
This file is licensed under the Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported license.
Real Madrid, yksi maailman suurimmista jalkapallojoukkueista, niin historian ja brändinsä osalta. Real kyntää maalien ja helppojen voittojen osalta, mikä vielä kolme vuotta sitten oli arkipäivää. Mitä on tapahtunut suurelle ja mahtavalle Realille?
Vaikka Real kairasikin mestaruuden viime kaudella viiden pisteen erolla Barcelonaan, peli-into ja pelaajien intohimo logolle oli kadoksissa. Pelit olivat suoraan sanottuna hyvin puuduttavia ja tylsiä katsottavia.
Selkeä maalintekijä Realilta puuttuu. Suurin syy tähän on bbc kolmikon hajoaminen, johon kuului Cristiano Ronaldo, Karim Benzema ja Gareth Bale. Ronaldon lähteminen Juventukseen kesällä 2018 on jättänyt vielä tähän päivään asti korvaamattoman aukon Realin maalintekoon. Korvaajia lähdettiin hakemaan ja potentiaali Ronaldon korvaamisen aluksi näytti hyvältä Gareth Balen ja Marco Asension avulla. Nuoret pelaajat olivat ottaneet hyvin vastuuta maalintekoon, esimerkiksi Asensio oli monessa pelissä ratkaisijana ja Bale ratkaisi Mestarien liigan Realille 2018.
Vakava polviloukkaantuminen söi Asension itseluottamusta, tällä kaudella hän on ollut vain varjo entisestään ja Bale lainattiin Tottenhamiin.
Eden Hazard ostettiin Chelseasta 150-miljoonalla kesällä -19. Hazard oli galactico-tason hankinta, eli jalkapallon supertähti. Tähän asti Hazardin siirto on ollut täysi farssi, Hazard on esiintynyt Realin paidassa vain 35-kertaa, näissä peleissä hän on tehnyt vain neljä maalia ja antanut seitsemän maalisyöttöä. Hazard on saanut kritiikkiä espanjalaismedialta treenimotivaatiostaan ja loukkaantumisherkkyydestä. 20-21 kaudella Hazard on esiintynyt Realin paidassa kymmenessä eri ottelussa.
Espanjan liigassa Real on tällä hetkellä kolmantena, Atleticon ja Barcelonan takana. Tällä kaudella Realin maalit ovat jakautuneet Karim Benzeman ja Casemiron harteille. Benzemalla on 13-maalia ja puolustavalla keskikenttäpelaajalla Casemirolla maaleja on kasassa viisi kappaletta. Kahden tai enemmän maalin miehiä joukkueessa on yhdeksän. Casemiro on ottanut Sergio Ramoksen roolia maalien valossa. Kolikolla on silti kaksi puolta, kun Casemiron pitää hyökätä ja tehdä ratkaisevia maaleja,keskikentälle avautuu aukko, joka mahdollistaa vaaralliset vastahyökkäykset.
Real Madridin tämän hetkinen vahvuus on loistava puolustus- ja maalivahtipeli. Maali on pysynyt puhtaana tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 14-kertaa, Thibaut Courtousin ja tiiviin puolustuslinjan ansiosta.
Ikä ja uudelleenrakennus
Real Madridin avainpelaajat, jotka mahdollistivat kolme putkeen voitettua Mestarien Liigaa, alkavat olemaan ehtoopuolella jalkapallourallansa. Keskikentän kapellimestari ja Ballon d`Or-voittaja Luka Modric on jo 35-vuotias. Modric on vielä tälläkin hetkellä pelipaikkansa parhaimmistoa, mutta tietty terävyys jaloista jo puuttuu. 35-vuotiaalle ei uskalleta antaa kovin pitkää jatkosopimusta. Samoin 32-vuotias laitapakki Marcelo on Ronaldon lähdön jälkeen ollut vain varjo maailman parhaasta laitapakista, joka hän oli viime vuosikymmenellä. Nuori ranskalaislaitapakki Ferland Mendy on ottanut Marcelon paikan avauskokoonpanossa.
Mitä siis odottaa ensi kesän siirtoikkunalla? Varmasti muutama legenda lähtee ja toivottavasti saa ansaitsemansa jäähyväiset. Martin Odegaard tulee lainalta takaisin ja nuorille tehdään tilaa. Tapaus Bale on mysteeri, tällä hetkellä hän taas nauttii jalkapallosta Tottenhamissa. Seuraava galactico-hankinta on myös mahdollinen. Nuoret tähdet Kylian Mbappe ja Erling Braut Håland ovat kaikkien seurojen unelma juuri nyt.