Viimeinen päivä 29-vuotiaana, kunnes vaihtuu luku seuraavalla vuosikymmenelle. Puoliso, lapset, koira, auto ja omistusasunto – minulla ei ole mitään noista. Kuuntelen usein läheisteni suunnitelmia vapusta, juhannuksesta ja joulusta ja mietin, voisinko lavastaa itseni kadonneeksi, jotta voisin jäädä kotiin – kyllä voin.
Suurimmalla osalla ystävistäni on jo perhe tai ainakin harkinnassa. Osa on jo rakentanut omakotitalon ja jollain on sijoitusasuntoja ympäri Helsinkiä. Minulla ei ole mitään noista – enkä usko, että yksikään titteli tai asunto toisi minulle onnea. Olen äärimmäisen tyytyväinen elämääni tässä ja nyt.
Olen itsenäinen nainen, joka ei ole luonut monien vuosien mittavaa uraa, vaan käyttänyt viime vuodet etsien itseään. Istunut peilin edessä käyden keskustelua itseni kanssa ja välillä pohtinut elämääni terapeuttini kuullen. Nyt olen löytänyt paikkani.
Herään joka päivä unelmaduuniini, jonka jälkeen ehdin istahtaa Helsingin ruokaravintoloissa seurustelemaan ystävieni kanssa. Ja toisaalta voisin istahtaa ruokaravintolaan, vaikkei minulla olisi sitä unelmaduunia.
En juoksentele yöelämässä enkä deittaile, koska nämä asiat eivät minua yksinkertaisesti kiinnosta. Vietän normaalin nuoren naisen elämää, johon kuuluvat läheiset, koulu, työt, liikuntaharrastukset ja talvisin avantouinti. Meditoin muutaman kerran viikossa ja mässään lähikauppani paistopisteestä ostettuja berliininmunkkeja kotonani kaikessa rauhassa. Ah, se vasta elämää onkin.
On jotenkin järjetöntä, että meidän pitäisi olla jotain suurta ja ihmeellistä, jotta olemme kelpaavia yhteiskunnassamme tai näytämme mediaseksikkäiltä Instagramissa.
Meidän ei missään nimessä pidä olla yhtään mitään, vaan ennemminkin meillä on mahdollista olla just sitä, mitä me haluamme olla. Elämän tasapaino ja rauha löytyvät loppupeleissä peruselementtien ääreltä. Hyvä ravitseva ruoka, sopivasti liikuntaa ja sosiaalisuutta lähipiirin kesken. No okei, suurin osa kaipaa myös läheisyyttä ja joskus järisyttäviä kokemuksia makuuhuoneen puolella. Eiköhän nekin onnistu.
Mielestäni elämässä on tärkeintä löytää läsnäolo itsensä kanssa katsomatta ikää. Voit kävellä lähimetsään hengittelemään ja hymähdellä itsekseni, miten siistiä elämä on. Ehkä just kaikkein siisteintä ovat ne 30-vuotiaat, jotka eivät ole mitään ja oikeastaan samalla heillä on kaikki. Yhteys itseensä, eivätkä he kärsi minkäänlaisesta ikäkriisistä. Kelpaavat ja riittävät itselleen juuri sellaisena. Kuulun tähän kategoriaan.
(ARTIKKELIKUVA: Wallpaper Flare)
Elina Ekström
