Simpsonit on Yhdysvalloissa kaikkien aikojen pisimpään yhtäjaksoisesti jatkunut piirrossarja. Vuosien varrella Simpsonit ovat tehneet pelottavan tarkkoja ennustuksia, mutta jos sarjaan on uskominen, on pahin vasta edessä.

Simpsoneissa vuonna 1993 julkaistussa jaksossa “Marge in Chains” Aasiasta leviää Osaka flu -tauti, joka pakottaa Springfieldin flunssaoireisia asukkaita jäämään kotiin. Simpsoneissa tautiin ei ole parannusta, ja kun tauti leviää, kaaos alkaa. Jaksossa esiintyvät hahmot alkavat paniikkiostamaan. Ennustus muistuttaa maailmaa pysäyttänyttä koronaepidemiaa ja sitä seurannutta kauppojen hyllyjen ammottavaa tyhjyyttä. Samassa jaksossa panikoituneet hahmot kaatavat rekan, jossa uskottiin olleen parannuskeinoksi sopivia rokotteita, mutta sen sijaan auto oli täynnä tappajamehiläisiä. Koronan ravistaessa maailmaa Yhdysvalloissa havaittiin Japanista peräisin olevia suurikokoisia kiinanherhiläisiä (Murder Hornets), joiden pistos voi ihmiselle olla tappava.

Trumpin vaalivoitto vuonna 2016 yllätti ihmiset, mutta Simpsoneissa ennustus oli tehty jo 16 vuotta aikaisemmin jaksossa “Bart to the Future”. Jälkeenpäin Simpsonien kirjoittajat ovat sanoneet, että he halusivat valita jakson presidentiksi jonkun järjettömän julkisuuden henkilön. Kirjoittajat ovat todenneet, etteivät he koskaan uskoneet Trumpin voittavan. Vain viikko Trumpin vaalivoiton jälkeen julkaistussa jaksossa Simpsonien luojat halusivat selvästi tuoda esiin pettymyksensä omaan ennustukseensa, ja sen alkutunnustusta koristi teksti “Being right sucks”.

Vuonna 2020 poliisiväkivallan ja rasismin vastainen protestiaalto sai alkunsa, kun mustaihoinen George Floyd kuoli toukokuun loppupuolella pidätystilanteessa Minneapolisissa. Black Lives Matter -liike järjesti isoja protesteja, joista osa äityi mellakoihin. Simpsoneissa 1993 julkaistussa jaksossa hahmot mellakoivat epäreilusta pidättämisestä.
Mitä tämä kaikki voi siis kertoa meille tulevasta vuodesta? Viime keskiviikkona 6. tammikuuta Trumpin kannattajat tunkeutuivat kongressitaloon Washingtonissa. Kongressin oli määrä laskea ja julkaista valitsijakokouksen presidentinvaalin tulos. Syntyi mellakka, jossa on kuollut jo viisi ihmistä.
Simpsonien vuonna 1996 julkaistussa jaksossa “The Day the Violence Died” Simpsonit katsovat televisiosta piirrettyä, jossa on kädet ja jalat omaava, puhuva perustuslain muutos. Kun hahmolle sanotaan kongressitalon portailla, että hänet on hyväksytty perustuslakiin, huutaa hän ovien olevan auki, jolloin muut lakimuutosta kuvaavat hahmot juoksevat kongressitaloon. Osalla hahmoista on aseet, ja yhden nähdään pitelevän jopa pommia. Kuvaukset ovat kammottavan samankaltaisia kuin ne ihmiset, jotka ryntäsivät kongressitaloon mellakoimaan.

Viime vuonna julkaistussa Simpsonien halloween-jaksossa Yhdysvalloissa syntyy iso mellakka, jota voisi kuvata jopa sodaksi, ja jaksossa on kirjattu päivämääräksi 20.01.2021. Kyseinen päivämäärä on Joe Bidenin virkaanastujaispäivä.

Vaikka faneja Simpsonien ennustukset ovat naurattaneet ja jopa järkyttäneet, sarjan käsikirjoittajat ovat selittäneet ennustuksiaan ja yhteensattumuksia yksinkertaisesti sillä, että historia toistaa itseään. Monet katsojat pelkäävät muidenkin ennustuksien käyvän vielä toteen. Maailman puolesta voimme siis toivoa, että seuraavaksi Simpsonien ennustuksista todeksi tulisi jotain uskottavaa, mutta ei pelottavaa, kuten Lontoon Big Benin muuttuminen digitaaliseksi kelloksi, virtuaalinen ruoka tai hologrammiposti.
Roosa Viitanen
(Artikkelikuva:Creative Commons)