Onko J. Karjalainen oikeasti nähnyt verisen miehen Marjaniemessä? Pesson mielestä sillä ei ole merkitystä. Tärkeintä on hyvä tarina.
Muusikko Miika Pesso, 30, haluaa kuulijoiden uppoutuvan kappaleeseen ja ajattelevan kertomuksen olevan totta. Tärkeintä on, uskooko tekstin, saako siitä lohdutusta tai auttaako se kuulijaa jollain tavalla.

Alkuvuosi 2020 oli uuden albumin julkaisun lähtölaskentaa. Artistin toinen pitkäsoitto “Miks et sä oo niinku kaikki muut?” odotti julkaisua, ja kiertuetta suunniteltiin täyttä häkää. Kiertueen ensimmäinen keikka oli tarkoitus pitää Joensuussa muutaman muun artistin kanssa. Pian whatsapp-viestit alkoivat laulaa ja uudet rajoitukset estivät keikalle lähtemisen. Ensimmäisestä keikasta lähtien kaikki peruttiin. Musiikki- ja mainosalan töitä tekevän Pesson kalenteri tyhjentyi kertaheitolla.
”Kaikki, mikä liittyi levyn julkaisuun, meni uusiksi. Piti vaan hyväksyä, että näin asiat nyt menee. Keväästä asti sai olla varpaillaan, että mitä tässä tapahtuu? Onko keikkoja tai töitä muutenkaan. Kaikki tuotannot oli jäissä. Tuli pieni breikki ja oltiin vaan himassa. Sekin teki hyvää. Pystyi keskittymään perheeseen ja eri asioihin kuin normiarjessa.”
Videokameralle räppäämistä ja kansio täynnä omia tekstejä
Räpistä Pesso innostui 11-vuotiaana. Silloin räpin ja musiikin tekeminen oli kaukainen unelma.
”11-12-vuotiaana kuvattiin videokameralla, kun räpättiin Fintelligensin biisejä ja tehtiin omia versioita suomirap-biiseistä. Siitä lähti innostus ja muutamaa vuotta myöhemmin tajusi, että voi itsekin koittaa kirjoittaa.”
”Yläasteikäisenä kirjoittelin hirveästi omia versioita niistä biiseistä mitä silloin kuunneltiin, Fintelligensiä ja Kapasiteettiyksikköä. Muistan, että mulla oli muutama kansio täynnä tekstejä ja jossain vaiheessa alkoi ajattelemaan, että niitä vois äänittää.”
14-vuotiaana Pesso uskaltautui ensimmäisen kerran äänittämään omia biisejä ja poltti niitä levylle. Silloin hän omaksui musiikin osaksi elämää, ja ajatukset pyörivät paljon räpin tekemisen sekä musiikin kuuntelun ympärillä.
Inspiraatio lähtee sisäisestä pakosta purkaa tunteita
Inspiraation kappaleisiin Pesso löytää oman sisäisen tunnemaailman reflektoinnista ja niihin liittyvien elämänkokemusten purkamisesta. Sille, onko kappale hyvin henkilökohtainen vai ei, hän ei halua tehdä suurta eroa. Hän toivoo kertovansa tarinan niin vakuuttavasti, että kuulija ajattelee kaiken olevan totta.
”Sisäinen maailma ja vahvat tunteet aiheuttaa sen, että on tarve kirjoittaa. Se lähtee sisäisestä pakosta purkaa joku tunne. Lähtökohtaisesti en pyri kirjoittamaan yks yhteen mun elämän tapahtumia. Enemmän koitan purkaa tunteita ja tarinoita, joihin itse samaistun ja toivon, että kuulija voi samaistua.”

”Mikään asia ei ole niin pyhä, ettei sitä voisi käsitellä huumorilla, näpäyttää tai tutkailla kriittisesti.”
Henkilökohtaisesti tärkeimmäksi kappaleeksi nousee Maria, jonka Pesso kertoo olevan onnistunut ja itselleen tärkeä.
Vale ei oo vale valehtelijalle/
Totuus ei oo totta panettelijalle/
Terveisii Marialle/
Ei oo totuudesta kilpailijaks tarinalle/
”Maria-biisissä kevyesti viitataan asioihin, jotka ovat joskus olleet kuoleman vakavia asioita itselleen. Ei oo voinut heittää läppää jostain Neitsyt Mariasta. Mikään asia ei ole niin pyhä, ettei sitä voisi käsitellä huumorilla, näpäyttää tai tutkailla kriittisesti.”
Pesso kertoo taustansa olevan vahvasti uskonnollinen tai hengellinen. Hänen mukaansa uskonnollisuuteen liittyvän tietynlainen ehdottomuus, eikä musiikin teko hengellisyyden ulkopuolelta näissä piireissä ole niin yksinkertaista. Pesäeron ottaminen on muokannut hänen ajatuksiaan uskonnosta ja hengellisyydestä.
”Uskonto tai hengellisyys ei oo niin mustavalkoista. Ei oo me jotka uskotaan ja ne jotka ei usko. Me kaikki ollaan samanlaisia ihmisiä. Henkilökohtaisesti merkkaa, miten mä uskon ja mitä se mulle antaa. Mitä se tällä hetkellä on, en edes tiedä. Se on muuttunut niin paljon, että sitä on vaikea sanottaa.”
Tyylilajinsa pioneeri kokee perinteisen räpin genren ahtaana
Musiikillaan Pesso toivoo voittavansa ihmisiä puolelleen. Hänellä on visio ja halu kehittää musiikkityyliään. Tavoitteena hänellä on luoda kokonaisuus, joka olisi musikaalisempaa kuin räppi. Haaveissa ei ole nopea menestyminen vaan tyylilajin tietoisuuden kasvattaminen.
”Musiikkityylit koko ajan kehittyy, ei oo aina ollut samanlaista, eikä tuu aina olemaan.”
Pesso kokee perinteisen räpin genren ahtaaksi ja yksinkertaisemmaksi kuin oman lähestymistapansa. Kun perinteinen rap-musiikki keskittyy siihen, kuinka hyvin joku räppää tai leikittelee lyriikoilla, Pesso ajattelee kokonaisuutta.
”Itse oon opetellut sellasen tavan, että teen kokonaisvaltaisesti. Ajattelen sävellystä ja millainen kokonaisuus on tulossa. Tärkeintä on se, miten esitän jonkun biisin. Eikä se, että kirjoitanko parhaat mahdolliset riimit ja heitänkö ne läpät. Tuntuu, että joissain biiseissä se biisin esitystapa on tärkeämpää kuin itse teksti.”
Tuleva albumi on abstrakti ja mystinen
Uusi albumi on jo pitkällä, ja ensimmäisen biisin on tarkoitus nähdä päivänvalon jo keväällä. Albumi on ollut nopea projekti, keikkojen puute on antanut aikaa kappaleiden tekemiselle. Tulevaa albumiaan Pesso kuvailee monipuoliseksi.
”Poppia, mut ei poppia. Jotain mikä ei oo helppoa ja joutuu vähän pureskelemaan. Aika paljon tasoja, että joutuu kuuntelee muutaman kerran. Vahvan abstraktin ja mystisen teeman ympärillä pyörivä. Ei niin selkeä kuin kaksi aikaisempaa.”