Relove on Noora Hautakankaan perustama yritys, jossa kahvila- ja kierrätyskulttuuri yhdistyvät. Helsingissä on tällä hetkellä kaksi toimipistettä, joista löytyy tarjontaa niin miehille ja naisille kuin lapsillekin.  Töölöntorin myymälä on toiminut vuodesta 2016 lähtien ja toiminta on sittemmin laajentunut myös Viisikulmaan. Hautakangas on tullut tutuksi myös vuoden 2007 Miss Suomi-kauneuskilpailun voittajana.

Sana kirpputori ei varmasti juolahda ensimmäisenä mieleen, kun avaa oven ja astelee sisään Reloveen. Kyseessä on pikemminkin keidas, josta löytyy luonnonkosmetiikkaa ja laadukkaita second hand-tuotteita, sekä moderni kahvila, jossa voi levähtää kiertelyn jälkeen.

Liikkeessä on haluttu yhdistää visuaalisuus ja kierrätys. Täällä voi vaatteiden lisäksi ihastella vaaterekkien väliin sijoiteltuja sisutuselementtejä. Vuosikausia unohduksissa viruneiden vanhojen vaatteiden ummehtuneesta hajusta ei ole tietoakaan.  Tuotteet on aseteltu juuri niin kuin ne olisivat re loved, eli uudelleenrakastetut. Valikoimasta löytyy paljon merkkituotteita, mutta myös edullisempia löytöjä. Hintavammille merkkituotteille on liikkeessä myös oma syvennyksensä. Täällä voi käydä hypistelemässä esimerkiksi käytettyä Pradan punamustaa käsilaukkua.

Second hand-muoti on uniikkia ja ekologista

Maapallon tilanne on herättänyt paljon huomiota viimeisimpinä vuosina. Ilmastonmuutoksesta ja luonnon saastumisesta on puhuttu paljon. Ei ole yllättävää, että vaateteollisuudesta aiheutuu paljon jätettä. Erityisesti halpavaateketjuista, joiden mallistot vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Muotia kierrättämällä voidaan siis tyydyttää tarve saada jotain uutta vaatekaappiin ilman, että sen tuotannosta aiheutuisi lisäkuluja ympäristölle.

–        Joillekin second hand-tuotteet ovat harrastus. Asiakkaat löytävät täältä paljon uniikkeja vaatekappaleita, joita ei kaikilla tule heti vastaan, kertoo myyjänä liikkeessä työskentelevä Laura Kärki.

Uniikkien kappaleiden lisäksi tuotteista löytyy usein myös viimeisimmän trendin mukaisia tuotteita. Asiakkaat osaavat tuoda vanhoja vaatteita myyntiin sesongin mukaisesti. Näin ne menevät nopeasti kaupaksi.

 

Monipuolista tarjontaa

Alkuilta vaikuttaa vilkkaalta: melkein jokaisella vaaterekillä on katselijoita. Lauran mukaan tämä on kuitenkin hiljainen ilta verrattuna moneen muuhun. Töölöntorin piste vetää puoleensa paljon nuoria. Asiakaskuntaa on kuitenkin myös iäkkäämmästä päästä. Miehille ja lapsillekin löytyy omat erilliset vaaterekit. Lastenvaatteiden liikkuvuus on kuitenkin hitaampaa kuin aikuisten. Miespuolisia asiakkaita halutaan rohkaista tutustumaan enemmän vaatevalikoimaan. Usein he viihtyvät paremmin vaatemyymälän yhteydessä olevassa kahvilassa.

–        Kahvila luo vaateliikkeeseen ihan omanlaisensa fiiliksen. Täältä löytyy kaikille jotain, Laura kertoo.

Perinteisten myyntipaikkavuokrausten lisäksi Relove tarjoaa asiakkaalle myös ”all inclusive”-paketin, jolloin henkilökunta hoitaa hinnoittelun ja esillepanon asiakkaan puolesta. Tämä helpottaa myyntiprosessia.

–        Vaatteen myyntiarvo on usein korkeampi, mitä asiakas olettaa, Laura kertoo.

Relove kierrättää vaatteita modernilla ja tyylikkäällä tavalla. Tutustumiskierroksen aikana silmiin osuu monia hyväkuntoisia ja upeita vaatteita. Tämä laittaa kuluttajan kysymään itseltään: Miksi ostaa uutta kun vanhakin voi olla hohdokasta?