Kuinka monta modulaatiota mahtuu täydelliseen euroviisuun? Miksi Suomen menestysviisun kaava on vuodesta toiseen hukassa? Läksimme intohimoisten euroviisufanien matkaan selvittämään vastauksia ja pohtimaan, mikä laulukilpailuissa viehättää vuodesta toiseen.
Tänäkin vuonna tuhannet omistautuneet euroviisufanit suuntaavat toukokuussa kohti Italian Torinoa, jossa tämän vuoden Euroviisujen laulukilpailu käydään. Vuonna 2011 pitkän tauon jälkeen kilpailuun palannut Italia voitti viime vuonna viisut glam rock-henkisen Måneskin -yhtyeen Zitti E Buoni –kappaleella. Tämän vuoden isäntämaa on onnistunut uudistamaan vuosittaisen Sanremon laulukilpailun, jonka voittaja edustaa Italiaa Euroviisuissa. Tilaa on annettu uusille tekijöille ja nouseville artisteille. Uudistus on näkynyt kärkisijoituksina sekä Euroviisuissa että kansainvälisillä kuuntelulistoilla. Italiankielistä musiikkia kuunnellaan kansainvälisesti enemmän kuin koskaan. Vuonna 2019 Euroviisujen toiseksi sijoittuneen Mahdmoodin Soldi -singleä on kuunneltu Spotifyssa lähes 200 miljoonaa kertaa ja Månenskinin Zitti E Buonia lähes 300 miljoonaa kertaa. Luvut ovat merkittäviä, kun kyseessä ei ole englanninkielinen musiikki.
Elämme keskellä kiivainta paikallisten karsintojen aikaa. Italia on valinnut jo edustajansa, Ruotsi käynnistänyt viikkoja kestävän Melodifestivalen karsinnan. Entä meidän UMK22 – Uuden musiikin kilpailu? Tänä vuonna kilpailun tunnetuin osallistuja lienee menneiden vuosien suuruus The Rasmus. YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakasen vetämä UMK-ammattilaisraati valitsi kilpailukappaleet 312 UMK22-biisihakuun lähetetyn kappaleen joukosta. Tähän mennessä eniten kuuntelukertoja suoratoistopalveluissa on kerännyt helsinkiläinen pop-artisti Bess.
Kysyimme vannoutuneilta euroviisufaneilta, mikä viisuissa jaksaa viehättää vuodesta toiseen?
– Euroviisuissa viehättää tietynlainen camp-aspekti. Siellä on laidasta laitaan esiintyjiä ja musiikkityylejä, ja koskaan ei tiedä, mitä on tarjolla, kun maita ja kulttuureja on niin erilaisia. Euroviisut yhdentää Eurooppaa enemmän kuin EU konsanaan, kertoo euroviisufani Petri Pasanen.
Suomen viisuhistoria onkin sitten oma lukunsa. Vuoden 2006 Lordin voittoa lukuun ottamatta tilastot ovat karua luettavaa.
Miksi Suomi ei menesty Euroviisuissa?
– Suomi on sellainen väliinputoaja, joka ei kiinnosta, ellei ole jotain tosi erilaista. Menee yleensä jatkoon, mutta jää loppupäähän finaalissa. Suomessa repäistään joku pystymetsästä, ja se on täällä kova juttu, mutta ei aukea ulkomailla. Kappale voi olla hyvä, mutta esitys on tylsä. Täälläkin pitäisi enempi lähteä siitä, että kappale ja esitys pitäis olla jo karsinnoissa valmis, niin kuin Ruotsissa tehdään, ja mielellään kansainvälisen tason esiintyjiä.
50-luvun puolivälissä Euroopan yleisradioliitto EBU päätti järjestää jäsenyhtiöiden välisen laulukilpailun. Ensimmäiset Euroviisut järjestettiin 24.5.1956 Sveitsin Luganossa. Tällöin mukana oli seitsemän jäsenmaata, Ranska, Italia, Saksan liittotasavalta, Sveitsi, Alankomaat, Belgia ja Luxemburg. Viime vuonna kilpailuun osallistui 39 maata. Poliittiset piiloviestit ja naapurimaiden suosiminen puhuttaa vuosi toisensa jälkeen.
