Välillä tekee hyvää ottaa hieman hajurakoa huolten täyttämään arkeen ja niihin päivänpolttaviin aiheisiin, joista ihmiset niin kiivaasti väittelevät. Eräs keino saada laajempaa näkökulmaa ihmiseloon on tarkastella nykytieteen teorioita ja tuloksia.

Tiesitkö, että Albert Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian (1915) mukaan avaruus ja kaikki siinä ovat yhtä ja samaa ”vanukasta”, joka taipuilee, joustaa ja kaartuu riippuen aineen ja energian määrästä? Teorian pohjalta voidaan vaikkapa olettaa, että universumi on syntynyt alkuräjähdyksestä, avaruus voi romahtaa mustassa aukossa pohjattomaksi reiäksi, aika venyy ja hidastuu massojen lähellä tai että avaruus laajenee. Ja ennen kaikkea: asiat ovat suhteellisia, esimerkiksi ajan kuluminen ei ole universaalia, vaan riippuu havaitsijan nopeudesta ja suhteesta muihin kappaleisiin.

Karikatyyri Albert Einsteinista (1879–1955), joka muun muassa keksi yleisen suhteellisuusteorian ja oli kehittämässä kvanttimekaniikkaa. Kuva: Flickr.

Ja vielä enemmän: multiversumiteorian mukaan se universumi, jossa elämme, on vain yksi lukemattomista universumeista, joita jatkuvasti versoaa jonkinlaisesta äärettömäksi ja ikuiseksi ajateltavissa olevasta kokonaisuudesta. Siten universumimme miljardeine galakseineen on vain kuin yksi kupla äärettömän suuressa vaahtoavassa kylpyammeessa. Joidenkin universumeiden luonnonlait ovat sellaisia, että elämää ei voi syntyä, kun taas joidenkin universumeiden luonnonlait ovat elämälle otolliset: niissä kehittyy pitkäikäisiä tähtiä, planeettoja tähtien ympärille ja jostain vielä tuntemattomasta syystä elämää alkaa pulputa – ja itse tietysti elämme tähän jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvassa universumissa. Ja kaikki elämä maapallolla on darvinismin mukaan toisilleen sukua – me polveudumme samoista alkusoluista kuin levät, koivut, muurahaiset, norsut tai mikä tahansa elävä ihmeellisellä planeetallamme. Ja mitä kaikkea elämää mahtaakaan olla olemassa äärettömässä multiversumissa?

Mistä me kaikki sitten muodostumme? Kvanttimekaniikan mukaan – jota myös Einstein oli sen alkuvaiheessa kehittämässä – koostumme atomeista ja sen sisällä olevista vielä pienemmistä hiukkasista, kuten elektroneista. Nämä alkeishiukkaset eivät kuitenkaan ole olemassa missään määrätyssä paikassa, vaan ilmenevät vasta silloin, kun ne törmäävät, vuorovaikuttavat johonkin. Siten viime kädessä mikään olemassa oleva ei ole koskaan vakaata, vaan ikään kuin hyppyjä vuorovaikutuksesta toiseen. Esimerkiksi mitään täyttä tyhjiötä ei ole olemassakaan, vaan avaruus väreilee hiukkasten pientä kuhinaa, muutosta ja vuorovaikutusta. Erään nykyteorian mukaan avaruus koostuu vielä atomiydintäkin miljardeja kertaa pienemmistä toisiinsa kietoutuneista ”silmukoista”, jotka yhdessä muodostavat vuorovaikutusten verkoston, josta valtava universumin rakenne muodostuu. Todellisuus koostuu siis pikemminkin vuorovaikutussuhteista kuin itsenäisistä, fyysisistä kappaleista, eikä mitään tämän ulkopuolista avaruutta tai aikaa ole olemassakaan, vaan tämä itsessään muodostaa koko avaruuden ja ajan, sen joustavan ”vanukkaan”, jossa kaikki elämme ja olemme.

