
Maailmanmestari, Suomenmestari, neljä olympiamitalia ja Sveitsin mestaruus. Nämä hetket ovat vain ripaus Ville Peltosen mittavalta jääkiekkouralta, joka päättyi vuonna 2014.
Sen jälkeen tie vei takaisin vaihtopenkin toiselle puolelle. Työkaluina tieto, halu tulla paremmaksi ja kokemus. Pitkään Sveitsissä valmennusoppia ammentanut Peltonen on nyt takaisin kotona. Peltonen itse tietää, että työtaakka menestyshullun seuran peräsimessä ei tule olemaan helppo.
Keväällä 2011 HIFK:lla ja faneilla oli aihetta riemuun ja juhlaan. Joukkue voitti SM-kultaa puhtaasti otteluvoitoin 4 – 0 ja juhlat olivat valmiit alkamaan. Tuon kevään jälkeen ei ole Helsingissä kultaa huuhdottu.
Peltonen tiedostaa tämän asian varmasti itse, koska pelaajaurallaan hän on saanut itse maistaa tuota menestystä janoavaa sivumakua, joka ei aina ollut hyvänmakuinen. HIFK:n valmentajanpenkki on ollut tuulinen paikka viime vuosina. Tästä kertoo karua faktaa se, että Peltosen uran päättymisen jälkeen joukkuetta on valmentanut viisi eri henkilöä.
Kotiyleisö tulee ottamaan Villen vastaan tutussa ja kodintuntuisessa ympäristössä avosylin vastaan. Onhan mies HIFK-ikoni, seuran kapteeni ja arvostettu herrasmies joukkueessa edelleen.
Tässä kohtaa alkanutta kautta Peltosen paletti joukkueen suhteen ei ole vielä kasassa ja se on ymmärrettävää. Ei kukaan voi vaatia, että paraatimarssi kohti sarjan kärkeä tulisi olemaan nopea ja ruusuinen. Valmennustiimillä tulee olemaan kova työ saada peluutus kuntoon, jotta sijoille 1 – 6 ylletään kauden päätteeksi.
Enpä haluaisi olla Peltosen housuissa, mikäli asiat eivät mene niin kuin on ajateltu omistajien ja fanien päiväunissa. Vaikka valmentaja tulee nauttimaan joustavaa luottoa korkealta taholta, ei debyyttikaudella ole varaa epäonnistua runkosarjan suhteen. Suosio ja legendan asema voivat kääntyä miestä itseään vastaan nopeasti. Hän ei voi tuudittautua siihen, että kaikki annetaan anteeksi menneisyyden saavutuksilla. Todellinen tulikaste tulee Peltosen ja joukkueen eteen keväällä.
Yleisö tulee tukeutumaan Peltoseen valmentajana enemmän kuin edeltäjiinsä. Tähän vaikuttaa miehen voittajaksi maalattu status. Hopea, pronssi ja neljäs sija viimeisen viiden kauden ajalta halutaan nyt kirkastaa. Tämänkin Peltonen tiesi seuraan tullessaan. Tulos tai ulos -mentaliteetti on hänellä takaraivossa ja tuoreessa muistissaan Sveitsissä koettujen potkujen jälkeen. Olkoonkin, että Peltoselle annetaan varmasti myös aikaa ja työrauhaa eri tavalla kuin edeltäjälleen.
Valmentajatie SM-liigaan on mutkitellut Keski-Euroopan ja maajoukkueen kakkosvalmentajan työn kautta Suomeen hyvässä käänteessä. Peltonen on antanut itselleen aikaa, rauhaa ja taitoa tulla itsensä näköiseksi valmentajaksi. Tiedostaen, että ennemmin tai myöhemmin kutsu HIFK:n penkin taakse käy ja silloin on oltava valmiina. Kauden päätteeksi punnitaan, miten Villen debyyttikausi liigavalmentaja sujui, mutta sitä ennen yleisöllä on lupa turvautua pitkän syyskauden aikana kauan kaivattuun sankariinsa Ville Peltoseen.