Nainen on omistanut elämänsä taiteelle ja rakkaudelle. Hän on ollut uskollinen rakastaja, taiteilija ja kristitty. Mutta elämä kuitenkin päättää rangaista häntä. Hän menettää rakkauden, onnen ja itsensä. Silti hän säilyttää arvokkuutensa, vaikka menettää henkensä. Nainen eli kuten halusi, rakasti ketä halusi ja kuoli kuten halusi.

Kansallisoopperan uusi versio Giacomo Puccinin rakastetusta klassikosta Toscasta sai ensi-iltansa 07.09.2018. Ohjaaja Christof  Loyn tyylikäs, alkuperäistä teosta kunnioittava versio on viimeistelty kokonaisuus, joka saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Unelmat ja toivo, hulluus ja kuolema muodostavat vastakohtien symbioosin. Tosca on kertomus rakkauden ja mustasukkaisuuden voimasta, alkukantaisesta ja kieroutuneesta himosta, sekä elämän epäreiluudesta.

Vaikka teos sijoittuu 1800-luvun Roomaan ja sai ensi-iltansa vuonna 1900, Tosca on vieläkin ajankohtainen. Teoksessa nainen kokee seksuaalista häirintää, ahdistelua, painostusta ja kiristystä; yhteiskunta rankaisee radikaaleja ajattelijoita sekä valtion vastustajia; valtaapitävät käyttävät valtaansa kansalaisiin mielipuolisesti; ja vankien kohtelu on säälimättömän julmaa. Kuulostaako tutulta?

Median uutisotsikot täyttyvät #me too-liikkeen saavutuksista ja virheistä, politiikkojen ahdistelukohuista, ihmisoikeusloukkauksista, sananvapauden rajoittamisesta, pakolaisten hädästä, Euroopan ulkopuolisten vankiloiden kurjista oloista, sekä poliittisista uudistuksista, jotka huonontavat vähäosaisten asemaa entisestään. Mikään ei siis tunnu muuttuneen sitten Toscan synnyin vuosien.

On käsittämätöntä, että valtiot eivät opi menneisyyden virheistä, vaan jatkavat entiseen malliin tuhoten mahdollisuuksia parempaan elämään. Napoleonin ja Rooman tasavallan ajan ongelmat ovat heijastuneet maailmansotiin, holokaustiin, kylmään sotaan, sekä viimeisimpiin pakolaiskriiseihin. Taustalta löytyy autoritääristä vallankäyttöä, toisinajattelijoiden vainoamista, kansaryhmän tuomitsemista, kansalaistottelemattomuutta sekä muutoksenhalua.

Kansalaisten mielipiteen kuunteleminen tuntuu välillä unohtuvan jopa edustuksellisissa demokratioissa. Eikö kansalaisten mielipidettä kannattaisi kuunnella seksuaalirikosten lainsäädännön, sote-uudistuksen, pakolaispolitiikan tai yhteiskunnan tasa-arvon kohdalla? Vallanpitäjät yrittävät, tai heidän ainakin pitäisi yrittää, helpottaa yhteiskunnan toimivuutta. Tekemällä päinvastoin kuin suurin osa kansasta haluaa he onnistuvat vain aiheuttamaan hämmennystä, surua ja vihaa.

Sen sijaan pyrkimällä kohti vapaampia yhteiskuntarakenteita ja rakentamalla liberaalimpaa toimintaympäristöä, voisimme luoda toimivan yhteiskuntamallin. Miltä kuulostaisi maailma, joka ei sallisi monopoleja, syrjimistä, tasa-arvoloukkauksia, viranomaisten kontrollin ylivaltaa, mutta samalla pitäisi huolta kansalaisistaan ja varmistaisi heidän oikeutensa ja hyvinvointinsa? Miltä kuulostaisi maailma, jossa saisi rakastaa ilman tuomitsemista, puhua ilman ennakkoluuloja, elää ilman häpeää ja kuolla kuten haluaa? Aika lailla täydelliseltä,Toscamaiselta paratiisilta.

Margit Marjokivi