Timi Lexikonin tuleva, kolmas levy julkaistaan itsenäisen levy-yhtiö New Art Recordsin kautta. Kuva: Heidi Grönlund.

Kohdatessaan nykyisin Helsingissä vaikuttavan rap- ja hip-hop-artisti Timi Lexikonin, omalta nimeltään Timo Leskinen, ei ole hetkeäkään epäselvää, mistä artisti on alunperin kotoisin. Edes Helsingissä vietetyt vuodet eivät ole kuluttaneet miehestä savon murretta pois, ja miehestä välittyvää energiaa ja olemista leimaa tietty savolainen letkeys.

 Kuinka sitten Muuruvedellä kasvanut poika lähti työskentelemään rap- ja hip-hop-musiikin pariin?

Artisti muistaa musiikin olleen läsnä hänen elämässään aivan lapsuudesta asti, vaikka hänen vanhempansa eivät olekaan myöntäneet olleensa ikinä varsinaisia musiikki-ihmisiä.

Kymmenen vuotta vanhemmalla isoveljellä sen sijaan oli tekemistä Lexikonin musiikkityylin valintaan, toimihan isoveli itse dj:nä.

”Se loi tiettyä jännittävyyttä, kun kiersi sääntöjä käymällä luvatta veljen levyhyllyillä. Sitä kautta aukesi aivan uudenlainen maailma pienelle Muuruveden pojalle, ja rapmusiikki koukutti siltä seisomalta.”

Lexikon muistaa myös erään käänteentekevän hetken lapsuudestaan, jossa jonkinlainen valikoituminen suuntautua rapmusiikkia kohti saattoi tapahtua.

”Istuin isoveljen kyydissä takapenkillä, kun auton radiosta tai cd-soittimesta lähti soimaan Ghostface Killahin ”All That I Got Is You”-kappale. Kappale sai minut ihan höristämään korviani ja kiinnostuin siltä istumalta siitä, olihan kyseessä kuitenkin newyorkilaisen hip-hop-yhtye Wu-Tang Clanin jäsenen hidastempoisempi tuotos.”

Lexikon kertoo kirjoittaneensa ensimmäisiä kappaleita jo ala-asteella, joita hän sitten kävi harjoittelemassa omissa oloissa missä milloinkin.

”Yläasteella perustettiin ensimmäinen bändi, ja samoihin aikoihin löytyi myös pari kaveria, jotka innostuivat räpistä. Välitunneilla sitä sitten vaihdeltiin A4-papereille kirjoitettuja sanoituksia keskenään, ja luettiin toisten kirjoittamia tekstejä. Radion erikoisohjelmien aikana päivystin kasettisoittimen kanssa, ja räppibiisien soidessa laitettiin ne tietenkin talteen kasetille.”

Ammattimaisuus löysi tiensä 2010-luvun Suomi-räppiin

 Uransa Timi Lexikon aloitti toden teolla 2000-luvun alussa Wrongones-yhtyeessä. Tuolloin Lexikon kantoi artistinimeä Toma.

Nuoren Lexikonin musiikkimaku taipui vahvasti itärannikon artisteihin, kuten Wu-Tang Claniin, Nasiin ja Jay Z:in, jotka edustivat tietynlaista New York -soundimaailmaa.

Vuonna 2006 Lexikon julkaisi ensimmäisen omakustanteensa, mixtapen nimeltä ’Kuka On Timi Lexikon?’.

Timi Lexikon tunnetaan varsin energisestä lavashowsta. Kuva: Heidi Grönlund.

2000-luvun alussa suomalaisiin räppipiireihin astuessaan Lexikon myöntää rap-yhteisön olleen vielä lasten kengissä, ja suurimmalla osalla suhtautuminen kaikessa tekemisessä oli hieman amatöörimäisillä kantimilla. Monikaan tuon ajan omakustanne-artisteista ei ollut välttämättä vielä julkaissut mitään, ja jos materiaalia olikin tehty, oli ne saatettu tehdä jonkun makuuhuoneessa. 

Tähän päivään tultaessa Timi Lexikon kertoo näkevänsä muutoksen alalla liittyvän nimenomaan ammattimaisuuteen. Artistit haluavat ottaa työnsä tosissaan, ja hoitaa oman tonttinsa kunnialla.

Nykyään myös tieto siitä, mitä artistin pitää tehdä, on lisääntynyt, ja sen eteen tehdään todella töitä, että artisteja tullaan jatkossakin katsomaan livenä paikan päälle.

”Nykyään yleisöllä on paremmat mahdollisuudet kuunnella biisejä enemmän, ja yleisö osaakin odottaa jo artistilta enemmän, kun materiaali on tuttua.”

 Positiivisuus edellä

 ”Ensimmäinen varsinainen albumi, vuonna 2010 julkaistu ’Vähät Valitan’ oli tavallaan vastalause sille sen ajan Suomen rapmusiikkipiireissä vallinneelle meiningille. Hommat olivat jollain tapaa amatöörimäisiä, ja kaikesta jaksettiin kyllä valittaa. Päätin, että teen aivan päinvastoin, ja siitä levyn nimikin.

Toinen, vuoden 2013 ’Sinä, minä& musa’ -levy jatkoi tietyllä tavalla sitä samaa ajatusmaailmaa keskittyä positiivisiin asioihin turhanpäiväisen valittamisen sijaan.”

