Koira voi toipua traumoistaan oikeanlaisella koulutuksella.

Suomessa ei ole ongelmaa katukoirista, toisin kuin esimerkiksi Venäjällä ja Espanjassa. Suomessa kodittomat eläimet ovat yleensä omistajiensa hylkäämiä tai huostaanotettuja. Koirilla on yleensä käytöshäiriöitä ja omistaja ei pärjää enää lemmikkinsä kanssa. Moni päätyy ottamaan myös rescue -koiran juuri Venäjältä tai Espanjasta.

Rescue -koirien tuontia Suomeen on paljon kritisoitu. Kuinka koirat voivat tuoda tauteja mukanaan. Koirat kuitenkin tarkistetaan, rokotetaan ja leikataan ennen maahantuontia, ja tosi asia on, että taudit mitä koirat voivat tuoda mukanaan voi myös saada täältä suomesta. Paljon on myös kommentoitu, ettei koiran ottaminen Venäjältä tai Espanjasta poista katukoira-ongelmaa, mutta mielestäni on arvokasta antaa edes yhdelle reppanalle elämä ja hyvät oltavat.

Olen itsekin ottanut Venäjältä rescue -koiran, enkä voisi olla onnellisempi päätöksestäni. Kävin katsomassa myös täällä Suomessa monia eri pentueita, mutta päädyin kaksi vuotiaaseen sekarotuiseen koiraan Venäjältä. Koira oli todella arka alussa, eikä ottanut mitään kontaktia juuri mihinkään. Ruoka ei maistunut ja ulkona käyminenkin oli hankalaa. Vuoden jälkeenkin näen koirassani muutoksia parempaan suuntaan enkä olisi ikinä uskonut mitä juuri tämä koira toi minun elämääni.

Koen että kiintymykseni koiraan on suurempi, kuin jos olisin ottanut terveen pennun hyvistä oloista. Saan iloa joka päivä pelkästään siitä, kun näen koirani hännän heiluvan, tai nukkuvan tyynenä kainalossani. Ajatuskin siitä vääryydestä mitä koirani on joutunut kokemaan ennen, kun on saanut meiltä kodin saa minulle tipan linssiin. Vaikka tiedän että ongelma ei poistunut minun valintani ansiosta, tiedän että olen antanut koiralleni rikkaan elämän, ja saan siitä myös itse paljon enemmän mitä osasin kuvitella.

Koira voi toipua vaikeistakin traumoista oikealla kasvatuksella.

 

Rescue -koira tuo haasteita arkeen

Vaikka hehkutankin rescue -koirien puolesta, en sitä kaikille voi todellakaan suositella. Rescue tuo haastetta arkeen todella paljon. Koira vie paljon aikaasi sekä hermoja arjessasi. Monet ovat arkoja tai niillä voi olla pelkotiloja, joiden kanssa työskentely voi olla hermoja raastavaa. Koiraa ei tulisi ikinä hankkia kevyin perustein, eikä varsinkaan rescue -koiraa.

 

Meidän koira on saanut meille harmaita hiuksia niinkin yksinkertaisella asialla, kuin ulos lähtö pimeällä. Koira ei pelkää pimeää, vaan pimeällä ulos lähtemistä. Ulos kun päästään ei ole mitään ongelmaa, mutta lähtemisessä on. Tätä on vaikea ymmärtää miksi se voi olla niin hankalaa. Meillä menee aikaa joka ilta yksi tai kaksi tuntia, kun vihdoin saamme koiran ulos. Eli kärsivällisyyttä todella tarvitaan paljon.

 

Jos päädyt ottamaan rescuen, suosittelen esimerkiksi käymään läpi suomalaiset yhdistykset, kuten karkurit-yhdistyksen. Ota myös selvää yhdistyksistä tarkasti, jos päädyt ottamaan koiran ulkomailta. Muista kysyä mahdollisimman tarkasti koiran taustat mitä tiedetään, ja mieti onko sinulla aikaa ja rahkeita koiralle.

Susanne Sunnari. (KUVA: Bee Hellén)