Suomenlinnan joulukirkko houkuttelee väkeä kauempaakin

0
177
Suomenlinnan kirkko, tärkeä Helsingin maamerkki virittäytyy joulun tunnelmaan. (Kuva Hanna Kallio)
Suomenlinnan kirkossa on joulun aikaan nähtävillä pieni seiminäyttely.

Suomenlinnan kirkossa valmistaudutaan vastaanottamaan joulua perinteisin menoin. Aluepappi Yrjö Ikosen mukaan kirkko on tavallisesti viimeistä penkkiä myöten täynnä, kun kauneimmat joululaulut kajahtavat. Jouluaaton ja joulupäivän hartauksiin saapuu myös mantereen puolelta moni, joka ei muuten käy kirkossa.

Joulun lähestymisen voi aistia 165-vuotiaan, jyhkeän kirkon ovella. Kynttilät tuoksuvat, seimiaiheiset koristeet kimmeltävät lempeässä valossa ja joulukuusi kurottelee kohti kirkon kattoa. Näky vie ajatukset kauas lapsuuden jouluihin. Markettien ostosvilinässä, stressissä ja kiireessä saattaa joulun sanoma monelta unohtua, mutta täällä pääsee todelliseen tunnelmaan.

Pappi Yrjö Ikonen ottaa tulijan vastaan kirkon sakastissa, hymyilee koko kasvoillaan ja katsoo suoraan silmiin. Hän on toiminut alueella virassa jo vuodesta 2000 sukkuloiden Tuomiokirkon, Suomenlinnan ja muutaman muun toimipisteen välillä. Hän on luvannut kertoa kirkon tulevista joulunajan tapahtumista. 

Suomenlinnan kirkossa on joulun alla useita kiinnostavia konsertteja. Sekakuoro Joukko esiintyy kirkolla torstaina 12. joulukuuta. Helsinkiläinen kuoro Somnium Ensemble saapuu sulostuttamaan sävelillään saaren lauantai-iltaa joulukuun puolivälissä. Jukka ja Tove Leppilampi puolestaan ilahduttavat kirkkokansaa musiikillisella rukoushetkellä sunnuntaina 17. joulukuuta, jonka jälkeen vielä samana iltana on mahdollisuus tulla kuuntelemaan Valkean ensemble -kokoonpanon musiikki-ilottelua. 

Saarella toimii noin 60 oppilaan ala-aste sekä päiväkoti esikouluineen. Joulun ajan tapahtumiin kuuluvat vuodesta toiseen heille järjestettävät perinteiset joulukirkot. 

Kirkko meren keskellä

Sijainti saaressa Helsingin edustalla tuo omat erityispiirteensä kirkon toimintaan. Kirkon torni toimii edelleen majakkana, ja se on tärkeä niin laiva- kuin lentoliikenteelle. Majakkalyhdyn viesti on neljä peräkkäistä väläystä eli morseaakkosten H-kirjain Helsingin merkiksi. 

”Totean mielelläni saarnoissani, että majakan valo näyttää tietä kotiin, ja sen yläpuolella oleva risti näyttää tietä taivaan kotiin”, Yrjö Ikonen toteaa.

Jouluna myös moni helsinkiläinen mantereen puolelta innostuu tekemään idyllisen meriretken Suomenlinnan joulukirkkoon. Aattoiltapäivän hartaudessa on kävijöitä tyypillisesti toistasataa, ja myös joulupäivän jumalanpalveluksessa on runsas osanotto.

”Jotkut kollegat harmittelevat sitä, että ihmisillä on aikaa tulla kirkkoon vain jouluna. Minä olen iloinen siitä, että he tulevat edes jouluna. Haluan toivottaa heidät tervetulleiksi muulloinkin, mutta oman tilanteensa mukaan viimeistään taas seuraavana jouluna”, pastori Ikonen sanoo.


Tilaisuuksiin piipahtaa usein saarella vierailevia turistejakin kuka lyhyemmäksi kuka pidemmäksi hetkeksi. Silloin on mukava ottaa hieman englannin kieltäkin käyttöön. 

Miten pappi viettää joulua

Joulunaika on papille tavallisesti kiireistä aikaa. Joulunviettoon ehtii hetkiseksi eri tilaisuuksien välissä. Yrjö Ikonen on monesti viettänyt joulua sukulaistensa luona. Veljensä perheen luona hän pääsi kerran toimimaan myös joulupukkina. 

”Veljen kuusivuotias tyttö tosin tunnisti minut heti, kun astuin sisään – yritä siinä sitten jatkaa joulupukin esittämistä”, Ikonen naurahtaa.

Pastori Yrjö Ikonen sytyttää kynttilän toisen adventtisunnuntain merkiksi. (Kuva Hanna Kallio)

Yrjö Ikonen näkee Jeesuksen syntymäjuhlan merkittävänä pimeän vuodenajan piristäjänä. Hän muistelee hauskaa sattumusta Kauneimmat joululaulut -konsertin yhteydessä jokunen vuosi sitten:

”Olin juontamassa tilaisuutta Suomenlinnan kirkossa, ja kännykkäni oli äänettömällä, kun äkkiä huomasin puhelimen näytöltä äitini soittavan. Ajattelin hauskuuttaa yleisöä vastaamalla puhelimeen ja sanomalla äidilleni, etten voi juuri nyt puhua, mutta hän ehti sulkea puhelimen”, Ikonen muistelee.

Joulun tärkeimpänä asiana pappi näkee luonnollisesti Jeesuksen syntymäjuhlan. Kaupallisen hössötyksen keskellä kirkon tilaisuuksissa on mahdollisuus hiljentyä joulun sanoman äärelle. 

Vanhat kirkonkellot kutsuvat pian alueen asukkaita joulun jumalanpalveluksiin. (Kuva Hanna Kallio)


Teksti ja kuvat Hanna Kallio