Kaartin jääkärirykmentin sotilaspoliisit harjoittelevat varuskunta-alueen ulkopuolella Laajasalon, Yliskylän ja Myyrmäen alueella huomenna ja ylihuomenna.

Harjoituksessa käytettävistä paukkupatruunoista aiheutuu melua Laajasalossa ja Yliskylässä tiistaina ja keskiviikkona iltakuudesta iltayhdeksään ja aamukahdeksasta yhteentoista päivällä.

Puolustusvoimien tiedotteen mukaan tavoitteena on joukkojen suorituskyvyn kehittäminen virka-aputehtävissä. Harjoitukseen osallistuu noin 150 sotilasta.

Harjoitukseen osallistuvat sotilaat ovat pukeutuneet maastopukuun ja kantavat rynnäkkökivääriä, mutta maaliosasto voi esiintyä myös siviilivaatteissa. Kantahenkilökunnan erottaa huomioliiveistä.

”Vaikka maaliosastokin on aseistettu, se ei liiku siviiliväestön keskuudessa, ja sen mukana kulkee maastopukuun ja huomioliiviin pukeutunut kouluttaja”, kertoo harjoituksen johtaja, kapteeni Heikki Silander.

”Joukot eivät harjoittele julkisissa liiketiloissa. Kouluttajat eristävät alueet, jossa laukauksia ammutaan. Turvallinen etäisyys toimintaan on 50 metriä, mutta vielä 30 metrin etäisyydelläkään kuulovaurion riskiä ei ole”, kapteeni Silander lupaa.