
Entinen rallin suomalaiskuljettaja Jari-Matti Latvala antoi tänään mielenkiintoisia lausuntoja rallimaailmaan liittyen. MTV Uutisten julkaisemassa artikkelissa Latvala puhuu ytimekkäästi siitä, kuinka yhä nuoremmat kuljettajat nousevat mukaan rallin MM-sarjaan. He ovat valmiimpia haastamaan kokeneempia kuljettajia, ja löytävät huippuvauhdin hyvin nopeasti. Erityisesti Kalle Rovanperän ja Oliver Solbergin taitoja on seurattu rallipiireissä erityisellä mielenkiinnolla. Rovanperä johtaa tällä hetkellä MM-sarjaa kahden ajetun osakilpailun jälkeen ehkä hieman yllättäen. Solberg ajoi viime kuussa debyyttinsä MM-sarjassa ja sijoittui lupaavasti seitsemänneksi. Nuorilla näyttää kulkevan rallipoluilla mainiosti. Voisivatko yhä nuoremmat rallikuskit onnistua voittamaan ralleja ja jopa maailmanmestaruuksia?
Rallimaailmaa on hyvin leimallisesti ehkä pidetty keski-ikäisten miesten temmellyskenttänä, vaikka tilanne ei välttämättä sellainen olisikaan. Nuorin rallin osakilpailuvoittaja on nimenomaan Latvala, 22 vuoden ikäisenä. Nuorin maailmanmestaruuden voittanut kuljettaja on taas britti Colin McRae, joka oli 27-vuotias. Ei mitenkään ikäloppuja kuitenkaan. Monia kuljettajia on kuitenkin nähty ralliteillä nelikymppisinä ja sitä vanhempanakin.
Varsinkin Kalle Rovanperän otteet ovat näin suomalaisittain herättäneet ihastelua niin katsojien kuin kilpakumppaneidenkin keskuudessa. Saavutusten listalla ei ole vielä rallivoittoa, mutta podiumille nuori suomalaislupaus on jo yltänyt. Solberg taas ajoi ensimmäisen MM-rallinsa helmikuussa käydyssä Rovaniemen Tunturirallissa. Molempien vauhdissa näkyi huoleton ja nuorille kuskeille usein tyypillinen tavanomaista suurempi riskinottokyky, kuitenkin hyvällä tavalla.
Onko ikä sitten enemmän hyöty vai haitta? Hyvänä esimerkkinä toimii Formula 1-kuljettaja Max Verstappen. Nuori hollantilainen aiheutti muutama vuosi sitten suurta kohua nousemalla vain 17-vuotiaana lajinsa huipulle. Kaverilla, jolla ei ollut vielä edes ajokorttia. Tempun jälkeen sääntöjä muutettiin niin, että jokaisen formuloihin haluavan nuorukaisen täytyi olla täysi-ikäinen. Verstappen ajoi aggressiivisesti, mutta oli myös yllättävän nopea. Taisipa nuoresta hollantilaisesta tulla myöhemmin myös kaikkien aikojen nuorin formulakisan voittanut kuljettaja.
Ikä ei ratkaise asioiden kannalta mitään, tulos ja menestys sitäkin enemmän. Ja millainen olet urheilijana ja henkilönä. Se, mitä Kalle Rovanperä ja Oliver Solberg tällä hetkellä tekevät, on vain heidän hyvyyttään. Moni rallifani odottaa tulevaisuudessa jo vesi kielellä näiden kahden taistelua asfaltti- ja sorateiden kuninkuudesta. Jotkut samanikäiset kuljettajat saattavat tuntea siitä jopa kateutta, onhan näin nuoret kuskit harvinainen näky maailman parhaimmassa ralliluokassa. Ehkä heistä molemmista tulee voittajia ja maailmanmestareita, tai sitten ei. Mutta sen uskallan sanoa, että näistä kavereista tullaan vielä kuulemaan tulevaisuudessa.