosittu. Parkkipaikka oli lähes täynnä ja kentät varattu. Aiemman vuoron loppuessa kentällä kuin kentällä kärkkäästi seuraavat jo valtasivat kentän. Pauke sai jatkua.

Jo ensi minuuteilla vieras pallo lensi seinien rakenteiden yli meidän kentälle. Ponnekas huuto “PALLO” kaikui hallissa välittömästi. Heti ymmärsin, että näin kuuluu toimia padel-piireissä. En muista muissa halleissa pelattavissa mailapeleissä tällaista tapaa näin orjallisesti noudatettavan.

Padel vaikutti hyvin mielenkiintoiselta, sillä siinä tarvitaan myös seinien suhteen taktista silmää. Tennistä paljon harrastaneena tämä puoli pelissä olikin erittäin haastavaa. Selvitin myös toisilta ensikertalaisilta mielipiteitä lajista ja sen tuntumasta.

Padelin ensi kaiut

Samuli Rouvinen kehuu lajin matalaa aloittamiskynnystä. Hän vertaileekin lajia muihin samantyylisiin lajeihin.

“Paljon aloittelijaystävällisempi kuin moni muu mailapeli, mitä olen pelannut. Tätä oli kiva käydä ensimmäistä kertaa vetämässä.”

“Meteliä keskimäärin enemmän, mitä on käynyt sisähallissa pelaamassa”, Samuli Rouvinen huomioi.

Samuli Rouvinen.

Hänellä on myös kokemusta kokeilumielessä toisista mailapeleistä, eivätkä ne ole alkaneet yhtä letkeästi kuin padel.

“Tenniksessä ensimmäiset kerrat oli aika tuskaisia.”

Toinen ensikertalainen Iipo Arovirta sanoo harrastaneensa tennistä aiemmin. 

“Tennistausta, mikä tossa on ollut tavallaan auttaa tähän, mutta kyllä varmaan vasta-alkaja pääsee tähän nopeesti kiinni,” hän analysoi.

Mailapelien aloituskynnystä verrattaessa Iipo Arovirta rinnastaa padelin sulkapalloon. 

“Molemmat on tarpeeksi helppoja pelejä”.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan pelissä on kuitenkin merkittäviä eroja. Se luokin uudenlaisen aspektin peliin.

“Seinien huomioiminen pelissä on se vaikein asia, että mihin sijoittua, kun syöttö tulee. Lyötkö heti vai odotatko vähän.”

Iipo Arovirta

Seuraavalla kerralla totisemmin

Ensikokemuksena padel on positiivinen. Varmasti ei jäänyt viimeiseksi kerraksi. On helppo ymmärtää lajin nopeasti kasvanut suosio. Padelissa on myös yhteisöllisempi puoli, koska pääsääntöisesti lajia kuuluu pelata neljän ihmisen voimin. Pelin pariin saadaan osallistettua isompia porukoita.

Syöttöasento.

“Kyllä lähtisin ihan mielellään uudestaankin”, kommentoi Samuli.

Ensimmäinen kerta padelin parissa oli hyvin kokeiluluontoinen ja tunnusteleva. Sydämen sykkeet pysyivät alhaalla ja otettiin tekniikkaan tuntumaa. On selvää kuitenkin, että oikeasta urheilulajista on kyse. Lajissa on useita ammatikseen pelaavia. Lajilla on myös ammattilaiskiertue World padel tour, joka perustettiin edellisen tourin tilalle vuonna 2012.

“Kyllä tossa ihan hien saa päälle, jos haluaisi juostakin”, tunnustaa Samuli tekniikan haltuun ottamisen lomassa.

Iipo Arovirta on padel-kentällä myös rennolla otteella. Seuraavalla kerralla saattaa olla kuitenkin kovatempoisempi ote. Hän myötäilee Samulin kommenttia hien päälle saamisesta. 

“Jos oikeesti tosissaan lähtee pelaamaan”.

Squashia ja tennistä yhdistelevä padel on vauhdikas laji. Kuva: WikimediaES

Aleksi Rouvinen