Melin Halinen harjoittelee säännöllisesti kotinsa lähellä olevilla lenkkipoluilla. Kuva: Tomi Halinen

Melina Halinen opiskelee poliisin ammattiin valmentavalla linjalla Alkio-opistossa Jyväskylässä, tavoitteenaan päästä Poliisiammattikorkeakouluun. Urheilu on ollut aina hänen elämässään vahvasti läsnä.  

Keväinen maaliskuun lopun pikkupakkanen kiristää poskia ja lumihanget erottuvat selkeinä ryppäinä vielä keskustan ytimessäkin saavuttaessa keskiseen Suomeen. Siellä asuu myös tämänkertainen haastateltava, 22-vuotias Melina Halinen. Hänen suunnitelmansa tulevaisuuden suhteen ovat hyvin selkeät. 

“Haaveenani on valmistua ennen pitkää poliisiksi.”

Harrastaminen mahdollista myös poikkeusoloissa

Emme ole täällä kuitenkaan puhumassa hänen opiskelustaan, vaan liikunnan merkityksestä Halisen elämässä. Liikunnan harrastaminen on Haliselle tärkeää. Hän kertoo käyvänsä säännöllisesti kuntosalilla ja lenkkeilevänsä paljon. 

“Meillä on myös toisinaan koululiikuntaa, eli viikossa tulee harrastettua  monipuolisesti urheilua.”

Halinen korostaa liikunnan merkityksen olevan oleellisen tärkeää myös tulevan ammattinsa kautta.

“Poliisin työ on hyvin fyysistä, joten aktiivinen liikunnan harrastaminen on välttämätöntä myös sitäkin kautta”, Halinen painottaa.

Koronaepidemia on muuttanut useiden opiskelijoiden elämää, kun liikuntapaikat ovat olleet kiinni useita viikkoja. Monilla harrastustoiminta on tauolla, jolloin arkiliikunnan merkitys on korostunut oleellisesti. Halinen kertoo kuitenkin löytäneensä mahdollisuuksia liikkua näin poikkeusaikanakin.

“Jyväskylä on ollut hyvä paikka harrastaa liikuntaa koronasta huolimatta. Lenkkipolkuja ja ulkosaleja löytyy kattavasti. Myös yksityiset kuntosalit ovat lähes normaalisti auki.”

Urheilu mukana jo pienestä saakka

Halisen harrastuspohja on ollut hyvin laaja. Hän on ollut aktiivisesti kokeilemassa erilaisia lajeja, mutta kilpatasolla hän ei kuitenkaan ole urheillut.

“Onhan sitä tullut paljon harrastettua ihan pienestä pitäen. Nuorempana harrastin tanssia ja yleisurheilua, mutta myöhemmin kiinnostuin muun muassa tenniksestä, salibandystä ja jousiammunnasta.”

Nykyisin Halinen myös pyöräilee ja ui, etenkin kesäisin. Harrastustausta on siis tällä nuorella naisella hyvin kirjava ja värikäs, josta moni nuori voisi ottaa mallia. 

Kysyttäessä suosikkiurheilulajeja, vastausta ei tarvitse odottaa kovin pitkään.

“Moottoriurheilu, ja etenkin Formula 1. Joka kevät myös jääkiekon MM-kisat, toisinaan myös lumilautailua tulee seurattua.”

Suosikkiurheilijoikseen Halinen mainitsee ensisijaisesti suomalaiset Formula 1-kuljettajat, Valtteri Bottaksen ja Kimi Räikkösen. Myös Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue Leijonat ja lumilautailija Enni Rukajärvi pääsevät listalle.

Halinen tunnustautuu kovaksi Formula 1- kannattajaksi. Hänen viikonloppunsa kuluvatkin lajia tiiviisti seuraten. Kuva: Tomi Halinen

“En seuraa erityisen paljoa yksittäisiä urheilijoita, vaan keskityn enemmän joukkueeseen ja itse lajiin”, Halinen täsmentää. 

Halinen keskittyy tulevaisuudessa erityisesti voima- ja kestävyysharjoitteluun tulevia Poliisiammattikorkeakoulun pääsykokeita varten. Urheilu tulee siis hänen omien sanojensa mukaan olemaan tärkeä osa hänen jokapäiväistä elämäänsä vielä pitkään. 

“Urheilusta on tullut tärkeä osa arkea, joten en voisi enää kuvitella eläväni ilman sitä”, Halinen kiteyttää pilke silmäkulmassaan.