Merikarvialainen kalastaja Toni Rantamaa ajoi veneellään neljätoista tuntia Helsinkiin. Matkalla hän ei vielä tiennyt, että toi muassaan Stadin Silakkamarkkinoiden vuoden voittosaaliin, Ämmäkarin silakan. Toimittajaa alkoi kiinnostaa, millaista on olla ammattikalastaja.
Toni Rantamaan Crafter-veneellä asiakasvirta on lähes katkeamaton, eikä haastattelemisesta näin tule mitään. Sovimme tapaamisen, ja hetkeä myöhemmin onnistun tasapainoilemaan itseni sillaksi viritettyä lankkua pitkin veneen keulaan, myyntikojun “takahuoneeseen”. Minä saan korkean jakkaran, Rantamaa istahtaa ämpärille.
Rantamaa ei heti oikein osaa sanoa syytä, miksi hänestä tuli ammattikalastaja. Jokin veneilyssä viehätti jo pienenä. Koulu ei nuorta miestä liioin kiinnostanut, ja armeijan jälkeen hän ryhtyikin yrittäjäksi. Selviää, että Rantamaan isoisä oli kalastaja ja isä veneenrakentaja, joten ehkäpä veri veti vesille ihan luonnostaan.
Millaisia kalastajan työpäivät sitten ovat?
“Kalastussesonki alkaa maalis-huhtikuussa heti jäiden lähdön jälkeen ja kestää elokuun loppuun. Silloin aktiivikalastusta on joka päivä, työpäivät ovat helposti 15-18 tunnin pituisia. Ensin pyydetään särkikalaa, sitten alkaa silakan ja lohen rysäpyynti, mikä vie pari kuukautta. Kalastan myös siikaa”, kertoo Rantamaa.
Syksy on kalastajien markkina-aikaa, talvella huolletaan kalustoa
“Syksy ja joulunalusaika painottuvat kalanjalostukseen ja markkinoihin. Tänä vuonna Turussa ja Porissa kalamarkkinat peruttiin, eikä Helsinkiin tullessakaan tiennyt, mitä poikkeusolojen takia odottaa, tuleeko asiakkaita ollenkaan. Menekkiä on tietenkin aina vaikea arvioida. Onneksi tänään on ollut vilkasta”, Rantamaa sanoo.
“Talviaikana huolletaan kalastuksessa käytettäviä koneita ja rakennetaan tarvittaessa uusia. Esimerkiksi pyydysten rakentaminen on iso osa työtä. Kaikki laitteet on hyvä osata itse huoltaa, koska takaisin ei tule rahaa.”
Rantamaa esittää huolensa alan jatkuvuudesta ja tulevaisuudesta.
“Korvaus ei kohtaa työn määrää, eikä uusia kalastajia ei ole tulossa. Suomen vienti on nykyisin kymmeniä miljoonia miinuksella. Esimerkiksi Venäjän talouspakotteet vaikuttivat elinkeinoomme tuntuvasti, mitä moni ei ehkä tule ajatelleeksikaan. Jos ihmiset ostaisivat suomalaista kalaa tuontikalan sijaan, raha jäisi kotimaahan. Sillä olisi myös positiivisia ympäristövaikutuksia. Mutta kyllähän ostajan valinnan ymmärtää, jos norjalaista lohta saa 20 euron kilohintaan, ja vieressä kotimainen siika- tai ahvenfilee maksaa puolet enemmän. Toisaalta mielestäni on hyvä, että ihmiset ylipäätään syövät kalaa”, Rantamaa puntaroi.
Luonnonläheisyys puhuttelee
Rantamaa istuu mietteliäänä, kun kysyn, mikä kalastajantyössä on parasta.
“Kyllähän yksi hyvä puoli on raikas ilma, kun luonnossa ollaan. Merellä myös näkee sellaisia auringonnousuja ja -laskuja, mitä muuten ei ehkä näe.”
Totta. Tämän voin uskoa näkemättäkin, käy melkein kateeksi. Kalastajalta vaaditaan myös valppautta ja vesistöjen tuntemusta.
“Ja onhan siinä sekin, että pyrkii saamaan saalista, josta toimeentulon saa. Pitää siis jatkuvasti etsiä ja osata valita uusia hyviä pyydyspaikkoja. Esimerkiksi hylkeet ovat suuri haitta ja riskitekijä. Ne syövät ravinnokseen samaa kalaa, jota me pyydämme. Siksi niitä pitää välttää, etteivät ne pääse pyydyksille syömään saalistamme”, mies selventää.
Kotiin päästyäni keitän oman maan perunaa ja avaan Rantamaan silakkayllätyksen. Kyllä. Silakkaraadin antama tunnustus oli ansaittu.
Kuvat: Tua Sysimiilu
