Heikki “Heka” Paunonen on tutkinut slangia melkein viisikymmentä vuotta. “Mul kanissa on palsa ja aborkat mä möin”, kerrotaan Paunosen teoksessa Sloboa Stadissa.

Saavuin Musiikkitalon alakerroksen kahvilaan suunnilleen kello 15:15. Haastattelu Heikki “Heka” Paunosen kanssa oli sovittu kello 15:30, joten oletin olevani etuajassa. Huomasin hänen jo istuvan pöydän ääressä keskellä kahvilaa. Pöydällä seisoo pieni kahvikuppi ja lasillinen vettä. 

Heka Paunonen on tutkinut stadin slangia ja kirjannut talteen slangisanoja jo 1970-luvulta asti. Hän toimi suomen kielen professorina Tampereen yliopistossa vuodesta 1976 vuoteen 1998 asti. Vuonna 2000 hän julkaisi puolisonsa Marjatta Paunosen kanssa Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii – Stadin slangin suursanakirjan, joka sisältää 33 000 hakusanaa.

“Odotapas hetki kun laitan harmaahapseni kuntoon” sanoi Heka ennen kuvan ottamista (KUVA: Sakari Surenkin)

Hän on myös ollut vahvasti Stadin Slangi ry:n toiminnassa mukana.

“Stadin Slangi perustettiin 1995. Yhdistys julkaisee omaa Tsilari-lehteä, joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Joka vuosi palkitaan myös Vuoden Kundi & Friidu. Lisäksi käymme kouluissa pitämässä kilpailuja, joissa pitää selittää omassa käytössä olevia slangisanoja. Voittajille jaetaan rahapalkinto”, Paunonen kertoo.

“Näitä kilpailuja pidetään muutaman vuoden välein, ja sieltä tulee aina tuhansia vastauksia. Olen niistä kerännyt slangisanoja, jotka olen myös kirjannut talteen.”

Paunonen lopettaa hetkeksi käsillään elehtimisen ja työntää kahvikuppiaan kauemmas, ettei vahingossa osuisi siihen.

“Tätä kautta olen löytänyt uusia slangisanoja. Vanhassa slangissa suurin osa sanoista tulee ruotsin tai venäjän kielestä, mutta viime aikoina slangiin on myös vaikuttanut somalin kieli. Esimerkiksi sanaa wallah käytetään nykyään ahkerasti. Jos joku sanoo wallah wallah, se tarkoittaa vannon vannon”, Paunonen sanoo ja elehtii vielä käsiliikkeillään.

“Mutta, kuten sanoin, suurin osa tulee ruotsista tai venäjästä. Alun perin stadin slangia puhuivat ruotsin- ja suomenkieliset stadilaiset, ja slangia puhuttiin työväen kaupunginosissa. 1800-luvun lopulla säätyläisperheissä käytiin kielitaistelua, ja sekä suomi että ruotsi olivat erillään. Helsinki oli vielä 1850-luvulla enimmäkseen ruotsinkielinen kaupunki, mutta 1860-luvun jälkeen tänne muutti maaseudulta työväkeä, joka sekoitti kieliä keskenään.”

Stadin slangi syntyi ruotsinkielisillä alueilla. Sitä puhuivat aluksi sekä lapset että nuoret aikuiset. Slangi oli pitkän aikaa pelkästään miespuolisten kaupunkilaisten käytössä. Vasta sotien jälkeen sitä saattoi kuulla tyttöjen ja naisten suusta.

“Vanhimmat löytämäni havainnot stadin slangista ovat 1880-luvulta. Tuolloin Ruoholahdessa, eli Gresassa asunut Väinö Tanner kertoo lapsuuden muistelmissaan, että siellä puhuttiin slangia, johon sanoja tuli ruotsin kielestä. Tästä voimme siis päätellä, että ainakin 1870-luvulla sitä puhuttiin, ja että alunperin se on ollut ruotsinkielistä”, Paunonen väittää.

Stadin slangia on puhuttu melkein 150 vuotta (KUVA: Wikipedia)

“Slangia puhuivat ruotsinkieliset työkundit, mutta myöhemmin samaan porukkaan lyöttäytyi suomenkielisiä työläisiä. He omaksuivat slangin ja lisäsivät siihen suomenkielisiä sanoja. Stadin slangi oli monta kymmentä vuotta kieli, joka yhdisti ruotsinkielisiä ja suomenkielisiä. Muistaakseni vuonna 1906 lehdessäkin kirjoitettiin, että stadin slangi on Kallion ja Rööperin esperantoa”, Paunonen sanoo hymyillen.

Esperanto on eri kielien yhdistelmä, jonka sanasto koostuu enimmäkseen romaanisista kielistä, mutta kielioppi tulee slaavilaisista kielistä. Esperanto luotiin helposti opittavaksi kieleksi, joka helpottaisi kansainvälistä kommunikointia.

Stadin slangia puhuvien oli helppo ymmärtää toisiaan. Puhujilla saattoi olla eri äidinkieli, mutta slangisanat helpottivat toistensa ymmärtämisessä. Esimerkiksi suomenkielinen sanoisi “friidu oli redi, mut kundi oli dorka”, kun taas ruotsinkielinen sanoisi “friidu är redi, mut kunden dorka.”

