Kalasataman Kiipeilyareenalle kaikki ovat tervetulleita

(kuva: Jarno Piiroinen)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kalasataman Kiipeilyareena on pitänyt oviaan auki viime vuoden syksystä lähtien. Lähdin ottamaan selvää mitä kaikkea sieltä löytyy. Itselleni oli todella haasteellista löytää kiipeilyareenaa, vaikka olen moneen otteeseen Kauppakeskus Redissä asioinut.

 Kiipeilyareenalle saavuttaessa mennään muutamat portaat alas ja sitten saavutaan moderneihin tiloihin. Tiloista löytyy kassa ja kahvio, josta saa pientä purtavaa ennen tai jälkeen treenin. Modernina tilana sieltä löytyy myös rekisteröitymiskone. Kiipeilyseinien vieressä on hyvät istumatilat, johon voi istahtaa ja ottaa vaikka kupin kuumaa kahvia ja katsella muiden kiipeilyä. Tunnelma on rento tilaan saavuttuani. Työntekijät iloisia ja asiakaspalveluhenkisiä.

“Minulle tästä tuli heti elämäntapa”

 Jututin asian tiimoilta boulderoinnin ohjaajaa Katri Kauppalaa. Kauppala kertoo, että boulderoinnista muodostui heti hänelle elämäntapa. Hän kertoo, että hänen tulee oltua lähes päivittäin tekemisissä boulderoinnin kanssa. Myös monelle muulle tästä tulee elämäntapa.

“Olen harrastanut boulderointia aika vähän aikaa, vasta viisi vuotta”, sanoo Kauppala hymyillen.

Boulderointitunti on alkamassa. Ihmiset kokoontuvat Kauppalan lähelle. Halukkaat saavat osallistua alkulämmittelyyn, mikäli haluavat. On myös sallittua mennä suoraan kiipeämäänkin, jos ei ole halukas lämmittelemään. Yksi osallistujista toteaa, että jos ei lämmittele kunnolla, niin ei ole yhtä notkea. Ennen kiipeilyn aloittamista ohjaaja Kauppala pitää todella hyvän ja laajan alkulämmittelyn. Käydään lähestulkoon kaikki paikat läpi.

“Olkapäät ovat tässä todella kovilla”, kertoo Kauppala alkulämmittelyn tiimellyksessä. Alkulämmittelyn jälkeen ihmiset hajaantuvat ympäri kiipeilyareenaa. Areenalta löytyy ainakin neljä seinää, joista voi lähteä yrittämään huipulle kiipeämistä. Tunnelma vaikuttaa todella rennolta hyvän ohjaajan ansiosta. Osalla kiipeilijöistä tekeminen näyttää olevan todella helppoa, mutta toisilla taas vaikuttaa olevan aikamoisia haasteita saavuttaa seinämän huippu. Kauppala näyttää tarvittaessa maasta alkaen tekniikkaa, miten lähteä saavuttamaan huippua. Sillä välin rohkeimmat lähtivät itsekseen jo kokeilemaan huipulle pääsyä.

 Mitä on Boulderointi?

 “Boulderointi on ilman valjaita tapahtuvaa kiipeilyä, jossa lähdetään maasta ja tavoite on päästä huipulle” kertoo Kauppala.

Kauppala suosittelee boulderointia sekä kiipeilyä, vaikka ei olisi aiempaa kokemusta. Boulderointi vaatii enemmän voimaa kuin kiipeily.

“Kumpi vaan tuntuu houkuttelevammalle, molemmat hyviä vaihtoehtoja”, sanoo hän hymyillen.

Kiipeilyareenalla käy paljon ihmisiä päivittäin.

“Täällä käy yli 200-300 ihmistä päivittäin”, kertoo Kauppalan kollega. Hintataso on kohtuullinen: aikuisen kertalippu on 12 euroa ja alle 18-vuotiaan 9 euroa. Sarjaliput tulevat halvemmaksi niin kuin yleensä muissakin paikoissa. Tuttuun tapaan myös opiskelijat saavat alennusta kiipeilystä. Kahdenkymmenenviiden kerran sarjalipun hinnaksi tulee opiskelijalle 190 euroa.

Onko boulderointi tai kiipeily vaarallista?

 “Kiipeilyssä on aina riskejä ja vaaroja. Pitää tietää riskit ennen kuin lähtee kiipeämään. Boulderoinnissa riskit ovat lähinnä venähdykset. Boulderoinnissa sattuu pienet vammat. Kiipeilyssä ei juurikaan satu mitään vammoja. Tämä johtuu siitä, että turvausmääräykset ovat hyviä. Köydellä pääsee kiipeämään vain, jos on kokemusta. Boulderoinnissa tärkeää on, että kuuntelee perusohjeet ja käyttää maalaisjärkeä niin sillä pääsee jo pitkälle. Infossa neuvotaan aina kaikki asiat mitä pitää tietää ennen kuin aloittaa kiipeämisen”, selittää Kauppala.

“Meidän Salmisaaren Kiipeilyareenalla käy myös erityisryhmiä. Siellä käy lapsia, joilla jalat eivät toimi ja jotka ovat pyörätuolissa. Heille etsitään reittejä missä käytetään pelkästään käsiä. Myös näkövammaisia on käynyt köysipuolella”, Kauppala sanoo.

Kiipeilemässä ollut Jaakko kertoo, että käy kerran viikossa kiipeilemässä. Hän sanoo, että boulderointi on vaikeaa, mutta suosittelee silti kyseistä lajia muille.

Kiipeilyareena järjestää myös alkeiskursseja. Näihin ikäraja on 12-vuotta. Englanninkielistä opetusta voi tiedustella sähköpostitse.

 

 

 

 

 

 

Jarno Piiroinen