– Vaikka Suomessakin valitetaan naapurimaiden suosimisesta pisteiden annossa, voi sitä tuohtumisen määrää, joka seuraa siitä, jos Ruotsi tai Viro ei suo meille parhaita pisteitään, kiteyttää Orvokki Pikkarainen.
– Suurvaltapolitiikka vaikuttaa viisufanien ääniin. Tietyt maat antavat aina tietylle maalle täydet pisteet, mille buuataan katsomossa, mutta ääntenlaskuvaiheessa yksi osa hupia on arvuutella, mille maalle menee 12 pistettä. Maahanmuuttajat äänestävät monesti vanhaa kotimaata. Naapurimaat tuntevat toisensa ja musiikkimakukin saattaa olla samantyyppinen, joten sitä kautta naapurimaiden suosiminen on luonnollista. Toisaalta voi olla toisinkin päin. Hollanti puolestaan antaa harvoin pisteitä Saksalle. Tai Armenia ja Azerbaidzan ei koskaan anna toisilleen pisteitä. Historia vaikuttaa, jatkaa Pasanen.
– Samat maat löytyvät kuitenkin usein kärkisijoilta. Mitkä ovat vahvat viisumaat?
Varmoja maita ei ole koskaan. Kreikka, Ukraina ja Romania on monesti mielenkiintoisia. Musiikillisesti kunnianhimoisia ovat puolestaan Italia ja Ranska. Varmoja jatkoon menijöitä Ruotsi ja Venäjä, joilla on hyvin tuotetut kappaleet ja viimeistä piirtoa myöten harjoitellut esitykset. Venäjän jatkoon menoa tukee myös laaja ulkovenäläisten joukko.
– Ruotsalaiset lauluntekijät on mukana monien maiden karsinnoissa, joten mitä enempi ruotsalaisia biisintekijöitä menee läpi kansallisissa karsinnoissa, sitä samankaltaisimmilta viisut kuulostaa. Suuret rahoittajamaat Iso-Britannia, Saksa ja Espanja on yleensä tusinahumppaa, koska varsinkaan Iso-Britannia ei jaksa panostaa ja toistaa samaa formaattia kuin viime vuosituhannella, monesti luottaen myös sen ajan esiintyjiin, tietää Pasanen.
Millaisella laululla viisut sitten voitetaan?
– Minusta hyvän viisun ja esityksen täytyykin herättää tunteita – hyviä tai huonoja. Positiivista on ollut viime vuosina huomata, että laulutaito on edellytys voittoon. Paljaalla pinnalla voi pärjätä, mutta ei voittoon asti, jos on huono biisi ja huono laulaja, painottaa Pasanen.
– Kappaleen pitää olla esittäjiensä näköinen, ei tusinatehtaasta ostettu. On oltava sisältöä ja jotakin kansallisia piirteitä. Pidän omalla kielellä esitetyistä kappaleista. Knezin Adio, Jamalan 1944 tai Måneskinin Zitti e buoni ovat täysin erilaisia keskenään, mutta täydellisiä viisubiisejä. Musiikin pitää koskettaa, jatkaa Pikkarainen.
2000-luvulla suomen kielellä on kilpailtu ainoastaan kolme kertaa. 90-luvun yhden hitin ihmeeltä, kehitysvammaisista koostuvasta punkbändistä tai peräkammarin rokkaripojista on puuttunut se karisma, jolla ne täydet pisteet varmistetaan muiltakin kuin naapurimailta. Suurin osa viime vuosien euroviisuedustajista on unohtunut viisuhuuman laannuttua tai huonon menestyksen saattelemana. Kuka väittää muistavansa Paradis Oskarin, Pernilla Karlssonin tai Sandhjan?
Entä se modulaatio?
Hyvässä viisussa on yksi modulaatio, kaksi on jo erikoisuuden tavoittelua, vahvistaa Pasanen.
