Elämä on vienyt ihmisiä kysymyksineen tarot-korttien äärelle jo vuosisatoja, ellei tuhansia. Tarot-tulkinnat ovat toimineet itsetutkiskelun välineenä ja intuition sanallistajana – niiden sanomaa on käytetty päätöksenteossa, meditoinnissa, luomisessa ja oman elämän ymmärtämisessä.   

Tarot-kortit kuvaavat ihmisen elinkaarta arkkityyppisinä hahmoina, kuvina ja tapahtumina. Korttien kuvat ja symbolit kuvastavat kollektiivista elämänviisautta ja tietoa elämän suurista kysymyksistä. Tieto on meissä kaikissa, vaikka usein se jää alitajuntaan uinumaan. Tarot-korttien tulkinnan tavoitteena on tuoda ihmisen alitajuntainen viisaus tietoisuuteen, jotta yhteys sisäisiin voimavaroihin syntyy uudelleen.

Ihmisen elinkaaren arkkityyppiset hahmot.

Tarot ovat olleet kanssamme pitkään

Tarotin alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, ja joidenkin asiantuntijoiden mukaan se ulottuu tuhansien vuosien päähän muinaiseen Egyptiin. Tarot-symboliikassa ja egyptiläisessä mystiikassa on paljon yhteneväisyyksiä, ja kortteja pidetään – näissä piireissä – elämän ”hieroglyfisina avaimina”.

Miekkojen Ritari hevosensa selässä.

Varhaisimmat tarot-kortit ovat peräisin 1400-luvun Italiasta, jolloin korttipakka oli muunnelma tavallisista pelikorteista. Korttien aiheet ja symboliikka kuvastivat Italian renessanssiaikaa, ja tarot-tutkija Michael Dummetin mukaan korttien alkuperäinen nimi ”Triumf” viittaa renessanssiajan juhlakulkueen hahmoihin. Seuraavien vuosisatojen aikana tarot levisi Euroopassa, mutta elettiin miltei 1800-lukua ennen kuin ensimmäisen kuvaus korteilla ennustamisesta kirjattiin. Tarot oli siten alun perin italialainen innovaatio keskiajalta, johon ennustaminen ja tulevan tulkitseminen lisättiin jälkikäteen aivan kuten tavallisiin pelikortteihin.

Nykyään erilaisia tarot-pakkoja on tuhansia, mutta näiden 78 kortin merkitys on pysynyt vuosisatojen saatossa miltei samana. Pakassa on paljon symboliikkaa sisältävä iso arkana (22 korttia) ja hieman arkisempi pieni arkana (56 korttia), joka muistuttaa pelikorttipakkaa.

Tulkinta on vuorovaikutusta

Työskentelylle korttien kanssa ei ole tiukkoja sääntöjä, vaikka jokaisella kortilla on oma, tarkkaan määritelty merkityksensä. On paljon perinteitä, uskomuksia ja suuntaa antavia ohjeistuksia, joita voi halutessaan noudattaa. Työskentelyn päätavoite on, että tulkitsija luo oman henkilökohtaisen tapansa toimia, jotta intuitiivinen vuorovaikutus korttien ja tulkitsijan välillä toteutuu.

Tulkinnassa kortteja käytetään antamaan vastaus tulkitsijan esittämiin kysymyksiin, joilla ennustetaan tulevaisuutta, saadaan selville salattuja asioita, järjestellään tunnettuja asioita ja tuotetaan oivalluksia, jotka vastaavat asetettuihin kysymyksiin.   

Tarot-tulkitsija Aija Vilokkinen.

Tarot-tulkitsija Aija Vilokkinen on tehnyt tulkintoja miltei kolmekymmentä vuotta ja oppinut vuosien aikana paljon itsestään. Aijan mukaan kyky tulkita kortteja on lahja, jonka merkitystä ei saa aliarvioida.

– Tarot merkitsi minulle alusta alkaen paljon, koska huomasin, että kokonaisuus toimii ja siihen voi luottaa. Se ei ole vain korttipakka, vaan jotain suurempaa. Suurin merkitys minulle on sillä, että niiden avulla voin auttaa ihmisiä, Aija kertoo.  

Aijan mukaan tarot on mielenkiintoinen myös siksi, että se vastaa tulkitsijan valitsemalla tavalla takaisin:  

– Jos kortteja katsotaan leikkimielisesti, ne antavat leikkimielisiä vastauksia. Kun haluaa syvällisyyttä ja oikeita vastauksia, ne antavat niitä. Tarot ei ole mikään pikkujuttu, ja sen takia korostan sitä, että on suuri lahja osata tulkita kortteja, Vilokkinen toteaa. 

