Kun kävelet Sörnäisten metroasemalta ulos, saatat törmätä Rolling Records -nimiseen liikkeeseen. Nimestä voi päätellä, että kyseessä on yksi lukuisista Helsingin levykaupoista.

Sisään astuessasi huomaat vinyylejä täynnä olevat hyllyt ja laatikot. Edessäsi on tiski, minkä takana istuu kiireisen näköinen henkilö. Mies on Rolling Recordsin omistaja Tuomo Konu. Hän on pitänyt levykauppaa viisi vuotta.
”Työnkuvani on erittäin laaja. Suurimmalta osin työ koostuu asiakaspalvelusta sekä levyjen hinnoittelusta.”

Vinyylit ovat erittäin suosittuja nykypäivänä. 1990-luvulla CD-levyt syrjäyttivät vinyylit, mutta ne nousivat uuteen loistoonsa 2000-luvun loppupuolella. Konu perusti liikkeen muutoksen aikaan.
”En tiedä itse, kuinka paljon suositumpia vinyylit ovat kuin ennen, koska kauppa on ollut pystyssä vasta viisi vuotta. Kun perustin Rolling Recordsin, villitys oli jo vauhdissaan”, naurahtaa Konu.
Missä siis mennään, kun puhutaan vinyylien nykypäivän suosiosta? Kysyimme, että mikä on vinyylien nykytila? Vastausta Konun ei tarvinnut pohtia pitkään.
”Erittäin vahva. Vinyylejä ostavat oikeastaan kaikenlaiset ihmiset aina eläkeläisistä nuoriin.”

Voisi kuvitella, että vinyylit ja CD-levyt jäisivät täysin suoratoistopalveluiden alle. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. “Lätyt” eivät ole pitkään aikaan myyneet niin hyvin kuin nyt. Vinyyleissä on usein erilainen tunnelma ja musiikkia arvostaa enemmän, kun siitä on fyysinen kopio.
”Uskon, että eniten vinyyleissä viehättää se kokonaisuus. Levyn kansi on tavallaan kuin taulu ja luettavaakin tulee usein mukana. Spotify ei vain ole sama asia. Ihmisillä on halu omistaa asioita.”
Liikkeessä levyjä selaileva Ari Huttunen on ollut levyjen kanssa tekemisissä jo pitkään. Hän on itse todistanut vinyylien laskua ja nousua.
”Aloitin levykaupassa työskentelyn vuonna 1980 kunnes perustin vuoden 1984 jälkeen Black and White Recordsin”, Huttunen kertoo.

Huttunen on jättänyt levykaupassa työskentelyn taaksensa. Monet eivät tiedä, kuinka kiireistä levykaupan pitäminen oikeasti on. Internet ja sosiaalinen media on tuonut oman haasteensa.
”Monesti luullaan, että levykaupan pitäminen on helppoa istumista, mutta sitä se ei ole. Nykyaikana on hankala menestyä, jos ei ole aktiivinen internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Asiakaspalvelu on entistä tärkeämpää.”
Vinyylien tulevaisuus näyttää valoisalta. On tullut uusi sukupolvi ja yhä useammat nuoret haluavat ostaa levyjä.
”Vinyylien myynti on mullistunut täysin. 1990-luku oli CD-levyjen takia pimeää aikaa. Vinyylit löivät uudelleen läpi vuonna 2008 ja nyt uusintapainoksia tehdään vaikka mistä.”
