
TPS:n miesten salibandyjoukkue oli kovassa iskussa Salibandyliigassa ennen kuin kausi päätettiin lopettaa kesken kaiken koronaviruspandemian vuoksi.
Turun Palloseura sijoittui runkosarjassa viidenneksi. Pudotuspeleissä joukkue sai vastaansa Nokian KrP:n, joka puolestaan tuli runkosarjassa neljänneksi. Pienoisena altavastaajana puolivälieräsarjaan lähtenyt turkulaisnippu johti sarjaa suvereenisti otteluvoitoin 3-0, kun Suomen hallituksen asettamat ohjeistukset päättivät kauden kuin seinään. Ajoitus oli luonnollisesti turkulaisittain kehno.
- Tietysti kauden yllättävä loppuminen harmitti. Joukkueella oli hyvä lento päällä ja peli näytti laadukkaalta, kommentoi TPS:n päävalmentaja Janne Kainulainen.
Pandemian vakavuus tiedostetaan turkulaisleirissä ja hallituksen ohjeita noudatetaan.
- Pelaajat ymmärtävät tilanteen hyvin ja sen, että terveys edellä mennään. Me teemme osuutemme siinä, että riskiryhmäläisiä tai ketään muutakaan ei tartuteta, sanoo Kainulainen.
Kommunikointi jatkuu ilman fyysistä kontaktia

TPS:n organisaatio on muiden seurojen tapaan pakotettu keksimään erilaisia tapoja olla yhteydessä pelaajiin sekä keksiä uusia toimintamalleja kehittyäkseen seurana. Seuran eteenpäin viemiseksi tehdään kovasti töitä etäältä.
- Olen jatkuvasti yhteydessä pelaajiin sekä muihin valmentajiin. Keskustelemme muuan muassa menneestä kaudesta ja analysoimme sitä tarkasti. Alamme kuitenkin hiljalleen suuntaamaan katsettamme tulevaan kauteen ja siihen valmistautumiseen, kertoo TPS-luotsi.
Seuran tunnelma on positiivinen
Varsin synkästä ajanjaksosta huolimatta TPS:n sisäinen fiilis on erittäin optimistinen. Vaikka syitä olisi olla pettynyt ja vihainen, Kainulainen toteaa, että negatiivisuus ei johda mihinkään.
- Olemme pyrkineet joukkueena ajattelemaan positiivisen kautta. Negatiivisten asioiden murehtiminen on turhaa. Emme voi vaikuttaa tällä hetkellä vallitsevaan tilanteeseen, joten keskitymme siihen mihin voimme vaikuttaa.
Turkulaisseuran valmentaja korostaa omatoimisen harjoittelun merkitystä.
- Tämä tilanne on käytettävä mahdollisimman hyvin edukseen. Se näkyy väistämättä ensi kauden otteissa, että kuka on tehnyt asioita oikein tällä ajanjaksolla.