Tapahtumakenttä on alkanut herätä eloon keväällä alkaneen hiljaisuuden jälkeen. Kulttuuri on loistanut poissaolollaan, mikä on avannut silmät kulttuurin tärkeydelle.
Onpa kyseessä sitten live-musiikki, tanssiesitys tai näytelmä, tuo se pienen pilkahduksen muutoin usein harmaankin arjen keskelle. Pandemian aikaan arjen harmaan sävyt ovat olleet tavallista tummemmat.
Linnanmäen Peacock-teatterin aula on vielä puoli tuntia ennen esitystä hiljainen. Tuntuu epätodelliselta edes seistä teatterin aulassa ensimmäistä kertaa usean kuukauden jälkeen.
Hetken kuluttua teatterin ulko-ovista alkaa virrata väkeä sisään. Nauravia, iloisia ihmisiä, jotka ovat kaikki tulossa katsomaan ammattikorkeakoulu Metropolian opiskelijoiden tekemää interaktiivista musiikkiteatteria eli tuttavallisemmin METKAn speksiä.
Salin ovien lähettyvillä esitystä odottavat Selma Sorri ja Aino Tamminen. Vaikka he eivät omien sanojensa mukaan ole kulttuurin suurkuluttajia, molemmat näkevät kulttuuritapahtumissa kuten speksissä paljon tärkeitä asioita.
– Kulttuuritapahtumissa voi kokea sosiaalista yhteyttä. Erityisesti speksissä tekijöiden luovuus tulee hyvin esille ja se on hienoa katseltavaa, komppaavat Sorri ja Tamminen toisiaan.
Speksi tarjoaa yleisölleen oivalluksia ja ahaa-elämyksiä
Monille speksi käsitteenä on vieras. Tämän vuoden METKAn speksin, Luna Rubran, ohjaaja Tittamari Paavola selventää vaivatta, mistä on kyse.
– Speksi on opiskelijoiden tekemää interaktiivista, eli yleisöä osallistavaa, improvisaatiopohjaista musiikkiteatteria. Se on teatterimuoto, jossa päästään rikkomaan rajoja eri tavalla kuin missään muualla.
Speksin yleisöä osallistava ominaisuus on omstart-huuto. Omstart-huudon kuullessaan lavalla muutetaan näytelmän kulkua hetkeksi yleisön toiveiden mukaisesti.
– Parhaimmillaan omstart-huudoista syntyvät tilanteet ovat aivan hullunkurisia, kun yleisö oivaltaa, että ahaa, tämän voi tehdä näinkin, nauraa Paavola.
Koronan tuoma tauko esityskauteen vain korosti opiskelijaproduktion tärkeyttä tekijöilleen.
– Tekijätiimin yhteisöllisyys ja samanhenkisyys kantoi pahimman yli keväällä, vaikka esityskausi keskeytyi juuri tiheimmän harjoituskauden aikana.
Intoa, energiaa ja satumaisia hetkiä
Tänä vuonna ohjaaja haluaa tarjota yleisölle tarunomaisen hetken.
– Luna Rubra on kuin satu, joka vie katsojan eri maailmaan. Se on hyvä hetki rentoutua, heittää aivot narikkaan ja nauttia, kiteyttää Paavola.
Pitkän kulttuuritarjontatauon jälkeen Peacock-teatterin saliin astuessa tuntuukin todella siltä, että olisi astunut toiseen todellisuuteen. Ihmiset valitsevat sopivia istumapaikkoja. Kuvaajat tarkistavat kameroiden asetuksia. Bändi virittää soittimiaan lavan yläpuolella olevalla parvella. Etäisesti muistaa, että tällaista on joskus ollut.
Teatterin taika alkaa siitä hetkestä, kun yleisö hiljenee ja näytös alkaa. Kylmät väreet valtaavat kehon heti ensimmäisten suurten aplodien ja hurraa-huutojen aikana. Tuntuu kuin kaikki salissa olevat jakavat saman kollektiivisen energian, joka nyt purkautuu pitkän tauon jälkeen. Tunne on samaan aikaan hyvin liikuttava sekä voimaannuttava.
Tämän vuoden speksiesityksessä nähdään näyttelijöiden, musiikin ja tanssin energistä yhteistä ilottelua, jossa koko työryhmän tapa heittäytyä yleisön omstart-pyyntöihin on inspiroivaa katsottavaa.
Luna Rubra vie katsojan mukanaan saarelle, jossa punainen kuu loistaa taivaalla. Pian luonto sekoaa ja tapahtumien sarja vetää vertoja parhaimmille Indiana Jones -saagan elokuville. Se on kuin piste i:n päälle tilanteessa, jossa on jo valmiiksi häkeltynyt.
Esitystä pyydettiin olemaan taltioimatta hyvästä syystä: speksin taika pitää kokea itse, paikan päällä. Puitteet tähän ovat kunnossa.
Esitys lunastaa lupauksensa sadusta, joka antaa katsojalleen luvan olla kuin transsissa. Vapautuneessa tilassa, jossa rajat ja säännöt voi hetkeksi heittää sivuun. Sitä speksi parhaimmillaan on.
Ilkka Marttinen
