KUVA:Pexels

Näin 22-vuotiaana olen valitettavasti jo menettänyt toivoni suomalaiseen keskustelukulttuuriin. Viime aikoina pinnalla on ollut Vihreiden kannabistouhut. Keskustelua seuratessani huomasin, että järkevää keskustelua aiheesta on lähes mahdotonta löytää. Facebookin kommenttikentät ja Twitterin “keskustelut” ovat täynnä huonoja argumentteja, mielipiteitä ja muuta diibadaabaa, joka ei aja asiaa puolesta eikä vastaan.

Keskustelu kulkee koko ajan samaa kehää. Joka vuosi. Viimeksi vuonna 2020 oli pinnalla Kannabis 2020 -liike ja kansalaisaloite, jonka aiheuttamaa keskustelua itse allekirjoittaneena harmikseni seurasin. Tämäkin kansalaisaloite oli tehty periaatteessa turhaan, sillä aloite meni eduskunnassa kuuroille korville, vaikka samassa salissa äänestettiin vuonna 1972 kannabiksen kieltämisestä arvalla. 

Ainut asia, mitä nämä tasaiseen tahtiin pinnalle nousevat kannabisaiheiset nostot tuovat esiin, ovat suomalaisten surkeat keskustelutaidot. Keskustelu on äärimmäisen polarisoitunutta, sillä jos olet vähänkään asian puolesta ja tuet kansainvälistä tutkimusdataa, niin sinut leimataan työttömäksi kannabisriippuvaiseksi vihervasemmistolaiseksi rastafariksi. Jos taas erehdyt sanomaan, että asiaa tulisi tutkia vielä ja, että kannabiksen laillistamisen suhteen ei kannattaisi tehdä hätiköityjä päätöksiä, niin olet vanhanaikainen propagandan uhri, joka ei osaa omata omia mielipiteitä tai sitten omaat muuten vain kapean maailmankatsomuksen.

KUVA:Pexels

Tämä on surullista, sillä eduskunnassa olevat ihmiset ovat tässä(kin) asiassa vain ihmisiä, kuten nämä öyhöttäjät, jotka kaikki eivät ajattele suuren kansan etua, vaan yrittävät tuoda omia henkilökohtaisia mielipiteitään esille. Jotkut taas pelkäävät leimautumista kannabiskeskustelussa rastafariksi tai öyhöttäjäksi ja siksi neutraaleja mielipiteitä, jotka nojaavat tutkimusdataan, ei uskalleta nostaa esille.

Toinen hyvä esimerkki on viimeaikainen Elokapina-keskustelu. Jos sanot ääneen, että kasvissyönti voisi olla “ihan jees” ja ilmastotekoja tulisi ehkä tehdä esimerkkinä muille maille, niin leimaannut viherpiipertäjäksi ja Ohisalon orjaksi. Jos taas sanot, että ilmastotekoja tulisi hillitä kansantalouden ja ihmisten hyvinvoinnin merkeissä, niin olet yhtä kuin Sebastian Tynkkynen ja kiusaat nuoria sekä kaikkia, jotka ovat ilmaston eteen ovat tehneet töitä.

Tässäkin asiassa, kuten monessa muussa voi huomata, että Facebookin ja Twitterin keskusteluissa eniten äänessä ovat nämä vähä-älyiset öyhöttäjät ja täten järjen ääni hukkuu kaiken tämän öyhötys-turhuuden sekaan. Siksi toivoisin, että nämä hiljennetyt järkevät ihmiset, jotka ovat poliittisesti jossain äärivasemman ja äärioikean välissä, uskaltaisivat tuoda esiin omia mielipiteitänsä ja saisimme ehkä joskus vihdoinkin järkevää ja rationaalista keskustelua erinäisistä yhteiskunnallisista aiheista.

Suuren osan suomalaisista tulisi ottaa pää pois takapuolesta ja katsoa ensiksi oikealle ja sitten vasemmalle ja sitten katsoa tutkimustuloksia ja vasta tämän jälkeen avata Facebook tai Twitter, jotta voisimme käydä järkevää keskustelua.