Lexikonin mukaan tuleva kolmas levy, jota on artistin mukaan ’rakennettu kuin Iisakin kirkkoa’, tulee jatkamaan joillain tavoin samanlaisella mielen- ja sielunmaisemalla kuin kaksi aiempaa levyä. Iän ja kokemuksien karttuessa kappaleet saavat kuitenkin jotain lisää, mutta Lexikon ei aio vastaisuudessakaan velloa valittamisen kulttuurissa musiikissaan.

Räppäri muistuttaakin, että asiat ovat kuitenkin loppupeleissä meillä melko hyvin, joten Lexikon valitsee mieluummin keskittyä niihin elämän positiivisiin asioihin.

Tulevaisuuden tavoitteikseen Lexikon listaa muun muassa kiertueiden ja festarikeikkojen vetämisen, ja tulevan levyn tiimoilta artisti pääseekin taas aktiivisemmin kiinni keikkailuun.

”Tykkään kuunnella erilaisia genrejä. Ihan sama, mistä genrestä tulee joku uusi juttu, sellaiset uudet näkökulmat ja lähestymistavat kiinnostavat minua. Kuitenkin oman tekemisen uusiutuminen on niin ehdottoman tärkeää. Jos siis löydän jonkun uuden jutun, joka kolahtaa itselle, niin kyllä se tulee kuulumaan kappaleissa.”

Voiko artisti kertoa tarinoita sitten kolmannesta persoonasta ja kopata otteita muiden elämästä, vai tuleeko kappaleet tehdä aina omasta, koetusta elämästä?

”Sisällöllisesti biisien sanoituksiin ammentaa väkisinkin paljon omasta elämästä. Sanoittajana pyörit kuitenkin omissa ajatuksissa hyvin paljon. Olennaisinta onkin, minkä tarinan kerrot, ja mikä muoto on sille tarinalle otollisin.

Kun studiossa tai omissa oloissa tekee biisejä niin tuotannosta ei ole välitöntä reaktiota biiseistä oikein keneltäkään muulta. Vasta keikoille mentäessä saa välittömän palautteen, ja kuulijoiden kasvoista pystyy näkemään aika hyvin, kuinka on onnistuttu biiseissä.”

Oman tiensä kulkija menestyy aina

Jokainen meistä on törmännyt tilastoihin suomalaisten artistien kiertueiden kokonaistuotoista, hallinnoinnista virallisilla soittolistoilla ja festarikeikkojen parhaiten palkatuista artisteista.

Lexikonkin on menestynyt 2010-luvulla muun muassa YleX:n kautta. Räppärin kappaleita on kuunneltu useita miljoonia kertoja Spotify-palvelusta, ja myös YouTubeen ladatuilla musiikkivideoilla katsojaluvut pyörivät miljoonissa.

Miten artistit sitten voivat menestyä Suomessa, jos ei ole syystä tai toisesta valmis tai halukas antamaan itsestään kaikkea pelkästään musiikille?

”Artistin pitää tehdä oman näköistään musiikkia, oli se sitten mitä ja minkä tyylistä tahansa. Jos sillä ei satu osumaan isoimman massan tietynlaiseen ’sweetspotiin’, niin sille ei tavallaan voi mitään.”

Lexikon on myös tehnyt tunnuskappaleen Tahdon2013-kampanjalle, sekä kotimaisen jenkkifutisjoukkue Kuopio Steelersin kannatuskappaleen. Kuva: Heidi Grönlund.

Lexikon kertookin lähestyvänsä kappaleita tekstin kautta, sillä mitä rehellisemmän kuvan kertoja pystyy itsestään antamaan, sitä helpommin kappale resonoi sekä tekijässä itsessään että kuulijoissa. Tällöin kuulijan on myös helpompi uskoa artistin sanomaan, sen todenperäisyyteen ja aitouteen.

Lexikon kyllä ymmärtää senkin, että mentäessä todella raastavan henkilökohtaisiin tarinoihin kuulijat eivät välttämättä tule valinneeksi perjantai-illan tunnelman nostattajaksi sisällöltään hieman raskaampaa kappaletta. 

”Musiikki menee kuitenkin aina sykleissä, joten jos jokaista aallokkoa lähtee seuraamaan, on väkisinkin aina vähän myöhässä. On parempi tehdä omaa juttuaan, koska sille löytyy kuitenkin aina oma saumansa ja ottajansa.”

Lexikon myöntää kuulijoilta saadun palautteen olevan yksi omista tärkeimmistä menestyksen mittareista.

Kappaleen tekijänä Lexikonista tuntuu mitä palkitsevimmalta, kun kuuntelija tulee kertomaan jonkin kappaleen merkinneen tälle paljon, tai jonkin kappaleen sanoituksissa olleen jotenkin erityisen hienosti sanottu.”

”Se ei ehkä ole menestymistä niin sanotulla yleisellä mittapuulla, mutta tuntuu tekijälle todella isolta ja merkittävältä. Silloin voi ajatella, että jos pystyy saamaan oman juttunsa menemään läpi tuolle yhdelle kuuntelijalle, niin ehkä se menee vielä muillekin.”

Menestyksen voi myös ajatella niin, että pienemmätkin asiat riittävät.

Maailman ajassa, jossa artistit kilpailevat muun muuassa Spotifyn soittolistojen sijoituksista, festareiden pääesiintyjän paikoista ja tuottoisimmista konserttisalikiertueista, on Lexikon oman polkunsa vankkumattomana ja positiivisena kulkijana virkistävän aito poikkeus.