“Ihminen on itsensä paras ennustaja”   

Tulkinnoista haetaan vastauksia elämäntilanteisiin ja selkeyttä muutosten keskellä. Aijan mukaan kyse ei ole ennustamisesta ja ennustajana toimimisesta: “Ihminen on itsensä paras ennustaja – me luomme elämää omilla ajatuksillamme ja jokainen hetki on itse luotu alitajunnan tasolla”, Vilokkinen määrittelee.

Tulkinnassa kriisien ja muutosten keskellä oleville ihmisille katsotaan uusia näkökulmia ja lähdetään avaamaan sitä, miten tilanteesta voisi päästä yli ja mitkä olisivat hyviä keinoja siihen. Aijan mukaan ihminen saattaa olla elämäntilanteessaan niin lukossa, ettei ”välttämättä näe metsää puilta”.

Kristallipallo on omassa kädessä.

– Annan ihmisille vinkkejä sen osalta, mitä sieltä nousee. Suuri osa myöntää minulle, että kerroin heille juuri sen, mitä he olivat itsekin ajatelleet. Eli voimaannutan ihmisiä ja annan heille luottamusta oman intuition kuuntelemiseen. Olen henkinen auttaja ja terapeutti – minulla ovat vain ne kortit siinä välissä, Vilokkinen toteaa omasta roolistaan.  

Tulkinnat antavat myös paljon takaisin, ja Aija on siitä kiitollinen:”Joskus, kun teen tulkintoja, tunnen, kuinka kylmät väreet menevät kehoni läpi. On mykistävää huomata kerta toisensa jälkeen, kuinka tämä toimii oikeasti. Antaudun, luotan ja olen kiitollinen”, Aija kertoo.  

Symboliikka aikaansaa sanoja

Aija ei tekisi tulkintoja, jos se olisi jonkinlaista ”huuhaata”. Yksikään tulkinta ei hänen mukaansa mene ‘huuhaan’ puolelle, vaan on ”itsemme rakastamista ja valon tuomista tarot-korttien avulla”. 

Tarot-symboliikka ja -kuvamaailma ovat aina kiehtoneet Aijaa; symboliikan kautta ”sanat vain alkavat tulemaan”. Aluksi Aija käytti opaskirjaa tulkintojen apuna, mutta luopui siitä, kun näki unen, joka kehotti häntä jättämään kirjan pois ja luottamaan itseensä.

– Niin tein ja siitä se sitten lähti! Minulla ei ole ollut pitkään aikaan mitään oppaita käytössä! Symboliikka veti puoleensa ja opetti minulle kaiken, mitä osaan. Luotan tähän kuin Raamattuun, ja korteista on tullut minulle hyvä ystävä, Vilokkinen toteaa.

Tarot-korttien symboliikkaa.

Korona innosti tutkimaan omaa elämää 

Koronarajoitusten alkaessa Aijan asiakkaisiin iski epävarmuus ja pelko toimeentulosta. Muutama kuukausi meni siten, ettei puhelin soinut, mutta viimeisen neljän kuukauden aikana yhteydenotot ovat lisääntyneet entisestään.

– Ihmiset ovat aika pulassa ja kysyvät, mitä mieltä olen koronasta ja kauanko tämä kestää. Eihän sitä voi kukaan tietää – tässä mennään niin hetki kerrallaan, Vilokkinen miettii. 

Yhteydenottojen lisääntyminen johtuu Aijan mukaan siitä, että korona on pakottanut ihmisiä tutkimaan enemmän itseään. Ihmisten itsetuntemus on lisääntynyt ulkoisen maailman siirtyessä taka-alalle.

– Rahalla ei voi kaikkea ostaa eikä saada. Ihminen on köyhä silloin, kun hänellä ei ole muuta kuin raha. Ihmisille on pelottavaa lähteä tutkimaan omaa sisintään, sillä alitajunnasta alkaa nousta kaikenlaisia asioita ja tunteita, Aija toteaa.  

Tarot-tulkitsija Aija Vilokkisen tehtävänä on auttaa ihmistä matkalla itseensä ja opettaa häntä sisäisen viisauden ja valon löytämisessä.

– Antautuminen ja kiitollisuus ovat asioita, joita itse tästä saan ja se, että voi auttaa. Minulle on tärkeää, että asiakkaani saavat vastineen eikä kukaan koe, että tuo rahastaa. Pyrin aina siihen, että asiakkaat saavat auttamisen muodossa rahoilleen vastinetta, Aija kiteyttää.     

Ihmisen sisin on kiehtova ja pelottava paikka.

Elämä vie ihmiset korttien äärelle, ulkoinen että sisäinen. Näin on ollut vuosisatoja, ellei tuhansia ja näin tulee olemaan myös tästä eteenpäin. 

Kuvat: Aija Vilokkinen, Pixabay & Unsplash