Hubble-teleskoopin ottama kuva Kotkasumusta, joka sijaitsee noin 7000 valovuoden päässä maasta. Kotkasumun keskuksessa syntyy jatkuvasti uusia tähtiä. Kuva: Wikimedia.

Kaikki nämä tieteen teoriat ja havainnot alleviivaavat kaiken suhteellisuutta ja keskinäistä vuorovaikutusta. Mutta myös uskontoa – joka usein mielletään tieteen vastavoimaksi – voidaan käyttää hyödyllisenä välineenä, joka asettaa asioita laajempaan, vuorovaikutusta korostavaan perspektiiviin. Esimerkiksi buddhalaisuus opettaa kaiken pysymättömyyttä ja vuorovaikutusta: Buddhan mukaan ei ole olemassa mitään erillisiä objekteja, vaan asiat ja olennot syntyvät keskinäisriippuvuudessa; kaikki asiat linkittyvät muihin asioihin. Vaikkapa puu syntyy vain, jos on olemassa siemen, maata, vettä, ilmaa, lämpöä ja muita asioita – ja sama pätee ihmisiin tai mihin tahansa. Mutta buddhalaisuus myös olennaisesti huomioi sen, että ihmisinä koemme kaiken vain ihmisen mielen kautta. Jos ei olisi lainkaan eläviä olentoja, kokijaa ja mieltä, ei olisi mitään väliä sillä, onko universumeita, multiversumeita, kvanttikenttiä tai mitään muutakaan olemassa. Vasta sitten, kun on kokija ja mieli, niillä on jotakin merkitystä.

Emme tietenkään koe universumia suoraan, vaan ikään kuin simuloimme todellisuutta, rakennamme siitä aivoinemme ja ruumiinemme ihmislajillemme ja omalle ainutkertaiselle persoonallisuudellemme tyypillisen simulaation, jota sitten luulemme todellisuudeksi. Mutta itsemme koemme suoraan, ja pystymme tähän, koska myös me itse olemme universumia, kvantteja ja todellisuutta. Buddhalaisuus opettaakin juuri sitä, kuinka voisimme kokea olemistamme mahdollisimman onnellisesti. Ja tämän opetuksen ytimessä on positiivinen vuorovaikutus: älä vahingoita eläviä olentoja, suhtaudu kaikkeen rakastavalla ystävällisyydellä, kehitä myötätuntoa ja auta olentoja onnellisuuteen niin paljon kuin kykenet, vaali mielessäsi ja maailmassa rauhaa sekä vältä vihaa, ahneutta ja tietämättömyyttä.

Buddhalaisuudessa pyritään luomaan eettisyyden ja meditaation kautta rauhallinen ja positiivinen mielentila. Buddhalaisen opin ytimessä on kaiken keskinäisriippuvuus: ei ole olemassa mitään muista erillistä entiteettiä, vaan kaikki syntyy keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Kuva: Flickr.

Siinä missä luonnontiede tutkii ja pyrkii selvittämään todellisuuden luonnetta, buddhalaisuus ja muut uskonnot tai elämänfilosofiat pyrkivät pragmaattisesti neuvomaan, kuinka voisimme käytännössä elää toistemme kanssa hyvää elämää. Silti molemmat – nykytiede ja uskonto – osoittavat samaan vuorovaikutusta alleviivaavaan suuntaan: että sillä on todellakin väliä, miten kohtelemme itseämme ja muita, koska erillisyytemme muista on vain harhaa. Lopulta olemme kaikki oman elämämme einsteineja, jotka muodostamme oman, suhteellisen ja itsellemme merkityksellisen todellisuuden, mutta silti syvässä vuorovaikutuksessa kaikkeen muuhun. Nauttikaamme olemisestamme!

Mikko Sillfors

Kolumnin innoittajana on toiminut Carlo Rovellin teos Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta (2014)