Sirkus Finlandia, Kaisaniemen kentällä tiistaista sunnuntaihin 31.10. saakka .
Monivärinen, tunnistettava teltta pullistelee yleisöä pimenevänä lokakuun iltana Kaisaniemen kentällä Helsingissä. Sirkus Finlandia on saapunut kaupunkiin.
Suomen vanhimman kiertävän sirkuksen ensiesityksestä Tammisaaressa on kulunut 45 vuotta. Sirkus kätkee telttansa suojaan taianomaisen maailmaan, jonka aikajana ei ole yhteneväinen sen kanssa, kuinka maailma on muuttunut tuossa ajassa.
Syksy toisensa jälkeen Sirkus Finlandia vetää nostalgiannälkäiset helsinkiläiset perinteisten sirkusnumeroiden pariin vuoden viimeisellä pysäkillään.
Lähdemme selvittämään, mihin perinteisen sirkuksen kestosuosio perustuu.
Posetiivi peittää alleen muutaman kymmenen metrin päähän jääviltä pääraiteilta kuuluvatraskaan junakaluston kirskunnan ja ujelluksen. Sen säestämänä siirrymme popcornilta ja hattaralta tuoksuvan pienemmän teltan halki päätelttaan, joka näinä päivinä vetää reilut 1200 katsojaa kerrallaan. Joukko lapsiperheitä on jo kokoontunut pienempään etutelttaan ja odotus on käsin kosketeltavissa, vaikka esityksen alkuun on aikaa lähes tunti.
Ensiesiintyminen tasavallan presidentille
Seurassani on Séppo Tauriainen, joka esiintyy taitelijanimellä Klovni Sebastian.
Tauriainen on kokenut sirkusammattilainen, jonka sirkusura alkoi aikanaan sattuman kautta. Useita vuosia sirkuksessa töitä tehnyt nuorukainen pääsi ensimmäistä kertaa maneesille, kun taikurin avustaja joutui yllättäen jättämään sirkuksen. Ajoitus ei olisi voinut olla haastavampi. Muutamaa tuntia myöhemmin Tasavallan Presidentti Halonen olisi tulossa katsomaan esitystä. Maneesipoika vedettiin odottamatta keskelle parrasvaloja.
– Sain avustajan uniformun, mutta hänen housut olivat kadonneet jonnekin. Niiden tilalle löytyi taikurin vaimon housut, jotka sain jalkaan. Olin ensimmäistä kertaa maneesilla tasavallan presidentin istuessa aitioissa. Sen täytyy olla ikimuistoisin hetki sirkusurani aikana.
Seitsemän kuukautta tien päällä
Sirkuksesta on vuosien kuluessa tullut arkipäivää Tauriaiselle. Vaikka pitkät kiertueet ottavat veronsa, sirkuksen taika ei ole kadonnut.
Perinteinen sirkus nojaa nostalgiaan ja sen ohjelmisto muuttuu hitaasti. Vaikka uudenlaisia numeroita maneesilla nähdään, sen peruspilarit pysyvät tukevasti paikoillaan. Valo- ja äänitekniikka on sen sijaan kehittynyt hurjin harppauksin.
– Perinteinen sirkus ei voi muuttua hurjan paljon kerrallaan. Yleisö haluaa tulla katsomaan samaa sirkusta, mitä ovat lapsena nähneet ja haluavat jakaa kokemuksen omien lastensa kanssa. Tietyt perusjutut tulevat aina säilymään. Suuret ryhmänumerot ja näyttävät surmanajajat ovat ohjelmanumeroita, jotka pysyvät suosikkeina vuodesta toiseen.
Huikeat trapetsinumerot saavat katsojan haukkomaan henkeään ja miettimään mitä tapahtuisi, jos yksikin osatekijä esityksessä menisi vikaan.
-Turvallisuusasiat on otettu hyvin huomioon. Lentävät trapetsitaiteilijat käyttävät turvavaljaita ja -verkkoa. Mahdolliset onnettomuuden paikat on ennakoitu ja onnettomuuksilta on vältytty.
Luoko teltta oman taianomaisen maailman, johon vakiintuneet fysiikan lait eivät enää päde?
Palkitsevinta sirkusesiintyjän työssä on yleisö
Samaan aikaan kun modernit sirkussuuntaukset ovat löytäneet omat yleisönsä, näyttää vahvasti siltä, että perinteinen sirkus on vakiinnuttanut kohderyhmänsä.
– Nostalgia liittyy vahvasti sirkukseen ja sille on oma paikkansa tässä maailmassa.
Ainakin pienikokoisin yleisö vaikuttaa aidosti hurmioituneelta.
Palataan lapsuuteni sirkusnorsuihin. Neliskanttisiin, kiiltäviin valokuviin tallennettuihin otuksiin, jotka tömistivät pölyä kouluni urheilukentältä. Niihin, jotka palautuivat odottamatta mieleeni sirkuksen telttaan astuessani.
Sirkuseläimet ovat olleet viime vuosia ajankohtainen puheenaihe, kun valtio toisensa jälkeen on kieltänyt villieläinten käytön sirkuksissa, delfinaarioissa ja tivoleissa. Suomen nykyisen lainsäädännön mukaan villieläimiä ei voi käyttää enää sirkusesityksissä. Mitä kun samaan aikaan juuri eläinnumerot ovat olennainen osa perinteisen sirkuksen ohjelmistoa?
– Meillä on tänä vuonna ohjelmassa koirat, kissat ja hevoset. Eläinnumerot ovat juuri niitä ihmiset odottavat näkevänsä. Monen lapsen ensimmäinen kysymys on mitä eläimiä on tänä vuonna mukana?
Onko klovnipelkoon aihetta?
Viihdeteollisuus on luonut pelottavat klovnihahmot, joiden eturivissä kulkee Stephen Kingin luoma SE-elokuvien painajaismainen Pennywise. Usealle ikäiselleni on jäänyt traumoja 80-luvun elokuvan hahmosta ja uudet sukupolvet saivat osansa Andy Muschiettin uusintaversioista muutama vuosi takaperin. David Lynch lienee tuoneen oman osansa tähän painajaismaiseen kuvastoon.
– Ei oikeaa klovnia tarvitse pelätä. Olen nähnyt klovneja niin paljon ja itsekin sellaisena esiinnyn. Meidät valikoidaan nykyviihteessä hahmoiksi, joista on helppo rakentaa pelottavia. Kun täysin hyvä hahmo käännetään äärimmäisen pahaksi, kontrasti luo pelottavuuden. Klovni on myös äärimmäisen helposti tunnistettava hahmo punaisine nenineen ja ylisuurine kenkineen. Voin kuitenkin luvata, että oikeita klovneja ei tarvitse pelätä, vakuuttaa Tauriainen.
Federico Fellini kirjoitti aikanaan: “Hemmoteltuja nykyihmisiä hämmästyttävät vieläkin samat puitteet, jotka meihin vaikutuksen lapsena.” Sanoihin on helppo yhtyä. Huomaan jakavani trapetsinumerosta ottamani kuvat sosiaalisessa mediassa. Kotiin palattuani hattaran tahmaista sokerimassaa löytyy jokaisesta vaatekappaleestani alushousuja myöten.
Kaupungin syksyiset kadut ovat sateisia ja synkkiä. Dramaattisten varjojen langetessa viemäriaukon suulle, hyytävä Pennywise palaa mieleeni. Palautan mieleeni Tauriaisen sanat, oikeita klovneja ei tarvitse pelätä.
