Me ulkoistamme ilmastopäästöjä. Kun kulutamme ulkomailla tuotettuja tuotteita, niiden valmistuksessa syntyneet päästöt kirjataan valmistusmaalle eikä Suomeen. Isoista tuottajamaista esimerkiksi Kiinassa käytetään yhä runsaasti fossiilisia energianlähteitä. Toisin sanoen samaan aikaan, kun vannomme sähköautojen ja tuulivoimaloiden nimeen, arkiset tuotteet sähköhammasharjoista kasvomaskeihin valmistetaan ympäristöä kuormittavissa olosuhteissa.
Istun työpöytäni ääreen ja otan käteeni kahvikupin, tietokoneen hiiren tai minkä tahansa tavaran eikä minulla ole hajuakaan, millaisissa olosuhteissa tuote on tehty. Vai hetkinen! Iittalan kahvikuppi on varmasti Suomessa vastuullisesti valmistettu. Googlaan asiaa ja tosiaan iso osa Iittalan valmistamista tuotteista valmistetaan Suomessa. Tämä kyseinen kupponen kuitenkin kuuluu suosittuun Taika-sarjaan, jota valmistetaan Aasiassa.
Suurin osa Suomessa kulutettavista kodinkoneista, elektroniikasta, huonekaluista ja tekstiileistä valmistetaan ulkomailla meidän suomalaisten kuluttajien – markkinoinnin luomaan – tarpeeseen. Valmistusmaassa aiheutuneet päästöt eivät näy aurinkopaneelikansamme päästötilastoissa.
Ajatellaan tilannetta, että olisi maa, jonka asukkaiden kuluttamat tuotteet tuotettaisiin kokonaan muualla. Kyseinen maa voisi olla päästötavoitteiden mallimaa riippumatta kulutuksen määrästä, koska maan omiin päästölukemiin lukeutuisi ainoastaan rahdista aiheutuvat päästöt. EU-tukia ja gloriaa saattaisi tällaiselle kuvitteelliselle maalle herua, mutta maapalloa sekään ei pelastaisi.
Suomea on pidetty yhtenä ilmastotaistelun kärkimaista, mutta taistelu on vielä pahasti kesken. Pelkän numeeristen EU-tavoitteiden sijaan tulisi Suomen toimia esimerkkinä aidon ympäristöystävällisyyden edistäjänä. Olisiko nyt korkea aika kantaa vastuu viime vuosikymmenten aikana tapahtuneesta kotimaisen tuotannon ulkomaille siirrosta ja ottaa selvää, että millaisissa olosuhteissa kuluttamiamme tuotteita oikeasti tuotetaan?
Sebastian Allén