(KUVA: Creative Commons)

Ihmisten tarve virikkeille ja viihteelle ovat kasvaneet viime vuosina suuresti sosiaalisen median myötä. Informaatiota tulvii jatkuvalla tahdilla erilaisista elektronisista laitteista, omasta tahdosta riippumatta, siirtäen huomion pois ympäristöstä. 

Julkiset kulkuvälineet, mainostaulut, julisteet ja kauppakeskukset ovat täynnä mainoksia, kuulutuksia ja muita tiedotteita, joita en itse valitse kuuntelevani. Istun kaukoliikenteen linja-autossa, jossa pyörivät samat mainokset toistensa jälkeen. Raivostun jatkuvasti ajatuksesta etten voi istua metrossa  ilman että joudun mainonnan kohteeksi, siitä etten voi olla näkemättä sitä vaikka tekisin tietoisen valinnan sulkiessani laitteeni. Omasta addiktiosta siihen. Omien mielipiteitteni sekavuudesta kun raja muuttuu häilyväksi ja en enää erota ovatko ajatukset tai ostopäätökset omiani vai jonkun ihailemani henkilön tai olenko nähnyt mainoksen vain tarpeeksi useasti. Kuinka voin tuijottaa ruutua ja imeä sinistä valoa silmiini vain havahtuakseni minuuttien, tai jopa tuntien jälkeen että olen vain tuhlannut aikaani, siirtämällä keskittymiseni merkittävistä aiheista johonkin hetkellisesti parempaan.

 Itsensä kanssa on hirveän vaikea ja outo olla, ilman ulkoisia virikkeitä ja tylsistyä. Jos musiikki ei ole päällä, soi päässäni joku kappale tai tunnusmusiikki joka tapauksessa. Aamuisin sammutan herätyksen ja automaationa avaan jonkun sosiaalisen median applikaation, “vain pari swaippia”, ja minuutteja on kulunut katsoessani mitä ihmiset, joista en loppujen lopuksi edes välitä, ovat julkaisseet. 

Monesti jätän menemättä sosiaalisiin tapahtumiin “koska haluan olla itsekseni”, vaikka mieleni on lopulta aivan muualla kuin läsnä ja olen tehnyt kaikkea muuta kuin keskittänyt energiani itseeni. Omien pelkojen, epävarmuuksien ja muiden vaikeiden aiheiden kohtaaminen on epämiellyttävää ja uuvuttavaa ja helposti muuten pitkän päivän jälkeen ei halua kuin rentoutua television ääressä. Mieltä on helpompi häiritä väliaikaisilla dopamiinipiikeillä, joita muiden tykkäykset, katselukerrat tai sisältö tuottavat kuin keskittyä pitkäaikaisiin itselle mielekkäisiin asioihin ja tehdä töitä niiden parissa.

 Miksi välitän niin paljon kun tiedän ettei se, mitä näen, ole aitoa? Tiedän itse olevani osana ongelmaa julkaisemalla sisältöä, jossa olen omasta mielestäni parhaimmillani ja jättämällä se kaikki “jokapäiväinen aitous” pois, tiedostaen Tykkää- nappia painaessa, etten oikeasti välitä, silti sosiaalisessa mediassa saatu huomio tuo minulle merkittävyyttä. 

Edellä mainitut aiheet toistuvat  käymissäni keskusteluissa muiden nuorten aikuisten kanssa. Kuinka helppoa on eksyä toiseen maailmaan ja luulla tarvitsevansa kaikkea, vaikka oikeasti kaipaisi vain oikeita kohtaamisia ja nähdyksi tulemista. Kuinka materialla ja viihteellä turrutetaan yksinäisyyden tunnetta, kuinka väitetään, ettei ole aikaa ja silti katsotaan suoratoistopalveluja tunnista toiseen. Ihmiset kävelevät puhelin kädessä, kuulokkeet korvissa,  täysin ilman tietoisuutta ympärillä tapahtuvasta. 

En koe sosiaalisen median olevan pelkästään paha, mutta se on tuonut, ja tuo,  paljon uusia ongelmia erityisesti nuorten keskuudessa, luomalla liian korkeita odotuksia, laiskistanut ja vienyt huomion siitä, millä oikeasti on väliä.