Veikkausliigakauden oli alun perin määrä alkaa tulevana lauantaina. (Kuva: Wikipedia)

Koronaepidemia koettelee rankasti urheiluseurojen taloutta. Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa on erittäin huolissaan seurojen kohtalosta.

Seurojen kulut juoksevat, mutta tuloja ei ole. Lipunmyynti ja yhteistyökumppanisopimukset ovat kriisin keskellä jäissä. Organisaatiot ovat lomauttaneet henkilöstöään, ja useat seurat laskeneet palkkojaan. Viime viikolla MTV uutisoi FC Hongan keskeyttävän pelaajiensa palkanmaksun kokonaan.

Palloliitto ilmoitti myöntävänsä talousahdingossa oleville jäsenseuroilleen kolmen miljoonan euron arvoisen kokonaistukipaketin. Veikkausliiga saa liitolta miljoonan euron lainan seurojen pelastamiseksi. Liiga on arvioinut seurojensa tappion olevan yhteensä 1,5 miljoonaa euroa kuukaudessa.

Vielä kuukausi sitten Suomessa valmistauduttiin kaikkien aikojen jalkapallokesään. Nyt etsitään epätoivoisesti keinoja, joilla seurat pysyisivät elossa. Koronavirus koettelee ankaralla tahdilla.

Isoja uhkakuvia

Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa ennakoi liigan seuroille suuria vaikeuksia. Epävarmuuden keskellä kenelläkään ei ole kristallipalloa, eikä tiedetä, kuinka kauan tilanne kestää. Joidenkin seurojen toiminnan kaatuminenkaan ei ole kaukana.

”Tällä hetkellä mikä tahansa yritystoiminta voi sakata. Joka puolelle tulee hankaluuksia. Paljon on kiinni siitä, kuinka kauan tilanne kestää”, Marjamaa päivittelee uhkakuvia.

Ratkaisuja tilanteeseen etsitään jatkuvasti. Veikkausliigan hallitus pitää kokouksia viikoittain. Tilannetta seurataan tiiviisti, ja seurat jakavat tietoa keskenään. Marjamaa painottaa, ettei kenelläkään ole helppoa ratkaisua.

”Tiedon tarve ja vertaistuki ovat isossa roolissa. Pyritään valmistautumaan siihen, että sarja jossain vaiheessa alkaisi, ja kaikki seurat olisivat silloin olemassa ja pelaamassa siellä”, Marjamaa kertoo.

”Ei ole kuin hankalia vaihtoehtoja. Toivotaan, että tästä päästään eteenpäin.”

FC Honka keskeyttää pelaajiensa palkanmaksun pääsiäisen jälkeen. Kuvassa hyökkääjä Borjas Martin. (Kuva: Wikipedia)

Koko kausi vaarassa

Veikkausliigakauden alkua on lykätty toistaiseksi kesäkuulle.  Epidemian kehittyminen ja hallituksen linjaukset siirtävät mahdollisesti kauden alkua vielä pidemmälle. Marjamaan mukaan kausi yritetään aloittaa heti kuin suinkin mahdollista. Vaihtoehtoja tarkastellaan sen mukaan, miten tilanne edistyy.

”Tietoa tulee päivittäin ja viikoittain lisää. Lukkoon lyötyjä ratkaisuja on tässä vaiheessa hyvä välttää. Meillä on erilaisia suunnitelmia, miten kausi päästään aloittamaan heti, kun se on mahdollista.”

Lähtökohtana on, että kausi pelataan täysimittaisena. Tämä tarkoittaisi 27 ottelua jokaiselle joukkueelle. Epidemian aiheuttamien rajoitusten venyessä ottelumäärää tarkastellaan uudelleen. Marjamaa tiedostaa tilanteen arvaamattomuuden. Kukaan ei tiedä milloin epidemia sallii taas pelaamisen.

”Joulukuussa menee vuosi umpeen. Se on eräänlainen takaraja”, Marjamaa kommentoi.

Tukea valtiolta?

Kriisin keskellä on puhuttu myös valtion osuudesta urheiluseurojen tukemisessa. Muun muassa Ruotsin jääkiekkoliigassa sovelletaan palkkatukijärjestelmää, jossa valtio maksaa osuuden pelaajien palkoista.

Iltasanomien mukaan jääkiekon SM-liiga on viestittänyt kansanedustajille sarjan merkityksestä suomalaiselle kulttuurille. Tästä on puhuttu myös Veikkausliigan johdon kanssa.

”Valtiokin on tässä tilanteessa erittäin hankalassa asemassa. Joka puolella yritetään selvitä virustilanteesta, ja taloudelliset realiteetit menevät uusiksi. Varmasti joka puolelta tulee erilaisia tuki- ja avustuspyyntöjä”, Marjamaa kertaa.

”Olympiakomitea on vienyt opetusministeriön kautta yhtä pakettia eteenpäin. Sitä en tiedä, mikä sen lopputulema tulee olemaan.”

Urheiluseurat voivat lähettää tukihakemuksia muiden yritysten tavoin Suomen valtion erityisrahoitusyhtiö Finnveralle. Marjamaan mukaan on kuitenkin hyvin tapauskohtaista, kenellä kriteerit Finnveran tukiin täyttyvät.

Hän painottaa tilanteen olevan jokaiselle hankala.

”En usko, että kenelläkään on helppoa ratkaisua tilanteesta ulos.”