
Sponsorointi ja Tapahtumat Awards palasi live-tapahtumaksi koronarajoitusten poistuttua kokonaan. Torstaina 3. maaliskuuta järjestetyssä gaalassa kilpailtiin vuoden 2021 parhaista kulttuuriin, urheiluun ja yhteiskuntaan keskittyneistä sponsorointiteoista. Gaala järjestettiin Scandic Park – hotellissa.
Vuosittaisessa Spot-gaalassa palkitaan ja juhlistetaan tehtyä työtä sponsoroinnin ja tapahtumien parissa. Gaalan työryhmän kanssa uurastanut Sponsorointi ja Tapahtumat Ry:n Raakel Koittola oli mielissään onnistuneesta gaalasta. Koittola juonsi tapahtuman yhdessä kollega Laura Sandströmin kanssa.
– Ennen kaikkea lavalle astuessani herkistyminen ja kiitollisuus olivat päällimmäiset tuntemukset, että tämä oli mahdollista tänään, Koittola perustelee.
“ Meidän tekemistä on leimannut ilo”
Gaalan jälkeen Koittola kiitteli toiminutta yhteistyötä ja korosti, että moni asia olisi voinut mennä pieleen gaalan suhteen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Sana kiitollisuus toistui uudelleen ja se on ymmärrettävää.
– Olemme koko ajan halunneet, että tekemistä gaalan eteen on ollut nautinnollista. Ehkä se kiitollisuus tulee tässäkin eteen, että on saanut olla mukana, Koittola päättää.
Teksti ja kuvat: Henri Penttinen
Audion toimitus: Henri Penttinen
Audio editointi: Thomas Parviainen
Kuuntele myös audiomuotoinen toimitus tapahtumasta alta: