Lakkovahdit päivystivät Herttoniemen Postin edessä tiistaiaamuna. ( KUVA: Siiri Matinpuro)

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU aloitti maanantaina 10 000 postin työntekijän lakon. Lakon oli määrä päättyä marraskuun lopulla, mutta unioni on kuitenkin ilmoittanut jatkavansa lakkoa joulukuulle asti. Lakko koskee postinjakelua, postinkäsittelyä, postinkuljetusta sekä toimihenkilö- ja myymälätehtäviä koko Suomessa.

PAU:n mukaan lakko pyrkii nopeuttamaan Postin työehdoista sopimista. Palta, Palvelualojen työnantajat, edustaa työnantajapuolta neuvotteluissa. Heidän mukaansa nykyinen työehtosopimus ei vastaa muuttuvan työympäristön vaatimuksia. 

Palta ja Posti ovat luvanneet jatkaa nykyistä palkkatasoa nykyisen työehtosopimuksen alla oleville työntekijöille tämän sopimuskauden loppuun asti. Uusille, määräaikaisille sekä vuokratyöntekijöille maksettaisiin uuden työehtosopimuksen mukaista, nykyistä alempaa palkkaa. PAU pelkää, että tämän myötä työnantajalle kalliimpia työntekijöitä irtisanottaisiin tuotannollisin ja taloudellisin perustein, ja heidät korvattaisiin halvemmilla. PAU ei myöskään näe realistisena, että tämän sopimuskauden jälkeen olisi mahdollista neuvotella uuteen sopimukseen parempaa palkkaa.

Kriisi kärjistyi entisestään, kun Posti leikkasi reiän Postin logistiikkakeskuksen aitaan Liedossa. Reiän kautta Postin epäillään tuovan logistiikkakeskukseen ylimääräisiä vuokratyöntekijöitä ja lakkorikkrikkureita salaa keskuksen portilla olevilta lakkovahdeilta. PAU:n mukaan Posti rikkoo laillista työtaistelua. Vuokratyöntekijöillä Posti pystyy heikentämään PAU:n järjestämän lakon vaikutuksia. 

Postin mukaan aitaan leikattu reikä on portti, jonka avulla pystytään lyhentämään työntekijöiden työmatkaa parkkipaikalta keskukseen. Postin yhteiskuntasuhdejohtaja Timo Anttilan mukaan aitaan leikatusta reiästä ei logistiikkakeskukseen ole mennyt lakkorikkureita.

“Kyse on ihan normaaleista vuokratyöntekijöistä”, Anttila kommentoi Helsingin Sanomissa.

Aitajupakasta tuohtuneina myös Kuljetusliitot sekä Merimiesunioni ovat uhanneet ryhtyä tukitoimiin. Kuljetusliitot ry:n jäsenet ovat jo muutama viikko sitten ilmoittaneet, etteivät tule hyväksymään Postin aikomusta rikkoa laillista työtaistelua vuokratyöntekijöillä. Merimiesunionin ja Kuljetusliiton puheenjohtaja Simo Zitting sanoi Helsingin Sanomien uutisessa, että pahimmassa tapauksessa suomalainen kauppamerenkulku pysähtyy. 

“Päätöksiä tehdään, kun nähdään, miten työehtosopimusneuvotteluissa edistytään, ja miten tilanne kehittyy”, kommentoi Zitting.