
Helsingin kaapelitehtaalla sijaitseva Valokuvataiteen museo on avannut ovensa remontoinnin jälkeen. Uusissa tiloissa ensimmäisenä näyttelyvuorossa on jo viidettä kertaa tuleva Poliittisen valokuvan festivaali, joka avautui 8.10.2021. Festivaalin nimi on Linnun katse ja se pohtii valokuvien avulla, millainen maailma olisi lintujen katseen kautta.
Valokuvataiteen museon sisäänkäynti sijaitsee Tallberginkadulla. Sisäänkäyntiä ei voi olla huomaamatta, sillä sisäänkäynnin yläpuolella talon seinässä on suuri museon juliste. Kun ovista astutaan sisään, saavutaan hyvin valaistuun aulatilaan, jossa sijaitsevat lipunmyynti/infopiste, vessat ja tavaroiden säilytystilat. Itse näyttelytila on paljon hämärämpi kuin aula, mutta kaikella on tarkoitus. Hyvin valaistut taideteokset tulevat paremmin esiin hämärässä valaistuksessa.
“Museossa on käynyt tähän mennessä 1454 kävijää 120 kävijän päiväkeskiarvolla. Vaikka kävijämäärät ovat kasvamassa, toivomme, että yhä useampi löytäisi näyttelyn, joka on mielestämme kiinnostava ja ajankohtainen”, kertoo museonjohtajan Elina Heikka puhelimitse.
Taidetta lintuperspektiivistä
Näyttelyn teemana on tuoda maailmaa esiin lintujen näkökulmasta eli ilmasta käsin. Esimerkiksi Rorhoffin teos (The Pigeon Photographer, Valokuvaajakyyhkynen) tuo esiin hyvin lintuperspektiivin. Kivana lisänä kuvaajakyyhkyt on kuvattu varusteineen.

Näyttelyn poliittisen näkökulman ymmärtää, kun löytää näyttelyn varmaan traagisimman teoksen “Suomen yleisin lintu” (Kristo Muurimaa ja Juho Kerola). Teos esittää broilerien elämänkaarta sekä elinolosuhteita ahtaissa kasvatushalleissa.

Tunnelma kohdillaan
Näyttely on tunnelmallinen, sillä hämärä valaistus yhdistettynä eettisiin kysymyksiin, kuten kuinka eettistä on kasvattaa tuhansia broilereita ahtaissa olosuhteissa, herättävät tunteita.
Näyttely herätti myös muissa vierailijoissa ajatuksia. Muun muassa Salveton perheen isä ja poika tulivat viettämään museoon laatuaikaa.
“Luin näyttelystä Hesarin kautta. Näyttely on herättänyt positiivisia tunteita, koska se on tuonut onnistuneesti uutta näkökulmaa lintujen sekä hyönteisten perspektiivistä. Suosikkiteokseni oli (The Pigeon Photographer, Valokuvaajakyyhkynen), koska se tuo uutta näkökulmaa. En tajunnut aluksi, että kuvien ottajat olivat kyyhkysiä, joka on mielenkiintoista”, sanoo Juha Saltevo.

“Olimme alunperin menossa toiseen näyttelyyn, mutta meille suositeltiin tätä, joten päätimme tulla katsomaan. Näyttely herätti hämmennystä, koska välillä oli vaikea ymmärtää, mitä varten jotkut teokset ovat. Lempiteokseni oli lintujen ottamat kuvat (The Pigeon Photographer, Valokuvaajakyyhkynen)”, toteaa Onni Saltevo.

Oma suosikkiteokseni oli (Suomen yleisin lintu, Juho Kerola ja Kristo Muurimaa), koska se kuvasi hyvin, millaisissa olosuhteissa broilerit kasvatetaan. Teos on varma mielipiteiden herättäjä. Itseäni alkoi mietityttämään, millaisen elämän broilerit ovat eläneet, jotka olen syönyt.

Poliittisen valokuvan festivaali on mielenkiintoinen päiväkohde, jos haluaa kokea ajatuksia herättävää valokuvataidetta.
Toimitus: Aaro Rönnberg, Aaro Karjalainen ja Sara Heikkinen
Videokuvaus: Jaro Sivonen ja Aaro Karjalainen
Valokuvaus: Sara Heikkinen
Äänet: Eero Kuosmanen