Roosa Rahkonen, 23-vuotias, muoti- ja hyvinvointibloggaaja Helsingistä. Hän on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja jakaa omia ajatuksiaan Instagramiin.
Hollolasta alunperin kotoisin oleva Rahkonen kiinnostui somesta oltuaan noin 14-15 -vuotias. Hän aloitti blogien kirjoittamisen, jossa aiheena oli erityisesti muoti ja lifestyle. Häntä oli aina kiinnostanut pukeutuminen ja esimerkiksi se, miten ulkomailla pukeudutaan.
Hän ehti tehdä blogia myös parin ystävänsä kanssa, jolloin seuraajamäärät nousivat kasvuun. Tällä hetkellä kyseinen blogi ei ole enää toiminnassa, nykyään Rahkonen kirjoittaa omaa henkilökohtaista blogia nimeltä ‘’Shades of Scandi’’.
Kuva: Roosa Rahkonen
Blogi aikana Rahkonen ei aluksi uskaltanut avata omaa elämäänsä sen enempää. Vuoden alussa hän kuitenkin halusi jakaa omia mielipiteitä ja huomasi seuraajien olleen tästä innoissaan. Se toi rohkeutta.
Halu olla osana tukemassa muita
Globaalisti somessa pyörinyt entistä enemmän vähemmistöjen koettua rasismia ja kokonaisuudessaan asioita, joihin pitäisi tulla radikaali muutos. Rahkosella on ollut todella tärkeää, että saa kertoa ajatuksiaan somen kautta ja siten päästä vaikuttamaan.
‘’Mulla on tosi vaikeeta mun ajatusten kaa, jos mä en pääse niitä jakamaan’’, toteaa Rahkonen.
Kuva: Janina Ojala
Rahkonen mainitsee miten liittolaisuus on ollut tämän vuoden hienoin sana, joka on kantautunut korviin että sanavarastoon vahvemmin kuin koskaan.
‘’Mun ei tarvitse olla Trans tukeakseni Trans-ihmisiä ja mun ei tarvitse edustaa jotain tiettyä vähemmistöä yrittääkseni parhaani tukea heitä’’, Rahkonen kertoo määrätietoisesti.
Häntä on myös kyseenalaistettu: ‘’No sä et ees kuulu tähän vähemmistöön et älä sä kommentoi’’. Rahkonen ajattelee, ettei kaikkea sitä taakkaa voi jättää vähemmistöille, jotka jo valmiiksi kärsivät asemansa takia.
Rahkonen tiedostaa somen rankkuuden. Sitä suuremmalla syyllä hän toivoo, että somessa solvaamisen sijaan näkyisi entistä enemmän järkevää keskustelua. Sitä hän todella toivoo.