Temptation Island, Love Island ja Paratiisihotelli kaikki tapahtuvat paratiisimaisissa maisemissa.

Tosi-tv -ohjelmia ei nykyään televisiosta puutu ja Suomen televisiot eivät ole poikkeus. Suomalaiset tekevätkin paljon tosi-tv -ohjelmia myös itse, usein perustuen jonkin ulkomaalaisen sarjan alkuperäiskonseptiin. Yhä useammat reality-ohjelmat käsittelevät nykyään rakkautta ja ihmissuhteita. Ohjelmat Temptation Island, Love Island ja Paratiisihotelli kaikki keskittyvät juuri näihin.

Temptation Island -ohjelman ideana on, että neljä suomalaista paria asettuu kolmeksi viikoksi paratiisimaiselle saarelle. Parit eivät kuitenkaan ole saarella yhdessä vaan naisten seurassa on 12 sinkkumiestä ja miesten seurassa 12 sinkkunaista. Sarjassa testataan nimenomaan parien uskollisuutta ja omistautuneisuutta toisilleen; kestääkö parisuhde houkutusten keskellä paratiisin viettelyksissä?

Love Islandin ajatuksena on selviytyä pariutumalla ja tekemällä yhteistyötä eristyksissä saarella jatkuvan kameravalvonnan alla. Jos on jakson päätteeksi pariutumaton, joutuu kotiin. Muussa tapauksessa parit voidaan äänestää pois saarelta. Paratiisihotellin idea on varsin samanlainen; ryhmä sinkkuja asuu hienossa hotellissa ja yrittää pysyä siellä mahdollisimman pitkään. Keino tähän on pariutuminen toisen kisaajan kanssa, ja pariutumattomat poistetaan hotellista. Poistettujen tilalleen tulee uusi kilpailija.

Ohjelmien suosio niin osallistujien kuin katsojienkin keskuudessa saa ajatukset liikkeelle. Mikä tällaisessa ihmisten suhteiden tiiraamisessa niin viehättää ja mikä saa ihmiset ryhtymään siihen? Kenties osallistujat haluavat todella löytää elämänsä rakkauden tai varmistua oman suhteensa kestävyydestä. Ehkä ihmiset haluavat vain ainutlaatuisia kokemuksia elämäänsä.

Voi myös olla, että nyky-yhteiskunta painottaa niin kovasti julkisuutta ja tähteyttä, että ohjelmiin osallistujat ovat valmiit tekemään melkein mitä tahansa ja kokemaan vaikka mitä nöyryytyksiä saadakseen omat 15 minuuttiaan parrasvaloissa. Kuten Andy Warhol sanoi: ”Tulevaisuudessa, kaikki ovat maailmankuluja 15 minuuttia”. Siitä haaveillessa ei kenties tule ajateltua pidemmän ajan seuraamuksia. Joka tapauksessa ohjelmien perusajatus tuntuu varsin tungettelevalta. Yleisöä kutsutaan seuraamaan osallistujien intiimeimpiä hetkiä ja noloimpia soidinmenoja pelkän ohjelman vuoksi.

Mitä näissä ohjelmissa sitten kiehtoo katsojia? Ehkä ohjelmat ovat tavallaan mahdollisuus seurata ihmisyyttä ikään kuin lasimaljassa. Ne antavat katsojille mahdollisuuden seurata, tutkailla ja analysoida muiden ihmisten toimintaa etäältä ja osaltaan tuomita heitä kuin jumalat äänestyskoneiden ja pudotusten avulla. Toisaalta ohjelmat voivat paljastaa joillekin katsojille ihmisten perusluonteen, mikä voi olla mielenkiintoista seurattavaa psykologisella tasolla. Tai kenties ihmisistä on vain hauska katsoa toisten ihmisten kurjuutta ja mokailua. Sehän on usein jo komedian peruselementti; katsojilla on hauskaa, mutta seurattavilla hahmoilla ei.

Reality-tv:stä on kenties tullut uuden aallon komediaa nykyihmisille. Komedioitakin katsellessa nauretaan ja pilkataan niissä seurattavia henkilöitä. Ainoa ero on, että realityssa pilkan, naurun ja katsomisen kohteena ovat oikeat ihmiset. Tosin siitäkin voi olla montaa mieltä miten monipuolisen tai yksipuolisen kuvan tosi-tv osallistujistaan antaa. Joka tapauksessa pistää miettimään tietävätkö ohjelmiin hakevat todella mihin ovat ryhtymässä näihin ohjelmiin osallistuessaan. Todistusaineistot heidän teoistaan ja luonteestaan eivät tule koskaan katoamaan ja ne ovat kaikkien ihmisten nähtävillä. Ehkä olisi syytä miettiä mistä syistä näihin ohjelmiin lähdetään ja miksi niitä katsotaan ennen hätiköityjä päätöksiä.

Anniina Savolainen