Okei. Nyt pitäisi jo ottaa itseään niskasta kiinni ja matkata sinne punttisalille pikku hiljaa. Ei tätä omaa jokaviikkoista vikinää väsymyksestä ja uupumuksesta jaksa itsekään kuunnella kovinkaan pitkään.
Tottakai tämä vallitseva tilanne ja muut suuret muutokset antavat oman mausteensa tähän soppaan. Muutoksilla tarkoitan kokopäivätyöstä osa-aikaiseen työsopimukseen siirtymistä sekä koulun penkille palaamista. Paljon tulee uutta asiaa aivonystyröille joka viikko. Tähän parasta lääkettä olisi ihan varmasti se, että saisi raahattua itsensä salille ihmisten aikoihin. Tekisi hyvää kropalle, mielelle ja varmasti myös unenlaadulle. Sitten koulussa jaksaisi olla virkeänä ja vastaanottaa tietoa ihan toisella tehokkuudella ja tietysti painaa duunia sitten iltaisin.
Vaihdoin juuri kuun vaihteessa itse kuntosalia, koska huomasin, että suurin osa kavereista käy jumppaamassa naapurisalilla. Olin jo useamman vuoden ollut samassa keskuksessa treenaamassa, mutta kaverit ja toki myös alhaisempi hinta vaikuttivat tähän päätökseen suuresti. Näin siis lokakuuta onkin kulunut jo kohta parisen viikkoa ja tasan yhden ainoan kerran olen kyseiselle salille vaivautunut paikalle. Suurin tekosyy tähän on juurikin se, että koulussa on tällä hetkellä sen verran paljon uutta asiaa eikä yksinkertaisesti vaan jaksa lähteä heilumaan sinne muiden eteen. Tähän tulee stoppi nyt.
Heti, kun vaan saan sen perhanan otteen kiinni omasta niskastani, niin homma lähtee kyllä pyörimään. Tunnen toki itseni sen verran hyvin, että kun pääsen tästä ensimmäisestä esteestä yli, niin tekeminen alkaa jopa toimimaan jo melkein automaattisesti. Sen jälkeen sinne salille lähteminen ei ole enää se ongelma, jonka ylitse pyrin pääsemään tälläkin hetkellä, kirjoittaessani tätä kolumnia.
Toinen juttu, mikä tietysti liittyy tähän, on ruokavalio. Sana “ruokavalio” ei missään nimessä kuulu henkilökohtaisiin suosikkeihini, mutta ymmärrän sen tärkeyden tässä asiassa. Mitään varsinaista ruokavaliota minulla ei ole ikinä ollut käytössä, vaan olen enemmänkin pyrkinyt totuttelemaan terveelliseen ruokarytmiin. Tähän totuttelu oli aluksi vaikeaa, koska piti yrittää syödä monta kertaa päivässä ja vielä sellaisina hetkinä, kun ei ollut edes nälkä. Aikaisemmin oli tosi helppoa vetää napa täyteen pari kertaa päivässä ja sillä pärjäsi sitten ihan hyvin iltaan asti. Tästä vanhasta ruokarytmistä johtui itse asiassa myös se, että aamuisin ei koskaan ollut nälkä. Syy oli se, että vielä iltakymmenen jälkeen sitä saattoi tehdä jotain pientä “iltapalaa”. Terveellisempään ruokarytmiin tottuessa huomasin nopeasti, kuinka aamupalakin alkoi maistumaan yhä useammin ja useammin.
Seurailen jonkun verran omia syömisiä arkisin, mutta esimerkiksi itselleni parhain ja palkitsevin tapa on ollut pitää yksi herkkupäivä viikossa. Se osuu usein viikonlopulle, lauantaille tai sunnuntaille. Herkkupäivä pitää sisällään kaikenlaiset namiskuukkelit sekä tietysti “höttö”-ruoat.
Tämähän toimi mukavasti muistin virkistyksenä myös itselleni, joten ei muuta kuin ruokaa naamariin ja salille, perkele!
