
2020-luvulla maailma on joutunut kovan myllerryksen keskelle. Kansainvälistä yhteisöä ovat tällä nuorella vuosikymmenellä järkyttäneet ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia vastaan tehdyt iskut. Sotilaalliset konfliktit ympäri maailman, eritoten Ukrainassa ja Afganistanissa, sekä ihmisoikeusloukkaukset esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kiinassa ovat herättäneet huomiota ja antaneet syytä huoleen ihmisille maailman joka kolkassa. Näinä vaikeinakin aikoina urheilu on pitänyt kaikesta huolimatta paikkansa maailman järjestyksessä, ja se vetää edelleen yhtä paljon silmäpareja puoleensa kuin ennenkin. Näin urheilusta tuli kuin puolivahingossa näyteikkuna taistelussa julmuutta vastaan.
Viimeisimpänä urheilu on asettunut yhdeksi vahvaksi rintamaksi Ukrainan miehittämisen jälkeen. Vladimir Putinin hyökättyä läntiseen naapuriinsa on venäläisiä toimijoita on suljettu rohkeasti ulos kilpailuista ja urheilutapahtumista. Nämä toimet saattavat kuulostaa kylmiltä, sillä eihän vaikkapa yksittäisillä venäläisurheilijoilla ole osaa eikä arpaa viattoman Ukrainan miehityksessä. Eikä olekaan, mutta nollatoleranssisuhtautuminen venäläisiin urheilijoihin on välttämätöntä.
Sota Ukrainassa on yhden miehen, häikäilemättömän diktaattorin, Vladimir Putinin sota . Urheilu on vastustajiensa vaientamisen lisäksi “Kaljulle Hitlerille” kaikki kaikessa. Se on ollut koko Putinin hallitsijakauden hänen tärkein propagandan väline, harmiton tapa mainostaa Venäjän parhaita puolia. Ja Putin on saanutkin urheilun saralla kaiken, minkä on halunnut. Olympialaiset, jalkapallon MM- ja EM-kisat, kenties jopa tuomarit jääkiekon MM-finaalissa. Siksi urheilun on ollut välttämätöntä iskeä yhtenä kollektiivina iskeä Putinia takaisin sinne, minne se sattuu eniten.
Venäjän vastustamisen lisäksi Ukrainaa on tuettu äärimmäisen kauniisti. Muun muassa NHL-otteluissa on laulettu Ukrainan kansallislaulua ja hiihdon maailmancupin kilpailuliivit on muutettu Ukrainan väreihin. Kenties kaikista upein ele nähtiin Englannin Valioliigassa ennen Evertonin ja Manchester Cityn välistä ottelua. Pelaajat tulivat kentälle Ukrainan värein ja lipuin komistautuneina. Kamera poimi stadionilta usein Cityn ukrainalaisen Oleksandr Zintšenkon, joka taputti seisten ja kyynelehti.
Ukrainan lisäksi urheilu on päätynyt tällä vuosikymmenellä pitämään myös tummaihoisten puolia. Kun Yhdysvalloissa poliisin liiallisen voimankäytön takia menehtyi tummaihoinen mies loppukeväällä 2020, sai se koko maailman syystä puhumaan tummaihoisiin kohdistuneista vääryyksistä. Samoihin aikoihin urheilu teki paluutaan takaisin televisioihin selvittyään ensimmäisestä koronavirusaallosta. Täten urheilumaailmalle aukesi ainutkertainen tilaisuus tehdä vahvoja kannanottoja suuren yleisön edessä.
Jalkapallon eurooppalaiset huippusarjat palasivat televisioihin ensimmäisinä. Näillä kentillä (kuuluisimmin Valioliigassa) alettiin noudattaa käytäntöä, jonka mukaan kaikki pelin osanottajat polvistuivat ennen aloituspotkua. Valioliigassa myös pelaajien sukunimet pelipaitojen selissä korvattiin “Black lives matter” -tekstillä. F1:ssä noudatettiin samaa kaavaa. Kuskit polvistuivat radalla ennen kisojen lähtöjä ja pitivät päällään paitoja, joissa luki “End racism”.
Polvistuminen oli saapuessaan voimakas ele, jonka merkitys korostui upeasti, koska kentällä oli niin tumma- kuin vaaleaihoisia pelaajia. F1:ssä se kuitenkin lopetettiin sarjan itse ilmoitettua noin kuukausi sitten, etteivät kuskit enää tulisi polvistumaan ennen kisoja. Ennen virallista ilmoitusta useat kuskit olivat jo kieltäytyneet polvistumasta siihen varatulla hetkellä. Valioliigassa polvistumisesta pidetään kiinni edelleen monien pelaajien julkisesta kieltäytymisestä huolimatta.
Tänä päivänä, yli puolitoista vuotta polvistumisperinteen alettua, tuntuu kuin Englannissa polvistuttaisiin vain polvistumisen ilosta. Polvistuminen on menettänyt merkityksensä ja uskottavuutensa monien pelaajien, myös joidenkin tummaihoisten lopetettua polvelle meneminen ennen otteluita. Vuonna 2022 Valioliigassa polvistutaan muodon vuoksi, eikä sitä uskalleta lopettaa. Poliittisia kannanottoja voi siis tehdä urheilussa uskottavasti tai väkisin, voimakkaasti tai pelokkaasti, hyvin tai huonosti.