Annukka Tähti. (Kuva: Hanna Aulavuori)

Turussa kasvanut ja sittemmin Helsinkiin muuttanut Annukka Tähti, 31, kävi nuorempana monta vuotta todella mukavilla hoitajilla ja hammaslääkäreillä hampaiden oikomishoidoissa, ja odotti jokaista käyntiä kovasti.

“Sitten mä muistan, et se oli semmonen hetki kasiluokalla, kun mä juttelin mun kavereiden kanssa ja huomasin, ettei kaikki muut odotakaan vaan sitä et pääsee taas hammaslääkäriin. Ja sit mä tajusin, että tässä onkin joku sellanen juttu. Et mitä jos pääsiskin joka päivä sinne hammaslääkäriin, kun oliskin töissä siellä?”

Tämän oivalluksen jälkeen Tähti ei edes harkinnutkaan muita ammatteja enää. Asia oli hänelle jo itsestään selvä.

Työnsä parhaiksi puoliksi hän kertoo ihan ensimmäisenä sen, että pääsee näkemään heti työnsä tuloksen.

“Esimerkiksi kun se ihminen pääsee kivustaan eroon.”

Lisäksi Tähti mainitsee hyväksi puoleksi, sen että saa tehdä omin käsin töitä. Tähti mainitsee olevansa käsityöihminen harrastustensakin puolesta, ja tässä työssä samaa piirrettä pääsee toteuttamaan.

Huonoiksi puoliksi työssään hän mainitsee hoitojonojen pituuden, ja tämän aiheuttaman kiireen.

 “Se on semmosta kiirehoitoa sit pahimmillaan, eikä pääse siihen kokonaistilanteeseen kunnolla puuttumaan. Ja kun tilanne pääsee pahentumaan siellä suussa hoitoa odotellessa, se ei tietenkään ole mukavaa potilaalle, eikä myöskään sitten työntekijällekään.” 

Tähti kertoo hoitojonojen olleen jo ennen koronaa pitkiä, mutta pandemia ja sen tuomat rajoitukset ovat luonnollisesti pitkittäneet jonoja entisestään.

“Meidän alan tulevaisuuden suhteen toivon sitä, että ei mentäisi sellaiseen markkinavetoiseen suuntaan, että mentäisiin enemmän terveys edellä, eikä raha edellä. Muistettaisiin se tärkein. Ja kun tekee hyvin työnsä, ja miettii terveyden kannalta kokonaistilannetta, ja sitä, mikä on järkevää, niin sehän on pitkällä aikavälillä myös kustannustehokasta.”

Tähti on tällä hetkellä tyytyväinen työhönsä yleishammaslääkärinä. Työ on monipuolista ja mukavaa, eikä haaveita muihin hommiin ylenemisestä tai muutoin siirtymisestä ole. Hän toivoo, ettei alalla kävisi niin, ettei päästäkseen hoitoon helposti tarvitsisi mennä yksityiselle puolelle. Jos kunnallisen hoidon resursseja pienennetään liikaa, niin vaarana on se, että pienituloiset joutuvat odottelemaan jonossa liian kauan.

 “Tän voisi muotoilla niin, että pidetään huolta siitä, että kaikilla on tulotasosta riippumatta samat mahdollisuudet päästä ajoissa hammashoitoon, ja saada hyvää hoitoa”, Tähti pohtii.

Annukka Tähhti viihtyy työssään hammaslääkärinä. (Kuva: Hanna Aulavuori)

Tähti suosittelee työtään sellaisille ihmisille, jotka pitävät ihmisläheisestä työstä, sekä tieteen ja käytännön toimenpiteiden yhdistämisestä. Empaattisuus on alalla hyvin hyödyllinen piirre, sillä hammaslääkäri kohtaa työssään paljon pelokkaita potilaita. Itsenäisestä etätyöskentelystä haaveilevalle henkilölle ala ei tietenkään sovellu.

Alan mottoa tai slogania kysyttäessä Tähti hymyilee.

“No tällainen tuli heti mieleen. Että kaikkia hampaita ei tarvitse pestä, vain ne, jotka tahtoo säilyttää.”