
Ravintola Paulettessa on mukava tunnelma lounasaikana, paikka on juuri pari päivää sitten avannut ovensa asiakkaille remontin jälkeen. Kaikki on uutta, ja asiakkaat ovat jo löytäneet paikan päälle.
Ravintolan salipäällikkö Karri Heinolla on hymy herkässä; hän tervehtii iloisesti ja kertoo tämän päivän lounaasta, jossa on vaihtoehtona kanaa, lohta tai soijapavuista tehtyä tempehiä.
Ravintola-ala oli luonnollinen valinta Karrille, sillä haaveissa on perustaa tulevaisuudessa oma ravintola, ja yrittäjyys kiinnostaa.
“Työssä on hyvä tasapaino, haluan tehdä aktiivista työtä, toimistossa istuminen ei ole koskaan minua kiinnostanut”, kertoo Heino,
Hänellä on restonomin koulutus, mutta kokee, että ravintola-alalla voi pärjätä ja edetä myös ilman koulutusta.
“Koulutus lisää tietämystä ja taitoa, mutta nämä voi myös oppia töiden ohessa, eteneminen on mahdollista kaikille, joilla on tarpeeksi motivaatiota”.
Ravintolan esimiehellä on monipuoliset työtehtävät
Karri kertoo työssään parasta olevan monipuolisuuden; työtehtäviin kuuluu ravintolan ylläpitäminen, tarjoileminen, cocktail-juomien sekoitus, työvuorolistojen suunnittelu, sekä inventaarion ja tukkutilausten tekeminen. Työn sisältöön hän kokee myös voivansa vaikuttaa hyvin;
“Jos on kehitysehdotuksia, niin niistä pystyy avoimesti kertomaan ja keskustelemaan asioista muun henkilökunnan kanssa”.
Työn ikävistä puolista Heino mainitsee huonot asiakaspalvelukokemukset. Vaativaa on myös se, että varsinkin nyt korona-aikaan on joutunut sopeutumaan muutoksiin nopeasti.
Parhaita onnistumisen tunteita ovat Karrin mielestä, kun asiakkaat ovat iloisia ja kiittelevät auliisti palvelusta ja ruoasta. Valitettavasti ikävät asiakaspalvelukokemukset ovat kuitenkin usein ne, jotka jäävät ennemmin mieleen kuin positiiviset.
Työpaikan ilmapiirillä on tärkeä merkitys
Ennen Paulettea 25-vuotias Karri on ollut töissä muissa ravintoloissa, esimerkiksi Hokussa, ja kauppakeskus Triplassa palvelevassa East Marketissa.
Ravintola-alalla Heinon mielestä ilmapiirin vaikutus työn mielekkyyteen on tärkeää. “Henkilökunnalla ja kollegoilla on tärkein vaikutus ilmapiiriin, mutta myös kommunikointi, ravintolan konsepti ja alueen asiakaskunta vaikuttavat.”
“Ravintola-ala sopii hyvin esimerkiksi nuorille, jotka eivät vielä tiedä mitä haluavat, iloisille, ahkerille, joustaville ja pitkähermoisille ihmisille. Aina joutuu olemaan positiivinen, vaikka tulisi sadetta niskaan”.
Palkkauksen Heino sanoo olevan “ihan okei, ei parhaimmasta päästä”, mutta korostaa että esimiesasemassa palkka alkaa jo nousemaan mukavasti, ja omistajana on mahdollisuus oikeasti tienata.
Korona-ajan jälkeen Karri uskoo ravintola-alan nousuun ja hänen mielestään ravintoloissa ei käydä enää vain juhlapäivinä, niin kuin ennen vanhaan;
“Trendikästä tällä hetkellä ovat kasuaalit ravintolat ja bistrot, social dining -meininki, jossa pystyy viettämään iltaa rennosti, kuitenkaan maksamatta siitä maltaita.”
Viiden vuoden päästä Karri toivoo avaavansa jo omaa ravintolaa. Sitä ennen hän haluaa vielä hankkia lisää kokemusta ja keskittyä maaliskuussa syntyvään esikoiseensa.
