Kuvassa esiintyvä henkilö on yksi maailman suosituimmista ja pitkäaikaisimmista Youtubettajista, Pewdiepie. Varmasti saanut monen teinin miettimään ”-Oispa siistii olla Pewdiepie”

Kuinka ”hullu” tai ”järjetön” maailma voikaan olla joltain osin, ainakin omasta mielestäni. Otetaan vaikka esimerkki, joku perus työläinen, ammattilainen alallaan, osaa kaiken viimeisen päälle, hyvänä esimerkkinä vaikka hoito-alan ammattilainen. Heillä on todella tärkeä työ maailmassa.

Ainakin minun mielestäni. He pitävät huolta ihmisistä, jotka tarvitsevat huolenpitoa, hoitoa, paikan missä pystyvät elämään, vaikka kehitysvammainen tai vanhus. He ovat siihen nähden todella alipalkattuja, siihen nähden että heitä oikeasti tarvitaan ja kipeästi, että tämä maailma pyörii ja kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla, ainakin hyvinvointivaltioissa.

Mitä he siitä ansaitsevat ja saavat kiitokseksi? Joutuvat venyttämään ja laskemaan joka sentin, että omalla perheellä olisi kaikki hyvin, lapset pystyisivät harrastamaan, olisi voita leivän päälle tai edes leipää mihin laittaa sitä voita. Kokoajan kaikkia etuuksia, korvauksia, ihan kaikkea oikeastaan mahdollista asiaan liittyvää leikataan samaan aikaan ja moni ammattilainen miettii alan vaihtoa. Ja sama kaava pätee monissa muissakin ammateissa, mikä on minun mielestäni ihan naurettavaa potaskaa.

Ja sitten samaan aikaan, joku ihan tuntematon ja ”mistään mitään tietävä” teini-ikäinen kakara, kuvaa johonkin esimerkiksi Tiktok:iin, jotain video-klippejä, missä hän syö aamupalaansa, ja liittää siihen jonkun musiikkipätkän, siinä se, ja voi sillä tienata parhaimmillaan tuhansia euroja kuussa.

Minulle herää vaan kysymys, miten ihmeessä maailma on oikeasti päästetty tähän pisteeseen, että tämmöinen on mahdollista? Se on minusta niin naurettavaa paskaa kuin joku asia vaan voi olla. Ihmiset, jotka ovat käyneet paljon kouluja/koulutuksia ammattiinsa, oikeasti tekevät tärkeää työtä, jotka ovat tärkeässä asemassa, että ihmiskunta pyörii ja tulisi pyörimään tästä eteenpäinkin. Jotka tekevät ennen kaikkea paljon työtä leipänsä eteen, niin he ovat siinä asemassa, että joutuvat välillä stressaamaan talouttaan todella paljon.

Ja mikä tässä on vielä minusta pahin ongelma, valtaosa nykynuorisosta ihailee ja haluaa olla isona jotain ihme Youtube ”tähtiä”, Tiktokkaajia, tai sitten se kaikkeista oksettavin vaihtoehto minusta, Only Fans, siellä ihmiset myyvät intiimi-alueistaan kuvia tai mitä lie, ja siksi, koska siitä saa vaivatta ”helppoa” rahaa, jolla tulee toimeen, hei kukkuluuruu nyt.

 Ei enää niin moni nykynuorista ihannoi tai halua esimerkiksi poliisiksi, palomieheksi, rakennusmieheksi, hoitajaksi, rekkakuskiksi and list goes on & on… Ja jos sattuvat avaamaan netistä jonkun uutissivuston, ja sieltä lukevat koko ajan eri aloja koskevista lyhennyksistä, lomautuksista, resurssien pienennyksistä, leikkauksista ja niin edelleen. Ei varmaan hirveästi innosta heidän kiinnostusta. Se on minusta todella huolestuttavaa, toivon vahvasti, että joskus tähän joku keksisi jonkun keinon, jolla saataisiin nykynuoriso ihailemaan eri ammatteja. Esimerkiksi jos tulisi vaikka trendi, että Youtubeen tai Tiktokiin kuvattaisiin videoita, joissa ylistettäisiin perustyöläisiä ja korostettaisiin heidän tärkeyttään, eikä leveiltäisi omasta elämästä, kuinka ammoisaa ja siistiä on olla tämmöinen höpöhöpö julkkis. Voitaisiin mainita vaikka se, että näitä arkielämän sankareita tarvitaan kipeästi, jotta näiden esimerkiksi Youtubettajien työ on edes mahdollista.

Lauri Iivanainen