Hääpuku menee vielä päälle. Hymyn aika koittaa vasta, kun on saanut suudella morsianta. (Kuva: Niina Toivonen)

Maistraatissa vihkimisen parhaita puolia on, kun pääsee sanomaan rakkaalleen “tahdon” kahdesti. Virallisesti, sekä sukulaisille ja kavereille järjestetyssä hääjuhlassa.

Haastattelua tehdessä Tommi Toivonen on toistaiseksi elämänsä suurimman hetken äärellä. Huomenna on aika vihkimiselle, mutta sulhanen on varsin rentona työpaikkansa neuvotteluhuoneessa, jossa toimii klassisena headhuntterina. 

8.10.2018 Koitti päivä jota morsian ja pariskunnan tuttavapiiri oli jo pitkään kaivannut. Sulhanen taisi pelata varman päällä, kun valitsi kihlajaispäiväksi heidän kymmenvuosipäivänsä, helpompi muistaa. 

“Morsian oli aivan puulla päähän lyöty, pääsin yllättämään, vaikka sitä naimisiin oltiin koko ajan menossa”

Samantien päätettiin hääpäivä ja se otettiin suosiolla kahden vuoden päähän, että saa kerättyä riittävästi rahaa kasaan. Kyseessä ei ole perinteiset kylähäät, johon kutsutaan kaikki sukulaiset, vaan vieraslista on hyvin kaveri- ystäväpainotteinen. 

“Meillä ei alkanut ihan parhaalla tavalla, hän piti mua täytenä kusipäänä, kun tavattiin lukiossa.” 

En ole mikään romantikko”

Monissa alkavissa parisuhteissa on vaara liukua frendzonelle, mutta Toivosilla kävi toisinpäin. Suhde alkoi kaverisuhteesta, mutta muutaman vaiheen kautta päätyi parisuhteeseen. Tämä prosessi ei ollut missään nimessä nopea, vaan vei muutaman vuoden. 

“Vieroksun julkisilla paikoilla hellyydenosoituksia ja on sitä kerran tullut (tyttöystävä) morsian työnnettyä ojaan ennen seurustelun alkamista, kun tuli meidän lukion opettaja vastaan”, Tommi toteaa nyt jo nauraen tapahtuneella.

Romantiikka esiintyy arkipäiväisissä asioissa, kuuntelemalla jos toisella on jotain mielessä, laittamalla ruokaa ja ihan vain viettämällä aikaa sohvalla yhdessä. 

Kysyttäessä mikä toisessa ärsyttää, niin tappelun puute. Tommia jopa hiukan suututtaa, kun toinen osapuoli ei suostu riitelemään, joka voisi puhdistaa ilmaa. Ajan kanssa kuitenkin tilanne rauhoittuu itsestään ja hän puhuu tarvittaessa kavereilleen. 

“Harmitus, suuttumus ja vitutus”

Lehdistä on saanut lukea, että hääjuhlia on jouduttu perumaan koronan takia jopa edeltävänä iltana. Kysyttäessä sulhasen kantaa asiaan, niin viesti on hyvin selvä.

“Jos nää häät jouduttaisiin perumaan syystä tai toisesta, niin päällimmäisenä ei olisi suru, vaan harmitus, suuttumus ja jopa vitutus. Näiden eteen on kuitenkin nähty niin paljon vaivaa, aikaa ja rahaa”

Häävalmisteluista Tommi antaa kaiken kunnian morsiamelle, joka on hoitanut 85% kaikesta järjestelyistä.

Ensisuudelma avioparina ja Toivosina, yhdessä. (Kuva: Iina Lampi)

“Kyllä tää on ollut parasta”

Kysyttäessä vinkkejä nuorelle Tommille, niin hän sanoo.  

“Paremmin ei olisi voinut mennä. Olisi mahdoton löytää toista näin ihanaa naista, joka sietää mun kaikki erikoisuudet. Kyllä tää on ollut parasta!”

Parilla on vuoden ikäinen koira ja lapsia on suunnitteilla lähivuosina.

“Kyllä tästä hyvä tulee.”

(Arkistokuva: Iina Lampi)

Jesse Mattila