
Tänä vuonna on Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen juhlavuosi: kansallisromaani täytti helmikuussa 150 vuotta. Juhlavuosi näkyy monin tavoin etenkin kirjailijan synnyinkaupungissa Nurmijärvellä. Yksi juhlavuoden tapahtumista oli Nurmijärven tanssiopiston ja musiikkiopiston esitys 7xMe – Heijastumia Seitsemästä veljeksestä.

Nurmijärven tanssiopiston rehtori Mia Mironoff ja Nurmijärven musiikkiopiston rehtori Urpo Rauhala olivat miettineet yhteistuotantoa, ja Mironoffia oli jo pidemmän aikaa kiinnostanut nuorten sosiaaliset paineet ja ongelmat muuttuvassa maailmassa. Idea Seitsemän veljeksen muistamisesta juhlavuonna tuli Rauhalalta. Mironoff, Rauhala sekä ohjaaja Jouni Leikkonen ja pääkoreografi Neea Koskinen lähtivät yhdessä suunnittelemaan uudenlaista lähestymistä klassikkoteokselle.
“Päädyimme dramatisoimaan nuorten elämän tuntoja yleisinhimilliseltä pohjalta katsomatta veljesten ikään, sukupuoleen ja taustaan. Samat arkkityyppiset tapahtumat, luonteenpiirteet, reaktiot, syyn ja seurauksen laki, kamppailu oman paikan löytämisestä, sitkeys, oppimisen haasteet ja hyvinvointi, jotka vaikuttivat Nurmijärvellä Aleksis Kiven aikana, ovat nykyäänkin osa nuorten kasvutarinaa”, Mironoff kertoo.

Mironoff on huolissaan syrjäytymisvaarassa olevista nuorista. Hänen mielestään nuoriin kohdistuu valtavia paineita moniarvoisessa ja muuttuvassa maailmassa. Seitsemän veljeksen kasvukivut ovat yhä ajankohtaisia.
“Näitä teemoja on tärkeä nostaa aina uudestaan julkiseen keskusteluun, ja mikä voisi olla parempi hetki kuin Seitsemän veljeksen juhlavuosi”, Mironoff painottaa.

7xMe – Heijastumia Seitsemästä veljeksestä esityksessä tanssi 160 tanssiopiston oppilasta, ja musiikista vastasi noin 40 musiikkiopiston soittajaa. Orkesteria johti Tamas Paraczky.
Esitys oli hyvin monipuolinen. Tilaa käytettiin laaja-alaisesti, tanssilajit vaihtelivat ja tanssijat olivat eri ikäisiä. Esityksessä yhdistyi perinteinen ja moderni. Tanssin lisäksi esityksessä nähtiin ja kuultiin kuvaa, videota, laulua ja musiikkia.

Vaikka Aleksis Kiven Seitsemää veljestä pidetään nykyään suuressa arvossa ja yhtenä suomalaisen kirjallisuuden suurimmista merkkiteoksista, oli teoksen vastaanotto hyvin toisenlainen, kun teos julkaistiin. Arvostus Aleksis Kiven teoksia kohtaan on valitettavasti syntynyt vasta kirjailijan kuoleman jälkeen.
Kaikki Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen juhlavuoden tapahtumat löytyvät osoitteesta https://www.seitsemanveljesta150.fi/tapahtumat/
Voit myös järjestää juhlavuoden kunniaksi oman tapahtuman, ja ilmoittaa sen samaisella sivulla.
