Kun puhutaan suomalaisesta jääkiekosta, puhutaan silloin hyvin hitaasta, maltillisesta ja jopa lievästi sanottuna mauttomasta pelistä. Asiaan vaikuttaa monikin asia, kuten kurinpito, kaukalon koko, lajin kehitys ja valmentamisen tyyli esimerkiksi.
Suomessa jääkiekko tuntuu olevan hankalassa paikassa. Muusta maailmasta ollaan jäljessä tuomaritoiminnassa, kurinpidossa, pelillisesti ja myöskin organisaatiotasolla.
Nämä ongelmat ovat heikentäneet nuorten pelaajien mahdollisuutta pelata isommissa sarjoissa, tai ainakin hidastanut kehitystä kohti heidän unelmaansa.
Päättäjiltä ei tunnu apua tulevan. Yksi ongelmakohta ovat valmiudet fyysiseen peliin maailmalla. Yhä useampi suomalainen joutuu oppimaan kantapään kautta, että tila ja aika tulee loppumaan nopeammin esimerkiksi tarunhohtoisessa NHL:ssä. Suomessa pelin tempo ja kaukalon koko vievät pelistä merkittävästi fyysisyyttä verrattuna esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan, johon jokainen pelaaja tähtää.
Suomalaiset saavat nykypäivänä lukea surullisen usein uutisista, kuinka kotimainen kurinpito on vitsi. Ilmiö on toistunut jo niin monesti, että se ei ole enää(n) muutaman seuraajan mielipide. Kurinpitoa, jolla on tiukennettu selvästi viime vuosina, jonka alkuperäinen tarkoitus on ollut vähentää päähän kohdistuvia taklauksia, selästä taklauksia ja muitakin epäasiallisia tapauksia. Tarkoitusperä on siis hyvä, mutta onko asia lähtenyt hiukan laukalle? Siitä voi jokainen muodostaa oman mielipiteensä.
Muualla maailmassa tapahtuvat sääntöuudistukset tuntuvat rantautuvan viimeisenä Suomeen. NHL:ssä käyttöön otetusta paitsiouudistuksesta ei ole vielä edes keskusteltu Suomessa, vaikka kyseessä on yleisön pyytämä uudistus.
Myös nuorten MM-kisojen aikaan nousi otsikoihin isosti tuomareiden ja pelaajien välinen kommunikaatio. Pohjois-Amerikassa ollaan asiassa selkeästi paremmalla mallillakuin Euroopassa. Samanlaista kommunikaatiota ja yhteisymmärrystä pelistä toivoisi myös Suomen kaukaloihin.
