Joulun odotus alkaa itselläni yleensä lokakuun puolen välin paikkeilla, kun kaupat raivaavat hyllyistä tilaa joulukarkeille. Perässä seuraavat värikkäät jouluvalot, ja radiossa alkaa kuulua Michael Bublen hunajainen ääni unelmoimassa valkeasta joulusta. Elinympäristöön ilmestyvät mainokset ehdottomista valinnoista pukinkonttiin muistuttavat siitä, miten lähimmäisenrakkauden voi huoletta sulauttaa osaksi kulutusyhteiskuntaa. 

Nordean tutkimuksen mukaan joulun hintalappu yhdelle ihmiselle on noin 600 euroa. Kuunnellessani läheisteni suunnitelmia loppuvuodelle huomaan omienkin kortisolitasojeni nousevan. Maallistumisen aikakaudella joulun uskonnollisen viestin kantaminen on yhä pienemmän ihmisryhmän harteilla, sillä suurin osa vierailee enintään hautausmaalla laskemassa kynttilän menneiden rakkaiden muistoksi. Vaikka kerron omalle lähipiirilleni väsymykseen asti siitä, miten materialismi on tuhonnut joulun, en ole pohjimmiltani kyyninen enkä antikapitalisti. Olen vain hitaasti oppinut keskittymään jatkuvan stressin ja tuhlaamisen sijasta tärkeämpiin asioihin.

Rakastin joulua lapsena. Perheessäni normaali vapaa-aika saattoi olla hyvinkin konfliktipitoinen suurimman osan ajasta, mutta jouluna kaikki negatiivisuus pysyi ainakin meiltä lapsilta piilossa. Pitkä loma koulusta ja joulupukin odotuksesta johtuva jännitys meni niinkin pitkälle, että päädyin eräänä joulukuisena iltapäivänä Seinäjoen keskussairaalan hätäpäivystykseen vatsakramppien vuoksi. Perinteisiin kuuluivat myöhään nukutut aamut, vanhojen lelujen ja pelien siivoaminen uusien tieltä ja loputtomana virtaava piirrettyjen aalto televisiosta. Jouluaattona aika suorastaan pysähtyi Joulupukin kuuma linja -ohjelman jälkeen, ja kun pukki viimein ilmestyi ovensuusta eteiseen, viikkoja latautunut jännitys purkautui kuin salaman iskemä muuntaja. Lapsena en luonnollisesti ymmärtänyt sitä työmäärää, jonka joulun rakentaminen vaati, mutta uskon, että minun ja veljeni kasvoilta loistanut loputon ilo oli sen arvoista. Joulu on lasten juhla, ja me olimme malliesimerkki siitä.

Joulustressi saattaa olla jopa terveydelle haitallista

Myöhemmällä iällä suhtautumiseni jouluun muuttui hiljalleen. Kun illuusio valkoparrasta hajosi, tilalle hiipi filtteröimätön todellisuus joulun hinnasta. Minusta tuntui, että koko vuodenajan tarkoitus oli repiä ihmisistä kaikki ylimääräinen raha markkinatalouden rattaiden pyörittämiseen. Äitini teki joka vuosi onnistuneesti jouluihmeitä, jotta taika pysyisi kodissamme. Olin edelleen onnellinen siitä, mitä ympärilleni rakennettiin, mutta tunsin myös syyllisyyttä. Halusin edelleen lahjoja, koska köyhässä perheessä joulu oli takuuvarmaa aikaa saada uusia viihdykkeitä ja hyödykkeitä. Minusta tuntui silti, että joulun paine pakotti ihmiset tekemään kuperkeikkoja yhteiskunnan luomien standardien täyttämiseksi. Joulu tuntui vuosia inhottavalta.

Tajusin joulun todellisen tarkoituksen vasta neljä vuotta sitten. Olin joulukuun alussa muuttanut avopuolisoni kanssa uuteen asuntoon, ja päätimme jatkaa hänen kaveripiirissään perinteeksi muodostunutta “erilaista joulua”. Kun olimme tahoillamme käyneet viettämässä aikaa perheidemme kanssa, luoksemme saapui molempien kavereita pelaamaan lautapelejä ja katsomaan elokuvia. Lahjojen sijasta kaikki osallistuivat ruoka- ja juomatarjontaan. Pääosassa oli läheisten ihmisten läsnäolo.

Huomasin, että aaton jälkeen joulun aiheuttaman stressin korvasi lähes kaiken pysäyttävä hiljaisuus. Kenelläkään ei ollut kiire mihinkään, koska koko Suomi oli laittanut ovensa kiinni pariksi päiväksi. Yleensä hyvin kiireellisen arjen tilalle laskeutui rauha, joka on ollut jouluna läsnä koko elämäni ajan. Nykyään, kun näen ensimmäiset Vihreät kuulat lähikaupan hyllyillä, alan jännityksellä odottaa niitä aaton jälkeisiä päiviä, jolloin voimme unohtaa hetkeksi kaiken ylimääräisen. Niitä päiviä, jolloin voimme keskittyä parhaisiin lahjoihin eli rakkaisiin ihmisiin, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen.