Keväällä 2020 koko maailma pysähtyi koronaviruksen vuoksi. Miljoonat ihmiset ympäri maailman siirtyivät etätöihin, maskipakkoja sekä ulkonaliikkumiskieltoja langetettiin ja kaikki urheilutapahtumat peruttiin. Amerikkalaislähtöinen täyskontaktilaji roller derby on yksi kovinta osumaa ottaneista marginaalilajeista.
Nykymuotoinen roller derby näki päivänvalon Amerikassa 2000-luvun alussa ja rantautui Suomeen vuonna 2009. Uusia seuroja sikisi aluksi tiuhaa tahtia, ja huippuvuosina joukkueita oli lähes 30 paikkakunnalla Turusta Rovaniemelle ja Vaasasta Joensuuhun. Kiihkein kasvu on sittemmin tasaantunut, mutta edelleen toiminnassa olevat seurat ovat sitäkin työteliäämpiä ja myös kansainvälistä menestystä niittäneitä.

Amerikkalaisen kattojärjestön jäsenyys on menestyksen edellytys
Alkuvuosina kotimaiset joukkueet pelasivat muiden eurojoukkueiden tavoin enimmäkseen toisiaan vastaan Pohjoismaissa sekä manner-Euroopassa. Suomalaisille tulivat tutuksi erityisesti Tukholman, Malmön sekä BENELUX-maiden urheiluhallit joukkueiden kiertäessä Eurooppaa pelien perässä. Lopulta määrätietoinen ja pitkäjänteinen työ avasi suomalaisseuroillekin ensin lajin amerikkalaisen kattojärjestön Womens’ Flat Track Derby Associationin (WFTDA) jäsenyyden ja sitä kautta pääsyn maailman ranking-listoille.

Vuosien saatossa muutama sinnikäs suomalaisjoukkue on taistellut tiensä maailmanlistan terävimpään kärkeen. Ranking-pisteitä on haalittu pelaamalla turnauksia ympäri maailmaa, muun muassa Amerikassa ja Australiassa. Panostus on kannattanut, sillä WFTDA:n pääsarjan D1:n playoffseihin on vuoteen 2019 mennessä selvittänyt tiensä peräti kaksi suomalaisjoukkuetta, Helsinki Roller Derby sekä Kallio Rolling Rainbow.
Euroderbyä pelataan yhä jenkkiehdoin
Vaikka joukkueita on ympäri maailmaa, WFTDAn pääsarjoja pelataan yhä sangen amerikkalaisvetoisesti.
Pandemiatilanne Euroopassa on ainakin hetkellisesti hieman kohentunut maaliskuusta ja kesän jälkeen monet derbyseurat saattoivat aloittaa joukkuetreeninsä jälleen. Ruotsissa ja Norjassa on jopa pelattu ensimmäiset post-korona -derbypelit ja myös Suomessa harkitaan kotimaisen kärkisarjan uudelleenkäynnistämistä vielä tämän vuoden puolella.

Amerikassa koronakurimus näyttää sen sijaan vain voimistuvan eikä kukaan tiedä, milloin pelikentille päästään palaamaan.
Derbyn tulevaisuus lajin syntysijoilla vaikuttaa olevan vaakalaudalla. Yhteisön sisällä onkin herätelty ajatusta yleiseurooppalaisesta arvokisasarjasta – tietyiltä osin tämä olisi paluu lajin alkuaikoihin vanhalla mantereella.
Toisena vaihtoehtona on väläytelty kansallisten sarjojen vahvistamisen mahdollisuutta. Tämä tosin lie joukkueiden suurten tasoerojen vuoksi melko epärealistinen suunta. Laji on Suomessa yhä melko marginaalissa, ja monien pienempien paikkakuntien seurat kamppailevat alituisesti pelaaja- ja toimitsijapulan sekä esimerkiksi harjoittelutilaresurssien kanssa. Suurimmatkaan seurat eivät ole vakiinnuttaneet asemaansa suomalaisen urheilun kentällä ja haasteita riittää ilman kansainvälistä poikkeustilaakin.
Vain aika näyttänee, onko roller derby yksi pandemiasta voittajana selviytyvistä urheilulajeista.

FAKTALAATIKKO:
- Roller derby on strateginen täyskontaktijoukkuelaji, jota pelataan quad-mallisilla rullaluistimilla. Suomessa lajia on voinut harrastaa vuodesta 2009.
- WFTDA:lla on tällä hetkellä kaikkiaan 451 jäsenseuraa kuudella mantereella. Suomessa WFTDA:n jäsenseuroja on kaikkiaan kolme: Helsinki Roller Derby, Kallio Rolling Rainbow (Helsinki), Tampere Roller Derby, Dirty River Roller Derby (Turku) sekä Oulu Roller Derby.
- Helsinki Roller Derby nousi ensimmäisenä suomalaisjoukkueena WFTDAn korkeimman sarjatason D1 Playoffseihin vuonna 2015. Kallio Rolling Rainbow voitti ensimmäisenä suomalaisjoukkueena WFTDAn toiseksi korkeimman sarjatason Continental Cupin vuonna 2018.
- Maaliskuun 2020 rankingeissa Helsinki Roller Derby oli sijalla 12 ja Kallio Rolling Rainbow sijalla 37.
- WFTDA perui vuoden 2020 Playoffsit, Continental Cupit sekä Champsit keväällä eikä lajin tulevaisuudesta ole tällä hetkellä tietoa.
teksti ja kuvat: Kata Salaspuro
lue lisää:
Solidaarisuutta ja strategiaa – Kallio Rolling Rainbow palasi koronatauolta
Motivoitunut työmyyrä