(KUVA: Marco Montero/Wikippedia)

Riippuvuuksista on huomaamattani tullut osa elämääni. Tupakointi on oikea ongelma, jonka huomaan itsessäni. En aloittanut sitä yläasteikäisenä, toisin kuin moni ystäväni, vaan ensimmäisen, punaisen L&M-askin ostin samana aamuna, kun täytin 18. En ajatellut siitä tulevan ongelmaa, luulin kykeneväni lopettamaan milloin tahansa.

“Eihän siinä tarvitse muuta tehdä kuin vain olla käyttämättä, eikö vain?”, kysyin itseltäni. Huijasin itseäni. Ehkä huijaan vieläkin. 

Hyvänä merkkinä pidän sitä, että ennen poltin vähintään askin päivässä, mutta nykyään selviän kahdella tai kolmella askilla viikossa. Viikonloppuisin en juurikaan tupakoi. Pidän itseäni sosiaalisena tupakoitsijana, sillä yksin kotona poltan paljon vähemmän, koska ei ole tarvetta kulkea muiden mukana.

Ennen pidin naurettavana ajatella, että toiset voisivat aiheuttaa minulle minkäänlaisia riippuvuuksia. Miksi minun pitäisi tehdä tai käyttää jotain itselleni haitallista, jos muut ovat typeriä? Nykyään tiedän, että seura tekee kaltaisekseen ja porukassa tyhmyys tiivistyy. 

Onneksi en koe alkoholin kanssa muuta ongelmaa kuin sen, että se loppuu yleensä liian aikaisin. Suvullani on aina ollut luja viinapää, ja tästä voin kiittää suomalais-venäläistä taustaamme. Alkoholin väärinkäytöllä on tosin ollut oma osuutensa lähipiirissäni. Eräällä perheenisällä oli aikoinaan paha tapa juoda liikaa ja liian usein.

Hänen tyttärensä on moneen otteeseen kertonut, että kun hänen isänsä joi tarpeeksi, hän alkoi pahoinpidellä perhettään. Tämä tytär onneksi säästyi nyrkiniskuilta, mutta hänen veljensä ja äitinsä eivät. Tämän kaltaiset tarinat ihmisten paheista ovat toimineet minulle ja tutuilleni varoittavina esimerkkeinä, eikä meillä juurikaan ole ongelmia alkoholin kanssa – ainakaan tietääkseni. Alkoholismi ja päihderiippuvuus ovat kuitenkin perinnöllisiä taipumuksia.

Pystyn tarvittaessa helposti juomaan itseni sairaalakuntoon, mutta pelko estää minua. Se pelko, että jos en osaa hallita itseäni, juon päivittäin monta pulloa viinaa, pahoinpitelen läheiseni ja oravanpyörä jatkaa pyörimistään. 

Riippuvuuksia on joka lähtöön, esimerkiksi aikaisemmin mainitsemani tupakointi. Inhottaa nähdä se, kun ystäväpiirissäni rällästetään päivästä toiseen alkoholin ja huumeiden voimalla. Moni ei tunnu ymmärtävän sitä, että jatkuvalla päihteiden käytöllä on aitoja ja vakavia haittoja. Kaikki mahdolliset kikat oman mielentilan nostattamiseen ja hallitsemiseen tiedetään. Moni ei tunnu ymmärtävän, että tämä jatkuva tarve olla kaikkea muuta kuin selvä, ei pidemmällä ajanjaksolla ole enää hauskanpitoa.

Ihminen voi olla riippuvainen muustakin kuin päihteistä(KUVA: Max Pixel)

Päihteet irrottavat tehokkaasti todellisuuden paskamaisuudesta. Jos kokee irtautumisen tarpeen jatkuvana, melkein pakonomaisena, ehkä ongelma piilee muualla. En usko, että kukaan on syyttä riippuvainen, vaan tällaisilla jutuilla piilee juuret syvällä omassa mielenterveydessä.

Syyt voivat piileksiä vaikkapa lapsuudessa. Esimerkkinä rikkaan perheen lapsi, joka saa aina kaiken haluamansa. Kun saa sormia napsauttamalla kaiken, niin mitä siinä saavuttaa? Mielestäni saavuttamisen ja ansaitsemisen tunteet ovat tärkeä osa jokaisen ihmisen elämää, mutta jos kaiken saa helposti, nopeasti ja ilman minkäänlaista vaivannäköä, niin mitä jää oikeasti käteen? Iso kasa merkityksetöntä roinaa ja kasvava apaattisuuden tunne.

Tyhjyyden tunne ja elämänilon puute eivät ole mitään “piristyisit vähän, olet vain huonolla tuulella” -tyyppisiä ohimeneviä pikkujuttuja, vaan aitoja ja oikeita ongelmia. Useilla on tapana välttää omaa pahaa mielentilaa, ja täyttää sielussa olevaa tyhjää aukkoa päihtymällä tai vaikkapa pelaamalla. Nämä ovat kuitenkin vain väliaikaisia ratkaisuja. Isompi ongelma on yleensä pinnan alla piilossa. 

Suurin uhka mielestäni on se, että henkilö ei itse tunnista tai hyväksy ongelmaa. Riippuvuus ei ole mikään asenne- tai itsekurikysymys, vaan aito sairaus, jonka  hoitamiseen tarvitsee apua. Läheisille puhuminen voi auttaa irti riippuvuudesta, mutta ongelman paisuessa kannattaa häpeilemättä hakea ammattilaisen apua.

Avun hakemisen kynnys on monilla valitettavan korkea. Äijäelämäntapa on olennainen osa Suomea, ja sen mukana tulee rankka asenne. Anteeksipyytelemättömyys ja jääräpäisyys auttoivat meitä muun muassa talvisodan voittamisessa. Se on kuitenkin apua tarvitsevalle haitallista, sillä jos omaa riippuvuutta ei tunnista tai hyväksy, niin eihän sitä sairautenakaan pidä.

Kyllähän me  selvitään ilman apua, kunnes ei enää selvitä.