
Euroopan nuorten talviolympiafestivaali (EYOF) odottaa jo kulman takana. Vuokatissa järjestettävät kilpailut alkavat maanantaina 21.3.2022 ja kestävät aina 25.3 asti. Suuri mielenkiinto kohdistuu Suomen hiihtojoukkueeseen, jota kohtaan odotukset ovat tuttuun suomalaiseen tapaan korkealla. Hiihtohuuma myös jatkuu läpi viikon.
Suomen Nuorten maastohiihtojoukkueen valmentaja Jaakko Halosen mukaan hiihtäjien valmistautuminen on sujunut hyvin, erityisesti poikien puolella selvitty ilman isompia huolia. Kahdella tytöllä oli ollut sairastumisia pari viikkoa sitten, mutta hekin ovat päässeet hyvin harjoituksiin ja valmistautumiseen mukaan.
“Kisa viimeistään näyttää todellisen kunnon”, sanoi Halonen.
Tyttöjen hiihdoissa on Halosen mukaan tällä hetkellä realistista odottaa vähintään sijoituksia kymmenen parhaan joukkoon. Poikiin kohdistuvat odotukset ovat kovemmat.
“Poikien puolella taistellaan mitalista joka päivä”, uskoo Halonen ja korostaa myös huollon ja kotikisojen merkitystä suomalaishiihtäjille.
Kovimpana vastustajana hän pitää Ruotsin hiihtomaajoukkuetta Venäjän jäätyä pois.
Hiihtoja voi seurata esimerkiksi YLE:ltä heti maanantaina 21.3 kello 14 alkaen. Ensiksi hiihdetään tyttöjen 7,5 kilometrin vapaan hiihtotavan matka ja perään kello 15:25 poikien 10 kilometrin vastaava.