(Kuva: Severi Manninen)

Nykyisin rakennusalalla työnjohtohommia tekevä Severi Manninen, 26, on toiminut jääkiekkojuniorien valmentajana jo usean vuoden ajan. Ensimmäistä kauttaan Kiekko-Espoon junioreita valmentava Manninen kokee, että oma ikä, sekä suhteellisen tuore pelaajaura auttavat häntä valmentajana.

Jääkiekon harrastamisen Manninen aloitti 6-vuotiaana vuonna 2001, pelaajaura päättyi 18-vuotiaana vuonna 2013. 

‘’Kun jääkiekko harrastuksena jäi, tuntui luontevalta jatkaa lajin parissa. Hyvä ystävä aloitti pari vuotta aikaisemmin valmentamisen, hän pyysi mukaan ja tällä hetkellä valmennetaan yhdessä’’, Manninen kertoo. 

‘’Tyypillinen ‘rakkaudesta lajiin’-tilanne’’.

Manninen valmensi yhteensä kuusi vuotta Karhu-kissoja ja nyt meneillään on ensimmäinen kausi Espoossa. 

‘’U12- ja U13-ikäisten valmentamisessa huomaan, että oma ikä helpottaa hommaa, koen olevani helposti lähestyttävä valmentaja.’’

‘’Juniorivalmentamisessa parasta on ehdottomasti se, kun näkee läheltä nuorten kehityksen. Kaikkien intohimo on jääkiekko, niin mikäs sen parempaa. Nuorten into tarttuu.’’

Nykyään Manninen pelaa harrastekiekkoa töiden ohella noin kerran viikossa, lisäksi futista siinä sivussa. 

(Kuva: Elisa Kivelä)

Koronaviruspandemia on vaikeuttanut etenkin nuorten harrastetoimintaa jo melkein kahden vuoden ajan. Sillä on ollut suuri vaikutus myös Mannisen valmentamissa ryhmissä. 

‘’Kyllä siinä alkaa olla motivaatio aika lopussa, niin pelaajilla kuin valmentajillakin. Treenit on ollut pitkään kuplamuodossa, hallilla ei liiku muita eikä pelejä ole ollut marraskuun jälkeen’’, Manninen kertoo.

Koronaviruspandemialla on tuntunut olevan vaikutus myös valmentajan rooliin joukkueesa. Mannisen valmentamat nuoret ovat sen ikäisiä, että tilanteen vakavuus ja sen tuoma vastuu on helppo käsittää, mutta sen aiheuttamat tunteet ovat vaikeita käsitellä. 

‘’Ehkä siinä korostuu se, miten hyvä se on, että itse on valmentajana suhteellisen nuori, pelaajien on helppo tulla juttelemaan, jos mielen päällä on jotain. Liittyi se sitten koronaan tai ei’’, Manninen kertoo. 

‘’Pyritään viimeiseen asti olemaan pelaajien tukena.’’