”Laihduttaminen altistaa aina syömishäiriöille”, Syömishäiriöliiton asiantuntija Kirsi Mikkilä sanoo.

Yhteydenottoja Syömishäiriöliiton päivystävään tukipuhelimeen tulee tasaisesti ympäri vuoden, mutta erityisesti vuoden vaihteessa ja syksyn koittaessa. 

Tammikuun alku on kuntosaleille tuottavinta aikaa. Uudenvuodenlupaukset elämäntaparemontista nivoutuvat aaton mässäilyihin sekä yleiseen paineeseen uudistumisesta. Joulun aikaan tyypillisesti koetaan syömisen olevan sallitumpaa, vaikka sen Syömishäiriöliiton mukaan tulisi olla yhtä sallittua vuoden jokaisena päivänä.  

”Joulun aikaan kokoonnutaan perheiden ja suvun kanssa yhteen, ja läheiset saattavat huomata muutoksia perheenjäsenten käytöksessä tai olemuksessa varsinkin, jos ei ole hetkeen kohdattu. Syksyisin muutto uudelle opiskelupaikkakunnalle tai palaaminen opintojen pariin kesän jäljiltä ovat vastaavia muutostilanteita, joissa oireiluun havahdutaan”, Syömishäiriöliiton asiantuntija Katri Mikkilä summaa.

Heinäkuussa liiton työntekijät lomailevat ja toimisto on suljettu. Tämä saattaa Mikkilän mukaan myös vaikuttaa syyskuun ruuhkiin.   

Eniten yhdistystä työllistävät 12 – 40 –vuotiaat naiset. Syömishäiriöön voi sairastua iästä ja sukupuolesta riippumatta, ja esimerkiksi sukupuolen moninaisuus näkyy Syömishäiriöliiton työssä.

 ’’Tiedämme, että iso osa syömishäiriöön sairastuneista on miehiä ja poikia, vaikka heitä tavoitetaan heikosti’’, Mikkilä sanoo.

Laihduttaminen altistaa vääristyneelle ruoka-, liikkumis- ja kehosuhteelle. Useimmiten syömishäiriöt puhkeavatkin harmittomista ’’korjausliikkeistä’’. 

’’Laihduttaminen on aina riski. Kaloreiden laskeskelu, ja niiden liiallinen kyttääminen heikentävät taitoa tunnistaa nälkää”, asiantuntija varoittaa. 

Laskurin mukaan päivän tarvittavat ravintoarvot on täytetty, mutta ihminen ei ole kone. Laskemalla ei voi päätellä yksilöllisiä tarpeita ja tunteita.

Sairaan kehosuhteen tunnistaa esimerkiksi siitä, että ajatukset kiertävät treenaamisen ja syömisen ympärillä eikä ystäville löydy enää aikaa. Yhteiset illalliset vaihtuvat yksin kotona syömiseen, ja jumppatunnit menevät sosiaalisen elämän edelle.

Mikkilä toivoo, että eläisimme maailmassa, jossa jokainen keho olisi arvokas koosta riippumatta.

”Vastuuta itsensä hyväksymiselle on vaikea sysätä pelkästään yksilölle. Ympäristön pitäisi tukea kehopositiivisuutta ja itsensä arvostamista”, Mikkilä kiteyttää.