“Kaikilla oli oma äidinkieli, ja slangi toimi välikätenä. Kun slangi alkoi kunnolla kehittymään vuosisadan jälkeen ja sai paljon uusia sanoja, niin sitä puhuvat olivat melkein kaksikielisiä.Stadin slangi rikkoi kielimuurin suomen- ja ruotsinkielisten työläisten välillä, toisin kuin rikkaissa säätytaloissa, joissa kieliä opeteltiin nyrkit savessa”, Paunonen kertoo.

Vanhin slangi, jota puhuttiin 1800-luvulta sisällissotaan asti, lainasi sanoja myös Venäjältä. Paunosen mukaan vanhassa slangissa on noin 7 000 sanaa, josta 350, eli 5 prosenttia, tulee venäjän kielestä.

“Slangissa joillekin sanoille on ruotsista ja venäjästä tullut oma sanansa. Vanhassa slangissa talonmiestä on tarkoittanut gosari, joka tulee ruotsista, dvornikka, joka tulee venäjästä, ja talari, joka tulee suomesta. Eri slangisanat ja niiden käyttö riippuu toki ihmisestä.”

Paunosen kahvikuppi seisoo pöydällä miltein koskemattomana. Hän aikoo ottaa kahvin käteensä, mutta sekunnin murto-osassa muuttaa mielensä ja päättää sen sijaan ottaa huikan vesilasistaan. Tämä on myös ensimmäinen kerta haastattelun aikana, kun hän katsoo muualle kuin tiukasti suoraan silmiini.

Pian katse kääntyy taas suuntaani, ja käsieleet heräävät henkiin.

“Monet uskovat, että vanhalla slangilla oli omia murrealueita, mutta se ei ole totta. Slangisanasto vaihteli toki käyttäjän mukaan, ja eri talojen kundit puhuivat eri tavalla, mutta lähtökohtaisesti slangin kieliasu oli samanlaista kaikkialla. Olen tutkinut tätäkin asiaa enkä ole löytänyt selviä eroja alueiden välillä”, Paunonen kertoo.

Slangi on alusta asti ollut työläisten kieli (KUVA: Museoviraston kuvakokoelma/Flickr)

Monien stadin slangia puhuvien vanhemmat muuttivat maaseudulta Helsinkiin. Nämä vanhemmat puhuivat omilla murteillaan, mutta heidän lapsistaan tuli ensimmäinen stadilainen sukupolvi, ja he puhuivat slangia. 

He erosivat sekä murteella puhuvista vanhemmistaan että opettajistaan, jotka yrittivät saada heidät puhumaan kirjakieltä.

“Slangi nähtiin hirvittävän huonona kielenä, joka oli vierasperäisten äänteiden ja sanojen sekamelska. Sitä pidettiin ala-arvoisena, ja vielä 1950-luvulla lehdissä kirjoitettiin, että slangi on henkisen köyhyyden ilmentymä, vaikka puhujat pitivät kieltään hyvin henkilökohtaisena ja tärkeänä.” 

Maaseudulla asuvat pitivät slangin puhujaa leuhkana huligaanina, vaikka asia olisi toisin.  Vasta viime vuosikymmeninä vanhaa slangia on alettu arvostamaan. 

Vanha slangia ei kuule kaduilla samaan tapaan kuin ennen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kieli olisi kuollut.

“Slangiin on tullut 1970, -80 ja -90 -luvuilla paljon uusia sanoja. Rokkarit, punkkarit, hevarit ja skeittarit eivät käyttäneet slangia samaan tapaan, vaan he toivat omia sanoja mukaan. Stadin slangi ei ole kadonnut mihinkään, se on vain kehittynyt, eikä landelta tulevat vieläkään ymmärrä, mitä skruudaaminen tarkoittaa. Stadin slangi on Helsingin oma kieli, varsinkin se vanha”, Paunonen sanoo. 

Ensimmäinen slangiasuinen kirja oli vuonna 1929 julkaistu Eero Salolan Ilman fritsaria. Kirja alkaa virkkeellä: “Tämä kirja on vaarallinen, koska se on kirjoitettu kielellä, joka on monen mielestä ala-arvoista.”

Pentti Saarikoski käänsi Sieppari ruispellossa -romaanin 1960-luvun loppupuolella suoraan slangille. Teos mursi slanginkielisten kirjoittajien lasikaton. Aikanaan käännöstä kehuttiin, vaikkei se hyvää slangia ollut. Saarikoski ei itse osannut puhua sitä. 

Vanhaa slangia voi löytää myös Anja Kaurakosken Sonja O kävi täällä -, Alpo Ruuthin Kämppä- tai vaikkapa Pirkko Saision Elämän meno -romaaneista.

Heka Paunonen on kirjoittanut stadin slangista useita kirjoja (KUVA: Sakari Surenkin)

“Ennen kuin slangia käytettiin kirjallisuudessa, sitä kuuli lyriikoissa. Georg Malmsten laulaa slangia kappaleissaan Stadin kundi ja Katupoikien laulu. Biisejä oli helpompi kirjoittaa slangilla, koska siihen ei äidinkielen opettaja voinut tarttua”, Paunonen kertoo.

Paunonen vaikenee, ottaa kahvikupin käteensä ja tyhjentää sen yhdellä huikalla. Sitten hän laittaa kätensä reppuun, josta hän kaivaa pienen valkoisen muovipussin.

“Huomasin, että sinulla on venäläiseltä kuulostava sukunimi. Tämä saattaa kiinnostaa sinua”, hän sanoo. 

Hän antaa pussin minulle. Pussin toisella puolella on Suomalaisen kirjakaupan nimi, ja sen sisällä on Paunosen kirja, Sloboa Stadissa.